tiistai 22. helmikuuta 2011
Mauno Koivisto – koko kansan presidentti
Heikki Kymäläinen on koonnut kirjan Mauno Koivisto – koko kansan presidentti. Kirja on tietynlainen ylistyslaulu Mauno Koivistolle. Kirjassa Ulpu Tapiola kirjoittaa, että Mauno Koivistolla oli lyhyt lapsuus, mutta pitkä tie aikuisuuteen, oman itsensä löytämiseen. Hänen elämänkaarensa on monessa suhteessa poikkeuksellinen. Se kertoo lahjakkaasta, uutterasta ja kypsyttyään myös varsin päämäärätietoisesta ihmisestä. Lapsuuden ja nuoruuden ankeus ja ponnistelut korvautuivat keski-iässä ainakin ulkoisesti lähes hämmentävällä myötäisellä. Talousmiehenä kansan tietoisuuteen tulleesta Koivistosta muodostui hahmo, johon suhdanteet eivät tunnu vaikuttavan. Kaikki mihin hän on ryhtynyt, on kartuttanut suosiota ja vahvistanut luottamusta. Sellaisetkin toimet, jotka tuoreeltaan ovat näyttäneet virheiltä, ovat nopeasti kääntyneet voitoiksi.
Erityisen varjonsa Mauno Koiviston lapsuuteen ja nuoruuteen loi orpous. Äiti kuoli Maunon ollessa kymmenvuotias. Nuoruuden katkaisi ja tulevaisuuden suunnitelmat mullisti sota. Oman elämän perustaminen sai jäädä vasta näiden raskaiden, pitkien vuosien jälkeiseen aikaan. Mielen pohjalle jäi rankkojen kokemusten tuoma epävarmuus ja masennus. Jälleenrakennuksen vuodet merkitsivät Mauno Koivistolle ja hänen ikäpolvelleen paitsi yhteisen isänmaan, myös henkilökohtaisen – sisäisen ja ulkoisen – rakentamista perustuksista lähtien.
Mauno Henrik Koivisto syntyi 25.11.1923 Turussa iäkkäiden vanhempien lapsena. Maunon saadessaan äiti, Hymni Sofia, oli jo neljänkymmenen. Isä Juho oli äitiä kolme vuotta vanhempi, syntynyt 1881. Elämisen ankeutta äidin kuoleman jälkeen ei käy kiistäminen, vaikka tiukkaa oli ollut ennenkin. Juho Koivisto muutti lapsineen Itäiseltä Pitkältäkadulta Kerttulinkatu 20:een. Kodiksi tuli yksi huone, muurin edessä oli Högforsin kamina, jolla valmistettiin ruokaa. Isän uskonnollisuus oli Mauno Koiviston lapsuuden tärkeitä tekijöitä.
Mauno Koivisto sai päästötodistuksen Kerttulin kansakoulusta kuudennelta luokalta. Sen jälkeen hän kävi jatkokoulua täysipäiväisesti seitsemännen luokan ja suoritti vielä kahdeksannen iltakouluna. Sota oli ankara ja järkyttävä kokemus. sodan päätyttyä oli edessä paluu Turkuun, isän ja sisaren luo. Vanhin veli Joel oli muuttanut pois kodista jo ennen sotia, 1930-luvun loppupuolella.
Syksyllä 1945, vuosi sodan päättymisen jälkeen, Mauno Koivisto ryhtyi järjestelmällisesti opiskelemaan Turun suomalaisen yhteiskoulun iltakursseilla. Tavoitteena oli suorittaa keskikoulututkinto mahdollisimman pian ja sitten vähän hellittää. Koko ajan työn ohella opiskellut Mauno Koivisto suoritti oppikoulun neljässä vuodessa. Vuoden 1949 ylioppilastutkinnon keskiarvo oli 8,40, ja kova tahti jatkui opinnoissa.
Mauno Koivistosta oli hyvää vauhtia tulossa jo vanhapoika, kun hän itsenäisyyspäivän aattona 1950 törmäsi Turun ylioppilaskunnan ovella tummaan kauniiseen tyttöön, Tellervo Kankaanrantaan. Kumpikin oli menossa tansseihin, mutta tilaisuus oli peruutettu. Ovelta käännyttiin takaisin, mutta sitten Manu kääntyi ympäri ja ehdotti yhteistä iltaa Pansion työväentalolla. Kihloihin ekonomiksi Turun Kauppakorkeakoulussa opiskeleva, Punkalaitumelta kotoisin oleva Tellervo ja yliopisto-opintojen alussa oleva Mauno Koivisto menivät jo kuukauden kuluttua. Häät vietettiin kaksi vuotta myöhemmin Punkalaitumen kirkossa.
Helsingin Työväen Säästöpankin hallitus teki elokuun 8. päivänä 1957 seuraavan päätöksen: ”Päätettiin perustaa yksi johtajan toimi ja valittiin siihen yksimielisesti filosofian tohtori Mauno Koivisto Turusta.” Siirryttyään joulukuussa Helsinkiin Koivisto pidättyi näkyvästä puoluetoiminnasta, mutta tarkkaili alusta lähtien huolestuneen sosiaalidemokratiaa hajottavaa toimintaa.
1960-luku oli suomalaisessa yhteiskunnassa suurten muutosten vuosikymmen. Näissä olosuhteissa tapahtui sosiaalidemokratian uusi nousu ja Mauno Koiviston tulo suomalaisen politiikan ylimmän tason päättäviin asemiin.
Mauno Koiviston eittämätön kansansuosio on tosiasia, jolle vanha puoluesidonnainen ajattelutapa ei ole voinut mitään. Ilmiön tausta onkin varsin moniaineksinen. Siihen ovat olleet vaikuttamassa ennen kaikkea Mauno Koiviston persoona mutta myös yhteiskunnallinen tilanne. Koivisto-ilmiön alkutahdit viritettiin hänen pääministerikautenaan 1968-70. Tällöin erityisesti televisioidut pääministerin haastattelutunnit toivat hänet jokaiseen salotorppaan ja kaupunkikaksioon ihmisläheisenä pääministerinä. Jo silloin Koivistosta tuli Urho Kekkosen jälkeisen ajan vasteenotettavin perillinen. Koivisto-ilmiötä voidaan pitää hyvin laajana vaihtoehtoliikehdintänä, jota voitaisiin kutsua myös hiljaiseksi vallankumoukseksi ja joka on suunnattu erityisesti puolueiden byrokratisoitunutta koneistoa vastaan. Tutkimuksen mukaan noin 70 % suomalaisista on ollut 1970-luvulla sitä mieltä, että puolueet ovat kiinnostuneita vain ihmisten antamista äänistä eivätkä heidän mielipiteistään.
Wikipedia – Mauno Koivisto
http://fi.wikipedia.org/wiki/Mauno_Koivisto
Lähdeaineisto: Heikki Kymäläinen: Mauno Koivisto – koko kansan presidentti ISBN 951-30-5578-7
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti