Moskovassa juhlittiin marraskuun 3. ja 4. pivinä 1987 Lokakuun vallankumouksen 70-vuotisjuhlia, johin osallistuin, Mauno Koivisto kirjoitta. Juhlakokouksessa 3. marraskuuta Mihail Gorbatshov esitti perusteellisen katsauksen, jossa tulkittiin mennyttä ja olevaa. APN:n jakamana suomennoksena sillä oli mittaa 39 tiheästi ladottua sivua. Gorbatshovin teksti oli tietysti NKP:n sihteeristön valmistama ja politbyroon hyväksmä. Mielenkiintoista oli, että siin esitettiin myönteinen arvio Nikoli Buharinista ja Nikita Hrutshevista. Leo Trotskikin puheessa mainittiin, joskin kielteisessä hengessä, mutta mainittiin kuitenkin. Tätä ei ollut tapahtunut vuosikymmeniin. Gorbatshov kertoo muistelmissaan valmistautumisestaan puheeseen: ” Luin taas kertaalleen Leninini kirjoituksen neuvostoajan alust.” Kirjassaan Gorbatshov luonnehtii puhetta: ”Ensi kerran esitin ajatuksen, että voi olla useampia versioita historiasta.”
Gorbatshov kävi puheessaan läpi NKP:n tekemiä virheitä mm. maatalouden kollektivisointia: ”Sanottakoon suoraan, puuttui leniniläistä taitoa ottaa huomioon työtätekevän talonpoikaiston edut. Keskivarakkaasta talonpojasta oli tullut hallitseva hahmo. Hän oli vakiinnuttanut asemansa isäntänä, tämä työtätekevä talonpoika, joka oli saanut maata vallankumouksen ansioista ja kymmenen vuoden aikana oli vakuuttunut siitä, että neuvostovalta oli myös hänen valtansa.”
Stalinista Gorbatshov sanoi: ”Joskus on sanottu, että Stalin ei tuntenut monia laittomuustapauksia. Käytettävissämme olevat asiakirjat kertovat, ettei näin ollut. Stalinin ja hänen lähiympäristönsä syyllisyys puolueen ja kansan edessä sallittuihin joukkomittaisiin vainoihin ja lainrikkomuksiin on valtava ja anteeksiantamaton. Se on opetukseksi kaikille sukupolville.
Nykyään vielä jotkut yrittävät kääntää selkänsä vaiheidemme kiperille kysymyksille, vaieta niistä ja olla olevinaan kuin mitään sen kummenpaa ei olisi tapahtunutkaan. Emme voi yhtyä tällaiseen näkemykseen. Se olisi välinpitämättömyyttä historian totuutta kohtaan ja epäkunnioitusta niiden muistoa kohtaan jotka joutuivat syyttömästi laittomuuden ja mielivallan uhreiksi. Se ei käy päinsä siitäkään syystä, että totuudenmukaisen erittelyn täytyy auttaa meitä ratkomaan tämän päivän ongelmamme.”
Gorbatshov kosketteli lyhyesti myös Molotov-Ribbentrop-sopimusta asettumatta sitä arvostelemaan, mutta sanoi kuitenkin: ” Niinkin saattaa olla, että sopimus ei ollut paras mahdollinen.” Myöhemmin Neuvostoliiton piti kuitenkin tunnustaa sopimukseen liitetyt salaiset pöytkirjat tosiasioiksi, ja loppujen lopuksi venäläinen kenraali Dmitri Volkogonov ne löysi arkistosta, vaikka pitkään vakuutettiin niiden joutuneen kadoksiin. Uusi avoimuus, glasnost, johti sitten vielä siihen, että Neuvostoliiton ulkoministeriö aikakausijulkaisussaan alkoi julkaista asiakirjoja, joista dramaattisimpia ovat olleet yksityiskohtaiset selostukset Baltian maiden liittämisestä Neuvostoliittoon kesällä 1940 sekä Molotovin Berliinissä marraskuussa 1940 käymien neuvottelujen pöytäkirja. Myöhemmin Neuvostoliitto tunnusti, että sen haltuun joutuneet puolalaiset upseerit oli vuonna 1940 NKP:n keskuskomitean politbyröön määräyksestä surmattu. Gorbatshvoin selostus marraskuussa 1987 oli nähdäkseni ensimmäinen avaus tähän paljastusten sarjaan, Mauno Koivisto kirjoittaa.
Arvostellessaan ns. pysähtyneisyyden aikaa – niin kuin sit myöhemmin tultiin kutsumaan – Gorbatshov perusteli uudelle linjalle lähtemistä seuraavasti: ”Voimistumaan päin olivat kielteiset muutokset taloudessa, ja ne synnyttivät oiekastaan kriisiä edeltäneen tilanteen. Sosiaalisella, henkisellä ja moraalisella alueella syntyi monia poikkeavia ilmiöitä, ja ne vääristivät ja runtelivat sosialistisen oikeudenmukaisuuden periaatteita, heikensivät kansan uskoa oikeudenmukaisuuteen ja synnyttivät sosiaalista vieraantumista ja moraalittomuutta eri muodoissa. Kasvanut ero ylevien sosialismin periaatteiden ja elämän jokapäiväisen todellisuuden välillä kävi kestämättömäksi.”
Selostuksesta kävi selkeästi ilmi, että Gorbatshov piti neuvostojärjestelmää elinkelpoisena ja NKP:tä uudistumiskykyisenä. Tässä uskossansa hän pysyi traagisesti vielä elokuun 1991 kaappausyrityksen jälkeenkin.
Lähdeaineisto: Mauno Koivisto Historian tekijät ISBN 951-26-4082-1
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti