Epävarmuusekijöitä Pohjolossakin

Neuvostoliiton virallisen uutistoimiston TASS:n varapääjohtaja Gennadi Shiskin käytti tammikuussa 1986 Helsingin Sanomissa huolestuneen puheenvuoron Pohjolan tilanteesta. Hän totesi NATO:n ja varsinkin Yhdysvaltojen lisänneen ”poliittista, sotilaallista, taloudellista ja ideologista” aktiviteettiaan alueella. Samalla hän kiinnitti huomiota siihen, että NATO.n piirissä oli otettu käyttöön uusi käsite ”kriisitilanne”. Shiskinin mukaan sen tulkittiin suovan puolustusliitolle mahdollisuuden ryhtyä jo ennen aseellisen selkkauksen puhkeamista Norjassa ja Tanskassa senkaltaisiin toimiin, jorka muuttaisivat näiden maiden perinteistä tukikohta- ja ydinasepolitiikkaa.

Shkiskin kannanotto ei jäänyt sannunaiseksi huitaisuksi ilmaan. Toukokuussa Neuvostoliiton yleisesikunnan kenraalitasoinen edustaja totesi Moskovassa vieraileville eduskunnan ulkoasiainvalikokunnan edustajille Yhdysvaltain pyrkivän hyödyntämään Pohjolan aluetta yhä tehokkaammin. Se painostaa Norjaa ja Tanskaa ja vahvistaa niihin sijoitettua NATO:n insfraktuuria. Ydinaseiden käyttö alueella ei ole poissuljettu, kenraali totesi.

Komissarov kiinnitti Shkiskinin tavoin huomiota NATO:n omaksumaan kriisitilanne-käsitteeseen ja oli valmis yhtymään Ruotsin Helsingin-suurlähettilään Knut Thybergin aiemmin julkisuudessa esittämään arvioon, jonka mukaan Pohjola oli muuttunut keskeiseksi strategiseksi alueeksi, missä kummallakin sotilasliitolla oli etuja valvottavanaan. Moskovassa nähtiin Pohjolan ydinaseeton vyöhyke (PYV) edelleen järjestelynä, jonka toteutuminen vähentäisi Neuvostoliiton huolenaiheita alueella ja vakauttaisi tilanteen.

UM:n virkamiestyöryhmän mietinnössä todettiin Suomen pyrkivän siihen, että Pohjoismaiden hallitukset asettavat yhteisen virkamiehistä tai muista asiantuntijoista koostetun työryhmän laatimaan yhteispohjoismaista selvitystä PYV:stä. Ulkoministeri Väyrynen totesi mientintöä vastaanottaessaan tulevansa uudistamaan asiasta jo aiemmin tekemänsä ehdotuksen Pohjoismaiden ulkoministerikokouksessa elokuussa.

Lintukoto, jollaisena Pohjolaa ja etenkin Ruotsia ja Suomea oli totuttu pitämään, särkyi 28.2.1986 myöhäisillan laukauksiin Tukholmassa. Joitakin tunteja myöhemmin pääministeri Sorsa soitti järkyttyneenä presidentti Koivistolle ja kertoi pääministeri Olof Palmen tulleen murhatuksi. Oli tapahtunut jotain käsittämätöntä. Palmen hautajaisiin 15.3. osallistui kymmeniä valtionpäämiehiä ja delegaatioita yli sadasta maasta. Murhan jälkeen pääministeriksi valittiin varapääministeri Ingvar Carlson, jonka Ruotsin sosiaalidemokraattien puoluehallitus 3.3. nimesi puolueen puheenjohtajaksi.

Ulkopuolisten tarkkailijoiden huomiota kiinnitti se, että Suomi järjesti tammikuussa 1986 suurimmat sotaharjoituksen 40 vuoteen. Kylmissä olosuhteissa läpivietyyn Tammi-86-harjoitukseen otti osaa lähes 12 000 miestä, joita koulutettiin pakkasessa ja lumessa taistelemiseen. Ulkoministeri Väyrynen muistutti Kepun puoluevaltuuskunnassa 26.4.1986, että vaikka Suomen turvallisuus lepäsi johdonmukaisesti toteutun Paasikiven-Kekkosen linjan varassa, se edellytti myös huolehtimista siitä, ”ettäkykenemme puolustamaan maatamme ja täyttämään sopimusvelvoitteemme”. Velvoitteista puhuessaan Väyrynen tarkoitti YYA-sopimusta.

31.8.1986 Tamminiemestä lähtenyt suruviesti pysähdytti suomalaiset. Se ei tosin yllätyksenä, sillä hallitusneuvos Matti Kekkonen oli jo 25.8. saattanut julkisuuteen tiedotteen, että presidentin terveydentila oli viimeksi kuluneiden kolmen vuorokauden aikana ”olennaisesti huonontunut”.

Lähdeaineisto: Juhani Suomi Kohti sinipunaa ISBN 978-951-1-21969-9