1980-luvun alussa oli aika kypsä säännöstelyn purkamiselle. Maailmanlaajuisesti liberalisointiin vaikuttivat olennaisesti eräät 1970-luvun tapahtumat. Dollarin irrottaminen kullasta 1971 ja öljykriisi 70-luvun ensimmäisellä puoliskolla aiheuttivat tasapainottomuutta useiden keskeisten maiden vaihtotaseissa ja valtiontalouksissa. Kansainväliset pääomaliikkeet saivat vauhtia, jota omalta osaltaan kiihdyttivät tietotekniikan kehitys ja käyttöönotto pankkimaailmassa. Syntyi koko teollisen maailman käsittävä reaaliaikainen raha- ja pääomasiirtojen järjestelmä, jota lopulta mikään maa ei voinut vastustaa tai rajoittaa. Siihen ei myöskään ollut mitään syytä, sillä yhä laajemmin alettiin ymmärtää, että hyvin toimivat finanssimarkkinat ovat yksi markkinatalouden perusedellytyksistä.
OECD, jonka jäseneksi Suomi oli liittynyt 70-luvulle tultaessa, oli alusta asti ollut vapaiden pääomaliikkeiden kannalla. Järjestön raporteissa Suomea ja muita maita, joissa säännöstelyä vielä jatkettiin, moitittiin kohteliaaseen sävyyn aina ja jatkuvasti.
Naapurimaat Ruotsi ja Norja aloittivat myös liberalisointiprosessin tuohon aikaan, hieman aikaisemmin kuin Suomi. Myös EEC ja EFTA, myöhemmin EY, ETA ja EU tähtäsivät suurempaan vapauteen.
Minut oli nimitetty Suomen Pankin johtokunnan puheenjohtajaksi kesäkuun 1. päivänä 1983, Rolf Kullberg kirjoittaa. Valtaosa säännöstelyn purkamisesta tapahtui pääjohtajakautenani, sillä viimeinen askel otettiin syksyllä 1991, puolisen vuotta ennen kuin jätin pankin. Liberalisointihan piti joka tapauksessa toteuttaa, ennen kuin edes saatoimme ajatella liittymistä Euroopan Unioniin.
Liikepankkien ja yritysten väliset terminointisopimukset oli sallittu keväällä 1980. Sen jälkeen kului yli kolme vuotta ennen kuin seuraavat liberalisointipäätökset tehtiin: heinäkuussa 1983 sallittiin financial futures-sopimukset, ja saman vuoden syyskuussa tuontiluottojen enimmäisraja nostettiin kolmesta kuukaudesta kuuteen kuukauteen.
Kesäkuussa 1985 otettiin merkittävä taka-askel. Silloin kiellettiin markkamääräisten obligaatioiden ja debentuurien myynti ulkomaille. Varsin lyhyessä ajassa oli näet tämän kanavan kautta maahan virrannut useita miljardeja, sillä ulkomaalaisten mielestä korko oli tyydyttävä ja Suomen markka luotettava. Tämä kielto purettiin eräiltä osin vuotta myöhemmin, mutta täydellisesti vasta viiden vuoden päästä.
Vuoden 1986 alusta uudistettiin valuuttalaki viideksi vuodeksi. Kuten aikaisemminkin laki oli yleislaki, jonka nojalla valtioneuvosto antoi Suomen Pankille valuuttasäännöstelyn harjoittamisen. Lain voimaantulon yhteydessä selvennettiin eräitä määräyksiä sekä toteutettiin eräitä pieniä lievennyksiä, jotka koskivat mm. tuonnin toimitusluottoja, sijoituksia ulkomaisiin arvopapereihin, ulkomaisen vapaa-ajan asunnon ostoa ja matkavaluutan myyntiä. Olennaista valuuttalain muutoksessa oli perusasetelman muuttuminen. Kiteytetysti voidaan sanoa, että aikaisemmin kaikki, mikä oli ollut nimenomaan sallittua, oli kiellettyä. Nyt uuden lain mukaan kaikki, mikä ei ollut erikseen kiellettyä, olikin sallittua.
Vuosi 1986 oli raha- ja valuuttamarkkinoilla kaiken kaikkiaan melko levoton. Toukokuussa jouduttiin puolustuksellista syistä heikentämään markkaa valuuttaputken sisällä vajaat kaksi prosenttia. Levottomuudet markkinoilla yltyivät uudestaan elokuun alussa, jolloin päiväkorko nostettiin 40 prosenttiin. Tästä Suomen Pankki tuli tunnetuksi rajojemme ulkopuolellakin.
Suhdannekehitys oli heikko, ja ennusteet vuodelle 1987 viittasivat siihen, että suhdanteet edelleen pysyisivät laimeina. Tällöin katsoimme Suomen Pankissa, että oli sopiva hetki lieventää valuuttamääräyksiä entistä reippaammin siten, että samalla saataisiin aikaan sekä elvyttävää vaikutusta että valuuttavarannon kasvua. Samalla kun keskikorkosäännöstely lopetettiin kokonaan kotimaisella puolella, annettiin teollisuudelle ja varustamoille oikeus ottaa vapaasti pitkäaikaista ulkomaista luottoa, jonka maturiteetti eli laina-aika oli vähintään viisi vuotta. Emme siinä vaiheessa pystyneet näkemään, miten mullistava vaikutus näillä kahdella päätöksellä sittemmin tulisi olemaan. Luotonsaannin helpottuminen vaikutti osaltaan – kansainvälisen suuntauksen lisäksi – jo seuraavan vuoden alussa suhdannenousuun, joka voimakkuudeltaan ja kestoltaan oli melkein ainutlaatuinen ja lopulta johti tunnettuun ylikuumenemiseen.
Lähdeaineisto: Rolf Kullberg …ja niin päättyi kulutusjuhla ISBN 951-0-21416-7
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti