Maalaisliitto/keskustapuolue/Suomen keskusta hallinnoi vuosikymmenestä toiseen hanakasti maa- ja metsätalousministeriötä. Maatalouden painoarvoa yhteiskunnassa puolestaan kuvasteli sodanjälkeisinä vuosina se, että ministeriöön nimitettiin pitkään kaksi ministeriä. Niin ei ollut enää, kun Heikki Haavistosta tuli MTK:n puheenjohtaja. Järjestö vaikutti erityisesti talonpoikaispuolueen kautta hallituksen ja eduskunnan päätöksiin. Keskustan ministerit hallitsivat oman alansa ministeriötä suvereenisti. Ammattiministeritkin olivat ajattelutavaltaan lähellä puoluetta ja MTK:ta. Maalaisliitossa ja keskustapuolueessa vallinnut tapa, että ministeripaikat jaettiin tasapuolisesti maan eri osien kesken, tuotti varsin usein heikkoja ministereitä. He olivat sitä puolueessakin.
Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokuntaakin ohjasti poikkeuksetta Maalaisliittoa tahi keskustapuoluetta tahi Suomen keskustaa edustanut henkilö.
Keskustapuolueessa vallitsi 1970-luvulla ideologissävyinen kolmijako. Puolueen vasen laita (Ryhmä 70) kannatti yhteistyötä vasemmiston kanssa ja halusi tehdä keskustapuolueestaan lähinnä radikaalin, uusalkiolaisen puolueen. Varsinaissuomalainen ja eteläpohjalainen maataloustuottajasiipi edusti oikeistoa, nojasi MTK:hon ja painotti puolueen agraaripiirteitä. Mutta puoluetta hallitsi keskusta eli K-linja, jonka tehokkaimmat tukialueet löytyivät Itä- ja Pohjois-Suomesta. Ryhmä kasvoi vuoden 1975 vaaleista vuoden 1979 vaaleihin yhdellä (22/23). Oikean laidan kannatus laski sillä välin (19/13).
K-linjan Paavo Väyrynen syrjäytti puheenjohtaja Johannes Virolaisen 1980 Turun puoluekokouksessa 1737 -1611. Virolainen valittiin kansanedustajaksi ensi kerran jo ennen Väyrysen syntymää. Kuitenkin Virolainen löi 1981 Ahti Karjalaisen Kuopiossa 2666 – 1365 presidenttiehdokasta valittaessa. Puoluetta ei voitu johtaa vain huipulta käsin. Monimutkaisiin kuvioihin kyllästynyt puoluemies ei turhan takia herjannutkaan, ettei sellaisessa puolueessa, jossa Sukselainen on virolainen ja Virolainen on karjalainen ja Karjalainen on savolainen, asiat voineet sujua mallikkaasti.
Haavisto joutui ensi kerran temppeliharjalle suhteessa keskustapuolueeseen Turussa 1980, kun Paavo Väyrynen haastoi vanhan, kokeneen sotaratsun Johannes Virolaisen taisteluun puheenjohtajuudesta. Väyrynen otti jo syksyllä 1979 yhteyttä Haavistoon. Haavisto esitti kantanaan, että ”keskustapuolueen puheenjohtajuus tulee säilyttää viljelijöitä edustavalla henkilöllä”. Haavisto ei ilmaissut omaa mahdollista halukkuuttaan tehtävään. Lasse Lehtisen mukaan vireillä oli tuolloin myös suunnitelma, että Virolainen olisi jatkanut vielä kaksi vuotta ja luopunut Haaviston hyväksi. Se sopi hyvin yleistilanteeseen.
Pian tämän jälkeen tehtiin salainen sopimus, jossa Väyrysen kannattajat kiersivät taitavasti Virolaisen linjojen taakse. Kun Väyrynen lupaisi Tähkämaalle varapuheenjohtajuutta, tämä tarjoutui hankkimaan Väyryselle keskeisen viljelijäväestön tuen.
Puheenjohtajavaalissa hävinnyt ja tulokseen pettynyt Virolainen otti verekseltään yhteyttä myös Haavistoon ja moitti MTK:n puheenjohtajaa kovasanaisesti, koska tämä oli ollut paikalla, mutta ei silti noussut todistamaan hänen puolestaan. Haavisto poistuikin Ikituurista hieman aikaisemmin kuin erittäin tasainen vaalin lopputulos julistettiin. ”Siinä lähti pelin huonoin häviäjä”, murahti silloin miesjoukosta eräs asetelmista perillä ollut puoluekokousedustaja.
Kaikki oli vähästä kiinni. Virolainen oli uskonut vanhoihin luotettaviin kaadereihin, muun muassa karjalaisiin, mutta heitä ei ilmaantunut tarpeeksi Turkuun. Paikalle tuli sen sijaan ex-vaimo Kaarina Virolainen, jonka V.J. Sukselainen, puolueen kunnianpuheenjohtaja, johdatteli näyttävästi Ikituurin kokouspaikalle. Kaarina Virolainenkin halusi nähdä, kun keskustapuolueen jättiläinen kaatuisi.
Keskustapuolueen presidenttiehdokasvaalissa Väyrynen halusi loppuun saakka välttää kannanottoa suuntaan tai toiseen. Kaksi ja puoli viikkoa ennen ratkaisua Väyrynen äänesti eduskuntaryhmässä Karjalaisen puolesta, mikä hämmensi mielialoja Kuopion kokouksen alla. Haavisto onnistui säilyttämään suhteensa molempiin osapuoliin.
Kun ensimmäinen Koiviston nimittämä hallitus, pääministeri Kalevi Sorsan kansanrintamahallitus, pääsi liikkeelle helmikuussa 1982, sen ohjelmassa luvattiin Haavistosta paljon asutuskeskusten väestölle, mutta maaseutu ja sen ihmiset jätettiin ”jälleen kerran väliinputoajiksi”. MTK:n tärkeinä pitämiä asioita ei ohjelmaan juuri ollut kirjattu. Keskustapuolue etääntyi vuoden 1982 ohjelmassaan MTK:n edustamasta ahtaasta eturyhmäajattelusta. Se totesi selvästi, että maatalouspoliittisesti puolueen ja MTK:n linjat eivät olleet enää yhdistettävissä.
Lähdeaineisto:
Keijo K. Kulha Mahtitalonpoika ISBN 951-37-2534-0
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti