Uusi maataloustulolaki, jonka eduskunta hyväksyi 19.12.1977, oli nelivuotinen ja tuli voimaan 1.3.1978 alkaen hinnoitteluvuoden alusta. Laki oli tuotto- ja kustannuslaskelmien osalta melko pitkälle vuoden 1973 lain kaltainen. Kustannustason nousu korvattiin edelleen maatalouden hintaneuvottelukunnan laatimien laskelmien perusteella ja maataloustulolain korotuksesta sovittiin valtioneuvoston ja maataloustuottajajärjestöjen välisissä neuvotteluissa.
Laki sisälsi kuitenkin myös eräitä merkittäviä muutoksia. Sellaisia olivat hinnoitteluvuoden puolivälissä suoritettava välitarkistus, maatalouden markkinointivastuuta säätelevä tuotantokattojärjestelmä sekä neuvottelumenettelyn radikaalinen muuttaminen. Syyskuun alussa suoritettavassa välitarkistuksessa korvattiin siihen asti todettavissa olevat kustannusten nousut lukuun ottamatta pääomakustannusta, jonka nousu korvattiin kerran vuodessa.
Maatalouden vientikustannusosuuden korvaamiseen kuului tasausjärjestelmä, jonka mukaan tuotantokaton alittaminen joissakin tuotteissa – maitoa lukuun ottamatta – voitiin lukea muiden tuotteiden hyväksi. Maataloudelle asetettu markkinointivastuu ei sinänsä ollut uusi asia. Asian julkisuudessa saama suuri huomio johti jopa sellaiseen käsitykseen, että maatalous joutuisi osallistumaan markkinointivastuuseen vasta ensimmäistä kertaa.
Uuden lain merkittävin muutos, joka muutti koko hintajärjestelmän luonnetta, oli siirtyminen täysin avoimeen neuvottelumenettelyyn. Laki ei enää sisältänyt mitään neuvotteluja ohjaavia säännöksiä, ei edes ohjelmapykälää maataloustulon kehittämistavoitteista.
Syksyn 1977 tapahtumat jyrkensivät MTK:n vaatimuksia avoimen puitelain puolesta. Tältä osin laki vastasi MTK:n tavoitteita ja todennäköisesti ratkaisi valtuuskunnan myönteisen kannan sen puolesta.
Maataloustulolaki ei ehtinyt vielä läpäistä eduskuntakäsittelyä kun jo suunniteltiin sen poikkeuksellista soveltamista. Tämä liittyi hallituksen joulukuussa 1977 esittämiin toimenpiteisiin talouselämän elvyttämiseksi ja työttömyyden vähentämiseksi. Ohjelman mukaan tuli vuoden 1978 maaliskuun ja syyskuun alussa suoritettavaksi sovitut palkankorotukset siirtää siten, että ensiksi mainittu toteutetaan vasta 1.9.1978 ja jälkimmäinen 1.2.1979. Vastaavasti myös maataloustuloneuvottelut siirtyisivät syksyn välitarkistuksen yhteyteen ja ensimmäinen hintaratkaisu toteutettaisiin siten 1.9.1978. Teollisuuden ja kaupan tuli puolestaan pidättäytyä hintojen ja maksujen korotuksesta vuoden 1978 loppuun. Varsinaisesta hintasulusta ei kuitenkaan ollut kysymys.
MTK myöntyi maataloustuloneuvottelujen siirtämiseen. MTK vaati valtuuslakiin lausuman, että syksyllä neuvotellaan ja sovitaan myös maataloustulolain korottamisesta eikä yksinomaan kustannuskompensaatiosta, jota maataloustulolain soveltaminen sellaisenaan olisi edellyttänyt. Hallitus lähti siitä, että elvytyksestä selvittäisiin ilman devalvaatiota. Toisin kuitenkin kävi. Palkankorotusten siirtäminen osoittautui riittämättömäksi toimenpiteeksi teollisuuden kilpailukyvyn parantamiseksi. Suomen Pankin 16.2.1978 tekemällä päätöksellä markka devalvoitiin jälleen 8 %:lla. Hallituksessa se vietiin läpi keskipuolueiden voimin ja oli kaataa koko hallituksen. Kun Sorsa sittemmin perui silloin jättämänsä eronpyynnön, oli seurauksena vain RKP:n jättäytyminen pois hallituksesta.
Devalvaation johdosta STK:n ja SAK:n välillä käynnistyneissä neuvotteluissa ilmapiiri oli varsin kireä. SAK uhkasi jopa yleislakolla. Loppujen lopuksi sopu syntyi maaliskuun lopulla silloisen tulopoliittisen virkamiehen Keijo Liinamaan tekemän välitysehdotuksen pohjalta. Helmikuussa 1979 toteutettavaksi sovitusta 2,5 %:n palkankorotuksesta siirrettiin 1,5 %-yksikköä suoritettavaksi jo 1.5.1978 lukien nostamalla tuntipalkkoja 22 pennillä. Lisäksi joulun ja pääsiäisen jälkeiset lauantait muutettiin vapaapäiviksi.
MTK katsoi, ettei silloisessa tilanteessa olisi ollut varaa minkään ryhmän tulojen korotukseen, mutta edellytti että mikäli palkkoja kuitenkin korotetaan, on myös viljelijäväestön saatava vastaava hyvitys. Kyseisestä maataloustulolain tarkistuksesta kehittyi kuitenkin monivaiheinen prosessi. Hallituksen tulkinnan mukaan maataloustuloa oli korotettava 1,5 %. Maataloustuottajat vaativat määrää, joka vastasi 22 penniä maataloudessa tehtyä työtuntia kohti. Lukkiutuneen tilanteen laukaisemiseksi tekivät hallituksen neuvottelijoita edustaneet Suomela ja Uronen oman kompromissiehdotuksensa, joka olisi merkinnyt 2,4 %:n korotusta maataloustuloon. MTK:n johtokunta oli valmis suosittelemaan valtuuskunnalleen sen hyväksymistä. Näin pitkälle ei kuitenkaan siltä pohjalta päästy. Oikeuskansleri puuttui asiaan ja tulkitsi valtuuslakiin otetun lausuman tarkoittavan maataloustulon korottamista 1,5 %:lla. Siltä osin asia oli loppuun käsitelty.
MTK:ssa ryhdyttiin hyvissä ajoissa valmistautumaan syksyn 1978 neuvotteluihin. Valtion neuvottelijat leimasivat MTK:n vaatimukset suuresti ylimitoitetuiksi. He lähtivät siitä, että neuvottelut käydään aikaisempaan tapaan kokonaislaskelman pohjalta ja että maataloustuloa voidaan korottaa enintään samalla prosenttimäärällä, jolla palkkojakin korotetaan. Prosenttiluku ilmoitettiin 3:ksi.
Tavoitehinnat nousivat keskimäärin 3,8 %. Keskimääräistä enemmän korotettiin leipäviljan ja kananmunien hintoja. Muissa tuotteissa korotus oli 3 %:n luokkaa. Erikoista oli että maidon tavoitehinnan korotus, keskimäärin 4,7 penniä porrastettiin pientuotannon tukemiseen siten, että korotus oli 24 000 litran vuosituotantoon asti 5,5 penniä ja sen ylittävälle määrälle 3,5 penniä litralta. Toimenpide ei siten vaatinut budjettirahoitusta.
Lähdeaineisto: Liisa Sauli MTK ja Suomen maatalouspolitiikka ISBN 951-26-3085-0
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti