Muutoksen vuosi 1987

NKP:n johtaja Mihail Gorbatshov piti hurmahenkistä puhetta 27. puoluekokouksessa 1986. Tuolloin perestroikka oli jo epäonnistunut. Samalla puolueen vanhoillinen siipi ja KGB alkoivat arvostella yhä äänekkäämmin Gorbatshovia. Hän teki virheen nimittämällä vnhoillisen, andropovilaisen Vladimir Kryutskovin KGB:n johtoon keväällä 1987. Myös ”vaikutuspiirin maa” Suomi oli ajautumassa sisäpoliittiseen murrokseen. Kyse oli ennen muuta valtapelistä, kun SDP alkoi vuoden 1985 kuluessa hermostua sen apupuolueen SMP:n kaavailessa yhteistyötä keskustan kanssa. Toisaalta SDP kävi kulisseissa yhteistyötunnusteluja Kokoomuksen kanssa, tässä mukana olleet tunnetaan Arkadia-klubina. Samalla puolue työskenteli idänsuhteittena kehittämiseksi kaikilla rintamilla. Kyse oli SDP:n kohdalla yhä enemmän siitä, miten säilyttää Moskovan luottamus vaihdettaessa hallituskumppani Keskusta Kokoomukseen. Kokoomus teki omia Canossan-matkojaan vuonna 1986 itäblokkiin. Puheenjohtaja Ilkka Suomisen johtama delegaatio vieraili DDR:ssä 4.-7.8.1986, josta Stasi sai kuusisivuisen koosteraportin. Joulukuussa kansanedustaja Ilkka Kanerva avasi puolueen suhteita uudelle tasolle Moskovassa. Tätä matkaa Kanerva pohjusti jo keväällä. Eduskunnan valiokunnan Moskovan vierailulla toukokuussa Kanerva luonnehti NKP:n puoluekokouksen asiakirjoja ”asetuksena rauhasta”. Tällöin valiokunnan puheenjohtaja Erkki Liikanen joutui vastaamaan neuvostopuolen kysymykseen, miksi jotkut suomalaiset valtiolliset toimijat lausuvat, että puolueettomuus muka tarkoittaa puolueettomuutt myös rahankysymyksissä.

Neuvostosuhteiden syventämisen korostamiseen ja Neuvostoliiton kommunistipuolueen 27. puoluekokouksen asiakirjojen ”siunaamiseen” osallistuivat Moskovassa SDP:n ydinjoukko ja ”tervejärkiset keskustalaiset ja kokoomuslaiset”. Samaan aikaan oli hallituspoliittinen pudotuspeli täydessä käynnissä. Liikanen pyysi Moskovassa erillistapaamista NKP:n keskuskomitean varajohtajan Vadim Zagladinin kanssa. Liikanen toivoi 29.5.1986 tapahtuneen keskustelun aluksi ”mahdollisimman korkeatasoisen” NKP:n valtuuskunnan vierailua ja etenkin politbyron jäsenen Jegor Ligatshovin vierailua. Tämä vierailu toteutuikin myöhemmin syksyllä, mikä hermostutti puolestaan Kepun johtoa. Samoin toivottiin Mihail Gorbatshovin vierailun toteutumista ”mahdollisimman pian”.

Liikasen menettelyä voidaan ihmetellä. Hän antaa ymmärtää, että Väyrynen ei enää ollut maan ulkopoliittisen linjan takana. Toisekseen hän kertoo avoimielisesti strategiasta, jolla Väyrynen on tarkoitus syrjäyttää. Voidaan kysyä, suunnitteliko Liikanen NKP:n kanssa hallituskoalition vaihtamista? Sorsa esitti syyskuussa Suomen Kuvalehdessä varovaista optimismia, että Neuvostoliiton talousuudistusten avulla idänkauppa elpyisi. ”Varovaisen optimistinen Sorsa sanoi olevansa haluton leikkaamaan idänvientiä”. Väyrynen vastasi pitämällä idänkaupan vajetta tärkeimpinä syinä korkeaan korkotasoon ja markan arvon epävakauteen. Ulkoministeri väläytteli hallituskriisiä ja vaati idänkaupan pikaista leikkaamista ja länsiviennin kasvattamista. Vastakkain olivat Väyrysen Kairamo-klubi ja Sorsan Arkadia-klubi.

SDP teki asiasta näyttävän konfliktin Väyrysen kanssa Helsingin Sanomat julkaisi 6.11.198 Anneli Sundbergin artikkelin, jossa vuodatetaan tietoja Koiviston ja Väyrysen konfliktista ja kerrotaan Koiviston kurinpalautustoimista, niistä menetelmistä, joista Liikanen vihjaili Zagladinille toukokuussa Moskovassa. Väyrysen vaatimukset kauppapoliittisen kurssin muuttamiseksi lisäsivät Moskovan epäluuloja häntä kohtaan. Mutta Väyrysen arvio oli oikea ja SDP:n väärä, mistä Suomi tuli jarkossa maksamaan kovan hinnan. Lisäksi Neuvostoliiton muutostila oli sellainen, että senkin edun mukaista olisi ollut Väyrysen esittämä kauppapoliittinen remontti. Ympäristöministeri Matti Ahde selittikin doernbergille 25.11.19866. että ”maassa Sorsa johtaa ulkopolitiikkaa”. Hän arvosteli samalla kovin sanoin Väyrystä ja antoi ymmärtää, että tämä ei enää ole varsinaisesti ulkopolittiinen toimija hallituksessa. Ahde kiitti sen sijaan SED:n ”rauhanpolitiikkaa” ja vihjaisi, että tasavallan presidentti joutuu miettimään hallitusratkaisua tarkkaan, kun vasemmisto menettää vaaleissa kannatustaan.
Koiviston määräyksestä SDP:n talousasiantuntija Eero Tuomainen ja Kokoomuksen tutkimuspäällikkö Ilkka Viippola olivat saaneet samoihin aikoihin tehtäväksi sellaisen hallitusohjelman muokkaamisen, joka pudottaisi kepun armotta pois hallituksesta ”ohjelmallisin syin”. Viippola kuului Arkadia-klubin ydinryhmään, Keväällä 1987 valtaan noussut eräänlainen SDP:n ottopoikahallitus ja sen syntyprosessi polki parlamentarismia.

Lähdeaineisto Alpo Rusi Vasemmalta ohi ISBN 978-951-20-7486-6