Hallitusten välinen komissio ryhtyi käsittelemään suomalaisten osallistumista lähellä rajaa sijaitsevien neuvostoliittolaisten kohteiden rakentamiseen. Nikolai Patolitshev saattoi komission toisessa kokouksessa ilmoittaa maansa toivovan suomalaisilta vesivoimaloiden, teollisuuslaitosten ja yleisten rakennusten kuten hotellien rakentamista. Suomalaiset toivoivat Ahti Karjalaisen suulla lisäksi tietyömaita. Ensimmäiseksi suomalaiskohteeksi Neuvostoliitto valitsi uuden hotellin rakentamisen Tallinnaan. Tarjouskilpailun voitti rakennusliike Mikko Repo. Työt alkoivat Tallinnassa 1969 ja Viru-hotelli nousi hyvää vauhtia. Se lopahti kuitenkin konkurssiin, joka oli viedä suomalaisrakentajien maineen ensi yrityksellä. – Kuka rakentaa hotellin? kysyivät neuvostoliittolaiset. Ministeri Olavi J. Mattila löysi miehen nimeltä Kauko Rastas Yhdysvalloista. – Viru on rakennettava valmiiksi, Suomen valtion kustannuksella, vastasi Rastas. Suomen valtio sijoitti Viru-hotellin viimeistelyyn 4,5 miljoonaa markkaa ja Kauko Rastas vei urakana kunniakkaaseen päätökseen.
Sopimus Pääjärven metsätalouskeskuksen suunnittelemisesta ja rakentamisesta suomalaisella työvoimalla vuosina 1971-73 allekirjoitettiin pääministeri Ahti Karjalaisen Moskovan vierailun aikana 20.4.1971. Suomalainen pääurakoitsija oli Perusyhtymä, joka Pellonraivauksen nimellä oli jo rakentanut tien Suomen puolelta Ylä-Tuloman vesivoimalan rakennustyömaalle. Pääjärvi sijaitsee Kuusamon korkeudella, joten urakka tarjosi työtä voimakkaan poismuuton alueeksi joutuneelle Pohjois-Suomelle. Metsätalouskeskus valmistui aikataulussaan ja suunnitelmien mukaisesti vuosina 1972-1982.
Seuraavaksi vuorossa oli Enson eli Svetogorskin sellu- ja paperikombinaatin uudistus- ja laajennusurakka. Fiin-Stroi merkittiin kauppareksiteriin maaliskuussa 1972 ja sen osakkaiksi tuli suuri joukko kokeneita rakennusyhtiöitä: Polar, Rakennuskunta Haka, Insinöörityö Oy, Oy Alfred A. Palmberg Ab, Rakennustoimisto A. Puolimatka Oy, Rakennus- ja Insinööritoimisto Teräsbetoni Oy ja Oy Yleinen Insinööritoimisto. Ankarat kilpailijat liittoutuivat. Yhtymän toimitusjohtajaksi valittiin Risto Kangas-Ikkala.
Jo 17.3.1972 uusi yhtiö allekirjoitti kaksi suurta urakkasopimusta : Svetogorskin selluloosa- ja paperitehtaan laajennuksen ja uudistamisen rakennustyöt suunnitteluineen sekä jäteveden puhdistamon konetoimitukset asennuksineen. Urakkasopimuksen yhteisarvo oli 270 miljoonaa markkaa. Kahden vuoden kuluttua, 1.9.1975, valtiomiehet vihkivät kaapeli-paperitehtaan käyttöön ja saivat omin silmin todeta mitä heidän peruskivensä päälle oli kehkeytynyt. Samalla vihkimismatkalla allekirjoitettiin Svetogorskin toisen vaiheen urakkasopimus. Nyt päätettiin rakentaa 80 000 tonnia asetaattiselluloosaa tuottava tehdas ja puunkäsittelylaitos, joka tuottaisi vuodessa 1.35 miljoonaa kuutiota havupuuhaketta sekä suuri määrä muita rakennuksia, rautateitä, putkistoja, kaapeli- ja maansiirtotyömaita. Puolitoista kertaa ykkösvaihetta suurempi urakka oli määrä rakentaa valmiiksi kolmessa vuodessa. Kakkosvaihe luovutettiin tilaajalle aikataulun mukaisesti joulukuussa 1978. Jo pitkään odotetusta kolmannesta vaiheesta saatiin juhlien aikana periaatteellinen varmistus. Asiasta sovittiin ennen vuoden 1979 loppua.
Helmikuussa 1985 allekirjoitettiin urakkasopimus Svetogorskin neljännen vaiheen rakentamisesta suomalaisvoimin. Suurin kohde oli 40 000 tonnin vuosituotannon saniteettipaperitehdas, mutta siihen kuului myös kuorimon, hakkimon, puunkäsittelylinjan sekä biologisen puhdistamon laajennus.
Kostamuksen rakentaminen suomalaisvoimin oli ensimmäisen kerran esillä virallisissa neuvotteluissa kesällä 1970 Kekkosen valtiovierailun yhteydessä. Lokakuun viimeisenä päivänä 1973 Suomen ja Neuvostoliiton hallitukset sopivat puitesopimuksen Kostamuksen rakentamisen periaatteista. Valmistuttuaan kaivoksen oli määrä tuottaa 24 miljoonaa tonnia malmia, josta jalostettaisiin Kostamuksessa 8.3 miljoonaa tonnia happamia rautapellejä vuodessa. Suomi sitoutuisi osallistumaan kombinaatin ja kaupungin suunnitteluun ja rakentamiseen vuosina 1973-1981. Suomi ”myötävaikuttaa” sopimuksen mukaan ensimmäisen vaiheen rakentamista 30 miljoonalla ruplalla, jonka Neuvostoliitto maksaa korkoineen toimittamalla pellettejä Suomeen.
Lokakuun 31. päivänä 1973 allekirjoitettiin jo ensimmäinen Kostamusta koskeva urakkasopimus. V/O Prommashimport ja suomalaisrakentajien muodostama yhteenliittymä Kostamuksen maanrakennusryhmä sopivat maantien ja rautatien rakentamisesta Suomen rajalta Kostamukseen. Työt aloitettiin heti.
Kesäkuussa 1976 Finn-Stroi sai tehtäväkseen laatia kaikki Kostamuksen rakentamiseen liittyvät tarjoukset. Presidentti Urho Kekkonen vauhditti hanketta kesäkuisella työmatkallaan Moskovassa. Rastas ja Melnikov ryhtyivät toimiin. Vielä vuonna 1976 Kostamuksella oli arvovaltaisia vastustajia Neuvostoliitossa. Paine alkoi kasvaa vuoden 1977 alussa. Finn-Stroi oli jäsenyrityksineen sijoittanut 30 miljoonaa markkaa suunnitelmiin, piirustuksiin ja laskelmiin. Alkoi käydä ilmeiseksi, että koko hankkeen takarajaksi tulisi presidentti Kekkosen valtiovierailu Neuvostoliittoon toukokuun jälkipuoliskolla 1977. Eräänlainen esisopimus allekirjoitettiin 19.4.1977 Moskovassa. Valtioiden välinen Kostamus-sopimus – järjestyksessään toinen, ensimmäinen jäätyä tieyhteyksiä lukuun ottamatta täyttymättä – allekirjoitettiin 18.5.1977 juhlavasti Kremlissä korkeimman neuvostojohdon läsnä ollessa. Presidentti Urho Kekkonen halusi itse allekirjoittaa Kostamus-sopimuksen. Kostamuksen ensimmäisen vaiheen kaikkien urakoiden yhteisarvo oli 2,7 miljardia markkaa. Kaikki tuo oli rakennettava vuosina 1977 – 1982. Työt alkoivat heti. Kostamuksessa ahersi 2700 suomalaista rakentajaa.
Presidentti Urho Kekkonen, 78, joka oli vuoden alussa valittu uudelleen kuuden vuoden virkakaudelleen, nousi puhumaan. Siitä tuli piinallinen ja paljastava esitys. Kävi ilmi, että Suomen presidentti ei sitkeistä yrityksistä huolimatta nähnyt kirkkaassa auringonpaisteessa lukea puhetekstiään. Yli kaksituhantinen suomalais-neuvostoliittolainen kuuliljakunta joutui omituisen tapahtuman todistajaksi. Puhe käytiin lause lauseelta läpi siten, että tulkki Taisto Tolvanen toimi kuiskaajana – ja presidentti toisti hänen sanansa. Tapahtuma ei tullut julki, vaikka paikalla oli pari lastillista suomalaisia lehtimiehiä. Televisio näytti vain korrektit katkelmat ja päivälehdet vaikenivat.
Lähdeaineisto: Tuomas Keskinen Idänkauppa ISBN 951-9434-38-0
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti