1990-luvun alun kriisiä edelsi yli kymmenen vuoden mittainen ripeän kasvun kausi. Selvittyään 1970-luvun puolivälin talousongelmista Suomen talous kehittyi vakaasti ja ohitti muuta maailmaa koetelleen 1980-luvun alun taantuman lähes huomaamatta. Vuosikymmenen loppupuolella Suomi saavutti lähes täystyöllisyyden – avoin työttömyys oli vuosina 1989 ja 1990 vain noin 3,5 prosenttia. 1980-luvun loppupuolta luonnehtii paljolti velkarahoitukseen perustunut investointien ja kulutuksen nopea kasvu. Niiden varassa kokoniastuontanto kasvoi nopeasti ja työttömyys aleni. Kasvu oli niin voimakasa, että kotimainen tuotanto ei riittänyt kattamaan ksynnän lisäystä vaan tarvittiin paljon lisää tuontia, jolloin Suomen kansantalous myös kokonaisuutena velkaantui paljon ulkomaille. Velkaantuminen oli aeimpaa helpompaa ja houkuttelevampaa sen vuoksi, että 1980-luvulla purettiin rahamarkkinoiden säätelyjärjestelmä, joka oli ennen rajoittanut velanottoa. Rahamarkkinoiden vapauttaminen johti kilpailuun luottoasiakkaista ja teki yrityksille myös mahdolliseksi ulkomaisten luottojen ottamisen. Ulkomaisten olosuhteiden käännyttyä 1990-luvun taitteessa heikommiksi reippaasti velkaa ottaneiden yritysten ja kotitalouksien velanhoitovaikeudet lisääntyivät nopeasti. Tämän seurauksen pankeilta jäi korkotuloja saamatta ja luottotappiot alkoivat kasvaa.
Velkaantumisen nopean kasvun taustalla oli epäilemättä rahoitusmarkkinoiden säännöstelyn purku 1980-luvun puolivälin tienoilla. Rajoitukset ulkomaisen velan otolle poistettiin, samoin pankkien luottokorkojen säännöstely ja luotonantoa koskevat keskuspankin ohjeet. Suomeen syntyivät aidot lyhyen rahan markkinat, jotka vähensivät pankkien riippuvuutta perinteisesti talletusrahoituksesta ja keskuspankkivelasta. Pankit saattoivat lisätä luotonantoa paljon nopeammin kuin pelkän talletuskasvun varassa olisi ollut mahdollista. Parantunut rahoituksen saavatuus, itseään ruokkiva hyvä talouskehitys ja yleinen optimismi saivat aikaan investointiaallon, mikä vähitelleen johti suomalaisten kotitalouksien ja yritysten velkojen kasvuun sekä kansantalouden ulkomaisen velan kasvuu. Samalla nousivat myös hinnat: osakkeiden, asuntojen ja kiinteistäjen arvot kohosivat jyrkästi 1980-luvun loppuvuosina. Myös palkankorotukset olivat suuria ja inflaatio kiihtyi. Vuosikymmenen vaihteeseen tultaessa Suomi olikin velkainen talous, jossa hintataso oli muuta maailmaa selvästi korkeampi ja tuotannon kilpailukyky tämän vuoksi heikko. Toisin sanoen Suomen markasta oli tullut ostovoimaansa nähden yliarvostettu valuutta.
Rahamarkkinoiden liberalisointi oli se ratkaiseva tekijä, joka loi edellytykset talouden ylikuumenemiselle, velkakuplan synnylle ja niitä seuranneelle romahdukselle. Suomalaiset rahoitusmarkkinat vapautettiin säätelystä 1980-luvun aikana. Vapautustoimet toteutettiin pienin askelin, ja yksittäiset muutokset vapaampaan suuntaan nähtiin teknisinä ratkaisuina, joilla ei ollut suurempaa merkitystä. Tärkeimmät uudistukset olivat vapaiden pääomaliikkeiden toteuttaminen ja kotimaisen pankkilainauksen vapauttaminen säätelystä. Lopulta rahaa saatiin viedä ja tuoda ja lainata vapaasti.
Ratkaiseva askel liberalisointiprosessissa otettiin vuonna 1986, kun yrityksille sallittiin pitkät ulkomaiset luotot ja pankkien lainanannon keskikorkosääntely lopetettiin. Suomen Pankissa ymmärrettiin näiden toimien lisäävän luotonantoa ja kasvattavan kysyntää, mutta ei pidetty pahana, koska talouden odotettiin olevan ajautumassa taantumaan. Ennusteet vuodelle 1987 pessimistisiä ja keskuspankissa arveltiin, että rahamarkkinoiden avulla voitaisiin vähän elvyttääkin. Talouden vauhti kiihty kuitenkin paljon ennustettua voimakkaammaksi kun samanaikaisesti myös kansainväliset suhteet paranivat.
Lähdeaineisto: Jaakko Kiandet Laman opetukset ISBN 951-561-380-9
Katso: Kasinotaloutta ja kulutusjuhlaa
http://pankkikriisi.blogspot.com/2008/11/kasinotaloutta-ja-kulutusjuhlaa.html
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti