Rahat ja renki on kirja siitä miten Suomessa tehdään rahaa, omaisuutta, arvonimiä ja valtaa. Ja miten ne menetetään. Kirja kertoo tutuista miehistä, tutuista nimistä, mutta näitä tietoja ei löydy Kuka kukin on –teoksesta. Tällaista katsausta Suomen liike-elämästä ei ole nähty yritysten vuosikertomuksissa eikä firmojen historiikeissa.
Aarno Laitinen kertoo kirjassaan Rahat tai renki ajan hengestä näin:
”Mutta saituuden kääntöpuoli ahneus istuu suomalaisissa rikkaissa sitkeästi. Omaisuuden keräämiseksi he tekevät mitä tahansa. He eivät halua maksaa veroja. He eivät halua osallistua yhteiskunnan asettamiin rasituksiin. Rikkaiden liikemiesten ja heidän yritystensä elämässä on jo pitkälle toteutunut haave, että he ovat voineet jättää verot valtion maksettaviksi. Tosin heidän on jonkun verran näytettävä tuloja verotuksessa, sillä sitä vaatii jo yhteiskunnallisesti arvostettu asema, mutta suurin osa tuloista ja omaisuudesta pitää siirtää verottajan ulottumattomiin.”
”Köyhät ja juopottelevat talonpojat helpottivat teollisuuden maaomaisuuden kasvua. Eikä kartanonherroille tai uusille ruukinpatruunoille tullut lainkaan huono omatunto rahvaan taloudellisesta tai henkisestä rappiosta. Juoppokin pysyi hevosen vetämän auran perässä, kirvestä ja sahaa pystyi käyttämään krapulassakin. Juoppo löi korkeintaan omaan polveensa kirveellään, ja uusia metsänkaatajia oli yllin kyllin.”
”Monen tämänkin päivän menestyvän yrityksen historiasta löytyy rikollisia, maanryöstäjiä, pirtun salakuljettajia, veropetollisia ja huijareita. Rehellisyydellä ei silloinkaan päässyt alkuun kuin ani harva yrittäjä ja silloinkin vahingossa. Eivät yrityksiä nykyisinkään juuri perusta diplomi-insinöörit tai kauppatieteen maisterit, sillä suomalainen korkeakouluopetus ohjaa virkamiesuralle pelottelemalla riskien ottamista. Yrityksiä perustavat edelleenkin sellaiset, joiden koulutus ei riitä riskien oton ennakointiin. Mutta monet heistä onnistuvat.”
”Suomalainen yritysverotus on sellainen, että veroja maksavat vain typerykset. Heitäkin toki on, mutta kauppakorkeakoulut ja lainopilliset tiedekunnat kouluttavat liukuhihnalta uusia ekonomeja ja juristeja, jotka siirtyvät kaupan ja teollisuuden palvelukseen suunnittelemaan, miten vältetään verojen maksu sille, joka on heidät kouluttanut.”
”Suomi ei periaatteessa vie aseita kriisialueille. Aseiden vienti vaatii valtioneuvoston luvan, joka annetaan vain, jos viejä pystyy osoittamaan, että aseilla on luotettava ostaja. Kun Tampellalla oli vaikeuksia saada vientilupia erinomaisille kranaatinheittimilleen, Israeliin perustettiin asetehdas, jonka toisena osakkaana oli Tampellan myyntimies. Israelilainen tehdas ei kuitenkaan pystynyt valmistamaan niin paljon Tampellan heittimiä kuin maailmalle olisi mennyt kaupaksi. Kerran tulli avasi Kemin satamassa laatikon, jossa asiakirjojen mukaan oli koneenosia. Ne paljastuivat kuitenkin kranaatinheittimiksi. Äkkiä paikalle hälytetty Tampellan edustaja hoiti asian kuitenkin niin, että ”koneenosat” pääsivät lähtemään maasta.”
”Ilman Neuvostoliiton kauppaa suomalaisen työmiehen elintasosta putoaisi ainakin neljännes pois. Työttömien määrä olisi ainakin kaksinkertainen. Vaateteollisuutta olisi Suomessa tuskin lainkaan. Liha- ja voivuoret olisivat paljon suuremmat kuin nykyisin. Eikä Suomesta löytyisi varmaan yhtäkään Neuvostoliittoon suopeasti suhtautuvaa vuorineuvosta. Suomalaiset rakennusyhtiötkin olisivat vain pikkuliikkeitä, jotka rakentaisivat yksittäisiä lähiötaloja. Sellaiset rakennusalan konsernit kuin Perusyhtymä, Finnstroi tai Puolimatka olisivat useimmille tuntemattomia, jos niitä edes olisi olemassakaan. Eikä Wärtsilällä olisi mitään asiaa Tukholman ja Lontoon pörsseihin. Tuskin edes Helsingin pörssiin.”
”Suomen teollisuudella on ollut onni saada itse kirjoittaa historiansa ja sen mukaan teollisuusjohtajat ovat olleet kaukonäköisiä miehiä, jotka ovat uhranneet elämänsä yhteiskunnan ja työntekijöidensä hyväksi. Vähäisinä vapaa-aikoinaan he ovat huolehtineet tunnollisesti perheestään, ja heidän humanistinen mielenlaatunsa on aina ilmennyt laajamuotoisessa hyväntekeväisyydessä. Kaikki nämä piirteet ovat löytyneet Aukusti Asko-Avoniuksestakin virallisissa historiankirjoituksissa.
Sen ajan henkeen ei olisi kuulunutkaan kuvata yrityksen luojan toista puolta, sitä joka on niin oleellinen mutta vaiettu osa monissa muissakin aikaansaavissa miehissä. Tämän päivän rahvaanomaisella kielellä asia ilmaistaisiin suorasukaisesti siten, että Aukusti oli kova panomies. Tuskin kenellekään on selvinnyt kiistattomasti hänen aviottomien lastensa määrä, mutta suuri se joka tapauksessa oli.”
”Valtakunnan taloudellinen ja poliittinen kerma kuunteli talousjohtajan pitkäpiimäistä puhetta, jota yhtiön nuoret tiedottajat ja insinöörit olivat viikkoja yhdessä valmistelleet. Vuorineuvos Asko-Avonius yritti selittää naapurina istuvalle ystävälleen jotain, mutta Penttilä sotkeutui papereissaan ja ryhtyi etsimään liuskaa, jolla puhe jatkuu. Syntyi tällaisissa puhetilaisuuksissa tavanomainen painostava hiljaisuus, jota vuorineuvos ei kuitenkaan huomannut, vaan jatkoi innokkaasti oman asiansa kertomista naapurin korvaan äänellä, joka nyt kaikui selvästi kaikkien salissa olevien korviin: ”Minä se varmaan olen ainoa mies tässäkin salissa, joka olen nussinut naista näyteikkunassa”.
Vaikka salissa oli suuri joukko tämänkin alan huipputekijöitä, vuorineuvos oli varmasti ainoa, jonka kokemuspiiriin kuului tällainenkin kokemus.”
”Seuraavaksi Yhdyspankin edustajana yhtiötä valvova johtaja Christer Ekman ilmestyi Asko Palomäen luokse kädessään valmis eronpyyntökirje, johon hän vaati Palomäen allekirjoitusta vedoten hallintoneuvoston päätökseen. Palomäki epäröi. Ekman muistutti, että Palomäellä on Yhdyspankista ja Askosta yli 600 000 markkaa lainaa, joka pannaan heti maksuun, ellei allekirjoitusta tule. Palomäki ei saanut harkinta-aikaa, hänelle ei annettu mahdollisuutta puolustautua tai neuvotella. On iskettävä silloin, kun vastustaja on puolustuskyvytön. Palomäki näki edessään pankinjohtaja Ekmanin, hiiren kaltaisen kamreerityypin, jokaisen poikavuosilta tutun jakojäännöksen, joka jäi aina viimeiseksi, kun kentällä jaettiin jalkapallojoukkueita. Sellaiset pulleat, pyöreärilliset jakojäännökset pantiin aina maalivahdeiksi, kun heistä ei pelissä ollut muuta kuin haittaa.
Mutta liike-elämässä jakojäännöksetkin voivat menestyä. Pankki on turvallinen paikka vaatimattomallekin talouskyvylle. Otetaan ihmisiltä rahaa ilman korkoa, lainataan sitä kalliilla korolla, ja erotus jää itselle. Pankissa marmorin ja jalopuun keskellä jakojäännöskin vaikuttaa keskushyökkääjältä. Hänen luokseen mahtavimmatkin miehet menevät nöyrinä ja kunnioitusta osoittaen.”
Lähdeaineisto: Aarno Laitinen Rahat tai renki (1984) ISBN 951-95533-0-4
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti