Uusi kylmä sota oli syksyllä 1978 lähestymässä, kun itäblokin sisäiset levottomuudet ja talousvaikeudet kasvoivat. Syyskuun puolivälissä Kekkonen ulkoministeri Väyrysen kanssa tapasi neuvostojohdon kakkosketjun, pääministeri Kosyginin ja varaulkoministeri Zemskovin Kostamuksessa. Vierailulla ei sotilasyhteistyö enää tullut esille, vaan painopiste oli Tukholman puheen jälkihoidossa, mitä Väyrynen selosti Zemskoville. Ainoa sotilasyhteistyön kaatumisesta kertova piikki tuli Zemskovilta, joka keskustelussa arvosteli Suomen tekemiä Hawk-kauppoja. ”En ymmärrä, mitä tällä tarkoitatte”, vastasi Väyrynen napakasti. Kansainvälisen tilanteen vaikeutumisesta kertoi se, että Zemskov valitti suhteiden Yhdysvaltoihin ja Kiinaan heikentyneen. ”Kiinan johtajat ovat muodostaneet kaikkein taantumuksellisimpien voimien kanssa antineuvostoliittolaisen rintaman”, paukutteli punottava Zemskov. ”Jotkut lännessä haluavat pelata Kiina-kortilla. Tämä on vaarallista lännelle.” Kekkosen ja Kosyginin virallisessa keskustelussa ilmenivät Neuvostoliiton taloudelliset vaikeudet. Suomen presidentti valitti oman maansa lamasta mutta meni vielä askeleen pitemmälle. Kekkosen puheenvuorossa oli kohta, joka osoitti, että Suomen valtiojohto ei tiennyt totuutta Neuvostoliiton elintarviketilanteen katastrofaalisuudesta;
”Kekkonen: Kuten jo autossa mainitsin pääministeri Kosyginille, olisimme valmiita ostamaan meillä tänä vuonna huonon viljasadon vuoksi vehnää 50 000 tonnia ja ruista 20 000. Nämä ovat pieniä lukuja ottaen huomioon Neuvostoliiton valtavat satomäärät.”
Luvut olivat todellakin pieniä, koska jo vuonna 1976 Neuvostoliitto oli joutunut ottamaan 32 miljoonaa tonnia viljaa maailmanmarkkinoilta markkinahintaan. Ministeri Patolitshev kertoi erillisessä keskustelussa, että hän ei voi päättää viljan myynnistä, koska se päätös tehdään politbyroossa. Tämä ilmoitus jo viestitti, että elintarvikkeita koskevia ratkaisuja tehtiin ”strategisella tasolla”. Patolitshev kuitenkin toivoi, että kauppataseen täyttämisessä – joka oli suomalaistarjouksen yksi tavoite – voitaisiin etsiä jokin muu kohde kuin viljatoimitukset.
Tasapainottaakseen Suomen ulkosuhteitten kehittämistä Väyrynen oli myöhemmin syksyllä aloitteellinen sekä Suomen saamiseksi Eftan täysjäseneksi että jäsenyydestä Euroopan Neuvostossa. Ulkoasiainhallinnon sisältä hänet poltettiin nähtävästi Stasille, kun hallintoon hyvät yhteydet omannut ”Mantel” välitti oletettavasti valmistelumuistion Väyrysen EN-konsideraatiosta Itä-Berliiniin. Kekkonen kuitenkin lopulta torjui Väyrysen hankkeet. Väyrysellä oli jatkossa suuria vaikeuksia saada toimivia yhteistyösuhteita Neuvostoliittoon, mikä on epäilemättä yhteydessä hänen länsipoliittisiin aloitteisiinsa, suoraan keskustelutyyliinsä ja keskusta-oikeistolaisen yhteistyön kehittelyyn. Itätiedustelulla oli urkkijat hänen välittömässä läheisyydessään. Syyskuun 29. päivänä Vladimirov kuiskutteli kansliapäällikkö Perttuselle, että ”pidämme Väyrystä liian nuorena ja kokemattoman, mutta seuraamme häntä”. Zemskovin arvostelu oli pantu muistiin, mutta myös Mantelin raportointi luettu.
Lokakuun 16. päivä 1978 paaviksi valittiin puolalainen Karol Woityla. Samaan aikaan Puola oli ajautunut sisäisesti romahduksen partaalle. Puoluesihteeri Gierekin strategia, joka nojasi lainanottoon kulutustarpeiden tyydyttämiseksi, oli tulossa tiensä päähän. Sama ongelma kalvoi kaikkien itäblokin maiden talouksia – ja sosialistista vakautta. DDR:ssä oli toisinajatteleva kommunisti Rudolf Bahro tuomittu 30.6. kahdeksaksi vuodeksi vankeuteen valtiosalaisuuden vuotamisesta ja 7.7. aseistakieltäytyjä Nico Huber viideksi vuodeksi vankeuteen vaadittuaan Berliinin demilitarisointia. Stasin raportointi heijastelee vuoden 1978 lopulla kommunistisen liikkeen sisäisten ongelmien kasvua.
Supossa oli näihin aikoihin aloittanut Tiitisen päällystakkina SDP:n johdon luottomies Seppo Nevala. Supon onnistui vuoden lopussa paljastaa Kemiran vakavaksi luonnehdittu vakoilutapaus, jonka johdosta kaksi neuvostodiplomaattia karkotettiin. Kyse oli ns. Helinin tapauksesta, kun Kemiran informaatikko Eila Helin oli alkanut vuotaa olennaista tietoa KGB:n tieteellis-teknisen linjan vakoilijalle Sergei Sidoroville. Helin toi asiakirjoja kotiin, josta Sidorov ne haki.
Suomessa kansainvälinen suuri muutos jäi ehkä tajuamatta, tai se luettiin niin, että sosialismi ei kriisistä huolimatta kaadu, mutta kapitalismi ajautuu pysyvään kriisiin, joka voi johtaa järjestelmänmuutoksiin, sekatalouteen, kuten SDP:n sihteeri Paavo Lipponen ennusti.
Presidentin neuvonantaja Jaakko Kalela teki myös uuden aluevaltauksen ja johti suomalaista historiantutkijoiden valtuuskuntaa DDR:ssä 14.-21.10.1978. Vasemmistohenkisissä seminaareissa hyväksyttiin Yhdysvaltain vastaisia julkilausumia ja arvioitiin marxilaisen sosiaalidemokratian ja SED:n yhteisiä yhteiskuntapoliittisia nimittäjiä historiantutkimuksen metodein. Kalelasta tuli SDP:n keskeinen SED-kontakti myöhemmin 1980-luvulla.
Vuoden 1978 kuluessa DDR:ssä oli vieraillut Keskustapuolueen valtuuskunta varapääministeri Johannes Virolaisen johdolla huhtikuussa, ja mm. SDP:n valtuuskunta puoluesihteeri Sundqvistin johdolla toukokuussa, jolloin asianomainen tapasi itsensä puoluejohtaja Honeckerin.
Sattumoisin lokakuussa 1979 oli Tsekkoslovakiassa kirjailija Vaclac Havel tuomittu viideksi vuodeksi kuritushuoneeseen ”tasavallan horjuttamisesta”, kun hän oli perustanut Etykiin vedoten Charta-77-ihmisoikeusjärjestön. Salaisen poliisin määräyksestä Tsekkoslovakian lehdistössä ja radiossa oli esitetty Havelia häpäiseviä ohjelmia vuoden 1977 alusta. Havel-oikeudenkäynti 22.-23.10.1979 herätti länsimaissa suurta huomiota, ja sitä pidettiin takaiskuna liennytykselle.
Monet suomalaisaktivistit olivat Rauhanpuolustajien palkollisia ja siten suoraan KGB:n ohjauksessa. Rauhanpuolustajien pääsihteerinä toiminut Cay Kankaanpää oli Stasin urkkija, kun itäsaksalaiset halusivat kartoittaa Moskovan ohjauksesta irtaantuvia rauhanliike-elementtejä 1980-luvulla.
Lähdeaineisto:
Alpo Rusi Vasemmalta ohi ISBN 978-951-20-7484-6
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti