”Kassakaappisopimus”

Toukokuun 16. päivänä 1986 vuorineuvos Kari Kairamo tuli omasta pyynnöstään minua tapaamaan, Paavo Väyrynen kirjoittaa. Hänen asiansa ei ollut vähäpätöinen. Kairamo kertoi, että talouselämän ja etenkin teollisuuden piirissä oli keskusteltu lähestyvistä eduskuntavaaleista ja niiden jälkeisestä hallitusratkaisusta. Hekin olivat tietoisia siitä, että eduskunnan kokoonpano tulisi oleellisesti muuttumaan. Näköpiirissä oli, että ensimmäistä kertaa yli kahteen vuosikymmeneen eduskuntaan oli muodostumassa käyttökelpoine porvarillinen enemmistö. Teollisuuden piirissä oli tyytymättömyyttä siihen, että Suomen talouspolitiikka ei ollut luonut riittäviä edellytyksiä teollisuuden kehitykselle. Teollisuuden osuus bruttokansantuotteesta oli pienentynyt, mikä tulisi aiheuttamaan maallemme kasvavia taloudellisia vaikeuksia. Vaalien jälkeen Suomeen tulisi saada hallitus, joka kääntäisi talouspolitiikkamme teollisuusystävälliseksi.

Kairamo sanoi, että pitäisi varmistautua siitä, että eduskuntaan syntyvä ei-sosialistinen enemmistö pääsisi vaikuttamaan talous- ja teollisuuspolitiikkaan. Hän kannatti kolmen suuren hallitusta ja katsoi, että toinen vaihtoehto olisi porvarillinen hallitus. Kairamon mielestä minun tulisi olla vaalien jälkeisen hallituksen pääministeri. Edelleen hän kertoi, että teollisuus on valmis toimimaan tällaisen hallitusratkaisun aikaansaamiseksi. Totesimme molemmat, että tällaisen hallitusratkaisun aikaansaaminen oli vaikeaa sen vuoksi, että presidenttinä oli sosiaalidemokraatti, joka oli osoittautunut enemmän puoluepoliitikoksi kuin olimme ennakkoon uskoneet. Tästä osoituksena oli mm. edellisen kevään tulopoliittinen asetelma, jossa presidentti ryhtyi julkisesti torjumaan SDP:lle ja SAK:lle epäedullisia ”uusia konstellaatioita”.

Suhtauduin Kairamon ehdotukseen suurin varauksin. Ennen muuta epäilin sitä, suostuisivatko kokoomus ja RKP ennakolta valmistelemaan tällaista vaihtoehtoa. Korostin sitä, että keskustapuolueen kannalta katson tällaisen hallituksen tulisi olla keskustajohtoinen ja keskustaenemmistöinen. Tältä pohjalta lupauduin olemaan mukana asiaa koskevissa keskusteluissa, jos niitä syntyy. Näin sanoessani toimin keskustapuolueen omien suunnitelmien mukaisesti; olimme jo muutoinkin asettamassa tavoitteeksi kolmen suuren hallituksen ja varautumassa – ellei se toteudu – keskiryhmien ja kokoomuksen hallitukseen. Kairamo kertoi ottavansa yhteyden Ilkka Suomiseen ja Chrisstoffer Taxelliin ja ehdottavansa keskustelujen käynnistämistä.

Vuorineuvos Kairamon yhteydenotot johtivat siihen, että tapasin Suomisen ja Taxellin kesäkuun 24. päivänä. Ensin meillä oli kahdenkeskinen keskustelu Taxellin kanssa, minkä jälkeen jatkoimme kolmisin. Päätimme suostua yhteiseen tapaamiseen teollisuuden johdon kanssa korostaen kuitenkin, että puolueet ovat itsenäisiä talouselämään nähden. Tässä neuvottelussa syntyi kolmen puoluejohtajan periaatteellinen yhteisymmärrys tulevan hallitusratkaisun perusteista.

Ensimmäinen tapaaminen teollisuuden edustajien kanssa järjestettiin jo 3.7. Rauma-Repolan isännyydessä. Mukana oli yksityisen teollisuuden korkeinta johtoa. Kari Kairamon ja Antti Potilan lisäksi mukana olivat mm. Krister Ahström ja Heikki Bachman. Sittemmin kokoonnuimme useamman kerran. Aluksi keskustelu oli varautunutta, mutta vähitelleen luottamus kasvoi ja asioista puhuttiin avoimemmin. Tapaamisissa hahmoteltiin vaalien jälkeistä talous- ja teollisuuspolitiikkaa. Yhteisenä tavoitteenamme oli, että Suomen teollista pohjaa voitaisiin vahvistaa ja tällä tavoin lujittaa koko kansantalouden perustaa. Yksi tärkeistä keskustelunaiheista oli se, kuinka porvarihallitus tulisi toimeen ammattiyhdistysliikkeen kanssa, jos SDP jäisi vaalien jälkeisen hallituksen ulkopuolelle.

Teollisuus tuki meitä mm. ylläpitämällä sellaista julkista keskustelua, joka edesauttaisi kokoomuksen ja keskiryhmien vaalimenestystä ja joka petaisi pohjaa haluamallemme hallitusratkaisulle. Teollisuuden johtomiehet eivät täysin luottaneet siihen, että keskustapuolueen, kokoomuksen ja RKP:n sopimus toteutuisi. Ennenkuin he ryhtyivät hankkimaan yrityksiltä vaalirahoitusta, he halusivat saada aikaan Suomisen, Taxellin ja minun välisen kirjallisen sopimuksen vaalien jälkeisestä hallitusyhteistystä, Väyrynen kirjoittaa. Ymmärsin tilanteen niin, että epäluottamus kohdistui erityisesti kokoomukseen.

”Kassakaappisopimus” oli ruudulliselle paperille käsin kirjoitettu sopimus. Asiakirja oli sanasta sanaan tälläinen:

Muistio.
Me allekirjoittaneet kukin puolueensa puheenjohtajan ominaisuudessa toteamme seuraavaa: Mikäli puolueidemme yhteenlaskettu paikkamäärä maaliskuun 1987 valittavassa eduskunnassa ylittää sadan, pyrimme ensisijaisesti yhdessä myötävaikuttamaan laajapohjaisen keskustajohtoisen enemmistöhallituksen muodostamiseen.
Ellei mainitulta pohjalta pystytä löytämään ratkaisua sos.dem.puolueen vastustuksesta johtuen, pyrimme yhdessä löytämään toisen eduskunnan enemmistöön nojautuvan keskustajohtoisen ratkaisun.
Sen sijaan kukaan meistä ei myötävaikuta sellaisen hallituksen muodostamiseen, johon jokin edustamistamme puolueista osallistuu ilman kahta muuta.

Helsingissä joulukuuassa 1986

Ilkka Suominen
Paavo Väyrynen
Christoffer Taxell

Sopimus suljettiin erään teollisuusjohtajan – ei kuitenkaan Kari Kairamon – kassakaappiin. Sen lisäksi, että allekirjoitimme tämän sopimuksen, sovimme, että Ilkka Suominen kertoo suunnitelmistamme Harri Holkerille, joka tulee näin siihen sidotuksi. Holkeri ei kuitenkaan sitoutunut, vaan riensi kertomaan asiasta presidentti Mauno Koivistolle.

Lähdeaineisto: Paavo Väyrynen On totuuden aika ISBN 951-0-188409

Paavo Väyrynen
http://fi.wikipedia.org/wiki/Paavo_V%C3%A4yrynen

Elävä arkisto Vaalit 1987
http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=4&t=295&a=2311

Suomen keskusta
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_Keskusta