perjantai 10. kesäkuuta 2011

Kokoomuksen ”sankariministerit”


















Sinpunhallitus lähti liikkeelle suurin toivein. Korkeimmalla olivat odotukset luonnollisesti kokoomuksessa. Kun pitkä vuosikymmeniä kestänyt oppositiokausi päättyi ja omat naiset ja miehet pääsivät maan asioista päättämään, puolueen kannattajat odottivat, että nimenomaan keskustan tekemiä virheitä korjataan ja toteutetaan sellaisia uudistuksia, jotka erityisesti kannustavat työntekoa ja rohkaisevat yksityistä yritteliäisyyttä. Samalla toivottiin, että uusi hallitus, jonka pääministeri julisti toteuttavan ”uutta poliittista kulttuuria” lopettaisi kerta kaikkiaan poliittiset virkanimitykset, joihin kansalaiset keskustan pitkällä hallituskaudella oliva kyllästyneet ja joita julkinen sana ei väsynyt kritisoimasta.

Kun hallitus oli toiminut vuoden, Hesingin Sanomat julkaisi 1.5.1988 koko sivun selostuksen siitä, mitä kokoomuksen seitsemän ministeriä ”vuoden verran sankareina” olleet, olivat saaneet aikaan. Selostuksen oli laatinut Pekka Ervasti:

Riemukkaat hurraa-huudot tärisyttivät eduskunnan auditorion 29.4.1987. Kokoomuksen eduskuntaryhmä ja puoluevaltuusto lopettelivat yhteiskokoustaan isänmaallisen innostuksen vallassa. Kokous oli juuri hyväksynyt puolueen menon hallitukseen 21 oppositiovuoden jälkeen. Korkeimpana kuorossa kaikuivat puolueen uusien sankarien, omien ministereiden riemunkiljahdukset. Olemisen sietämätön keveys jatkui kokoomuksessa vielä viikkoja. Tuore ulkomaankauppaministeri kulku kesäkuussa Oulun puoluekokouksessa pitkin käytäviä henkisiä henkseleitään läpytellen rinnassaan lappu, jossa luki yksinkertaisesti: Pertti Salolainen/hallitus. ”Minulla ei ollut mitään roolivaihto-ongelmia”, toteaa puolestaan veroministeri Ulla Puolanne ”Oppositiossa alkoikin jo kyllästyttää turha räksytys.”
Noviisien toimintaa on vuoden aikana seurattu suurennuslasilla. Oppositioon sysätyt kepulaiset ovat tuominneet ministerikatraan sekä kokemattomiksi että saamattomiksi. ”Kokemattomia?” Paskapuhetta. Esimerkiksi Ilkka Suominen hakkaa milloin tahansa kepulaiset roskaministerit”, puuskahtaa eräs uusi yhteistyökumppani, demariministeri.
Demarivirkamies on sitä mieltä, että pitkä oppositioaika on näkynyt parhaiten kokoomusministereiden tottumattomuutena julkisuuteen. Oppositiossa ei hedän lausuntoihinsa paljon huomiota kiinnitetty, mutta kun saman typeryydet putoilevat ministerin huulilta niistä tehdäänkin yllättäen otsikoita.
Kokoomuslaiset ovat kuitenkin olleet nopeita oppimaan: jo marraskuussa (1987) he osasivat sujuvasti syyttää lehdistöä vääristelystä. Kokoomuslaiset ovat hallitsemisen makuun päästyään paukutelleet päätöksiä ja allekirjoittaneet asiapapereita niin, että kokeneemmat ministeritoverit ovat jo ehtineet säikähdellä
”Yllättäen olen silloin tällöin huomannut, ettei kokoomus huomaa joidenkin asioiden ideologista puolta ollenkaan”, päivittelee valtioneuvoston kokeneempaan kaartiin kuuluva ministeri.

Tämä Ervastin huomatus pitää paikkansa, sillä nimenomaan yrittäjiä, verotusta, asuntopolitiikkaa ja omaisuudensuojaa oskevissa kysymyksissä kokoomus oli liian pehmeä, se yleensä taipui ja antoi periksi demareille, joiden ideologiset tavoitteet juuri mainituissa asioissa ovat aina olleet ja ovat kokonaan toiset kuin vapaata yritteliäisyyttä ja yksityistä omistusoikeutta puolustavan kokoomuksen ideologiset tavoitteet. Sen jälkeen Ervasti käsittelee erikseen jokaista Holkerin hallituksen kokoomuslaista ministeriä antaen lyhyen kuvauksen kunkin persoonallisuudesta.

Harri Holkeri on ollut pettymys, tuhahtaa kokoomuksen kansanedustaja. Hän on tyytymätön siihen, että Holkeri pääministeriksi tultuaa nosti itsensä entisten puoluetovereiden yläpuolelle ja omaksui hallituksen teknisen puheenjohtajan roolin. Ja tämä kansanedustaja jatkaa: Puolue tuki Holkeria viime presidentinvaalissa (1982). Hän saisi nyt puolestaan muistaa meitä.
Toinen kokoomuslainen vertaa Holkerin johtamistyyli Juuso Waldenin johtamistyyliin 1950-luvulla: johtaja katselee päältä, mutta ei itse ole mukana tekemässä.
Eräät kokoomuslaiset epäilivät jo keväällä 1987, etteivät Holkerin ja Ilkka Suomisen välit olleet hyvät, kun taas Holkeri oli solminut läheiset ystävyyssuhteet Kalevi Sorsaan. Suomisen ja Holkerin mielipiteet menivät talvella 1988 pahasti ristiin verouudistuksen aikataulun kohdalla. Kun puolueen puheenjohtaja Suominen ja puoluesihteeri Kaila vaativat verouudistuksen kiirehtimistä, Holkeri sanoutui julkisesti irti tästä aikataulusta.
Puheenjohtaja Suominen saa Ervastin haastattelemilta kokoomuslaisilta varsin myönteisen arvionnin. Tähän yhtyy myös Suomisen johtaman ministeriön kansliapäällikkö Wahlroos. Suominen onnistui myös ensimmäisen ministerivuotensa aikana huolehtimaan omasta eläketurvastaan, kun hänet nimitettiin huhtikuussa 1988 Alkon johtajaksi.
Salolainen saa Ervastilta tittelin ”coctail-hai”. Salolaisen aikan on ensimmäisen ministerivuoden aikana kulunut matkustelemiseen ja hän on edistänyt integraatiota osallistumalla eri puolilla maailmaa coctail-tilaisuuksiin. Hän erehtyi ilmaisemaan kantansa kesällä 1987, ettei Suomi liity Euroopan neuvostoon, mutta hallitus päätti keväällä 1988 toisin.
Kanerva oli aluksi ilman omaa salkkua, kansliaministerinä. Hän sotekutui vähän jokaisen ministerin asioihin. Hän joutui aktiivisesti mukaan töelämän uudistukseen ja aiheutti suorastaan ”hirmumyrskyn”. ”Alussa Ike oli asioissa pihalla kuin lumiukko”. STK päätti silloin kouluttaa ministeriä tutustumalla häntä, kuten Matti Puhakkaakin, työelämän ongelmiin.
Taisto T. Pohjala saa tunnustuksen siitä, että hän on tullut hyvin toimeen maatalousväestön ja MTK:n kanssa. Jopa oppositiossa oleva keskusta on hänet jollakin tavoin hyväksynyt.
Puolanne saa tittelin ”prokuristi”. Hän on sitoutunut hiusjuuriaan myöten verouuditukseen ja on liikaa Liikasen ja valtiovarainministeriön ja verohallituksen demarivirkamiesten vietävissä. Sinipuna verouudistus päättyi yleisiin sotkuihin, kun verotus viisästyi kohtuuttomasti tietokoneiden kieltäydyttyä antamasta ajoissa tuloksia.
Viimeisenä esitellään Helena Pesola, jonka toimintaa kuvataan: onko sieltä muuta tullut kuin, että korotetaan viinan ja tupakan hintaa?

Lähdeaineisto: Johannes Virolainen Viimeinen vaalikausi ISBN 951-1-11995-8

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti