Turvallisuutemme ongelmia

Vladimir Fjodorov kirjoittaa kirjassaan NKP:n Suomen osastolla 1954-1989, että ottaen huomioon Naton huomattavan aktivoitumisen 1970-luvun lopulla Pohjois-Euroopassa ja varsinkin Norjassa Neuvostoliiton puolustusministeri Dmitri Ustinov ilmaisi Suomen-vierailullaan ensin maan puolustusvoimien päällystön ja sitten presidentin kanssa käymässään keskustelussa ajatuksensa yhteisten sotaharjoitusten tarkoituksenmukaisuudesta ja niiden liittämisestä osaksi kummankin maan puolustusvoimien yhteistoimintaa. Tiedot tästä tihkuivat lehdistölle ja aiheuttivat monenlaisia huhuja ja tulkintoja aina väitteisiin Suomea uhkaavasta vaarasta. Asiaa paisuteltiin kohtuuttomasti. Alkoi keskustelu siitä, oliko neuvostoliittolaisen ministerin puheiden takana Moskova, maan suurlähettiläs vai – mikä oli jo suoranaista typeryyttä – SKP:n ”vähemmistö”. Sotaharjoituksista ei ollut keskusteltu Neuvostoliiton johdossa ennen vierailua eikä sen jälkeen, vaan idean takana oli Neuvostoliiton puolustusministeriö.

Ustinov oli Breznevin lähin mies ja hyvissä väleissä Andropovin kanssa, ja hänellä oli paljon arvovaltaa ja huomattava vaikutus puolueen ja hallituksen johdossa. Kuten monille muillekin sotilashenkilöille, hänellekin oli ominaista avoimuus, suoraviivaisuus, sitkeys, peräänantamattomuus ja voimakas usko siihen, että kaikki ongelmat voidaan viime kädessä ratkaista voimakeinoin. Minulle Ustinov oli elävä legenda, jossa henkilöityi sodan voitoksi takonut sukupolvi. Stalin oli uskonut Ustinoville puolustusasiain kansankomissariaatin (ministeriön) johdon jo vuonna 1941, jolloin tämä oli vasta 33-vuotias. Siitä lähtien Ustinov omisti koko elämänsä isänmaansa puolustamiselle.

Vaikka Ustinovin ehdotuksessa oli pidetty lähtökohtana valtion yleisiä etuja ja otettu huomioon sotilaallisten lisäksi ulkopoliittisia tekijöitä, kysymys kuului kuitenkin kummankin maan sotilasviranomaisille siinä mielessä, ettei uusia hallitusten välisiä sopimuksia sotilaallisen yhteistyön muodosta olisi tarvittu. Ottaen huomioon suomalaisten kenraalien mahdolliset viittaukset Suomen lainsäädäntöön, mitä tulee vieraan maan sotajoukkojen läsnäoloon Suomen alueella, Ustinov ehdotti yhteisharjoituksen paikaksi myös Neuvostoliiton aluetta.

Luottamuskriisin aikana vuonna 1961 neuvostohallituksen noottiin lisättiin sotilaspiirien vaatimuksesta ehdotus yya-sopimuksen edellyttämien maittemme välisten konsultaatioiden aloittamisesta Länsi-Saksan ja sen liittolaisten mahdollisten sotilaallisten hyökkäystoimien johdosta, mutta presidentti Kekkosen pyynnöstä asia jätettiin lepäämään. Tapaamisessa Kekkosen kanssa vuoden 1959 tammikuussa Hrutshev korosti Neuvostoliiton haluavan varmuuden siitä, että Suomessa olisi ystävällismielinen hallitus, joka haluaa huolehtia ja kykenee huolehtimaan kaikista sopimusvelvoitteistaan kaikissa oloissa. Max Jakobsonin mukaan Ustinovin ehdotuksen takana oli neuvostoliittolaisen osapuolen halu käynnistää yya-sopimuksessa mainittu konsultaatiomekanismi, mutta nähtävästi hän unohti, että tällaista mekanismia ei ollut edes olemassa. Miten voidaan käynnistää sellaista, mitä ei ole olemassa. Juuri tällaisen mekanismin puuttuminen aiheutti monien vuosien ajan päänsärkyä Neuvostoliiton sotilasviranomaisille. Kysymys sotilaallisen yhteistyön muodoista, yhteisharjoitukset mukaan lukien, nousi esille ennen Ustinovin vierailua että sen jälkeen. Maittemme johtajien välisten lukuisten tapaamisten aikana Moskovassa oli muodostunut mielipide, että presidentti Kekkonen suhtautuu jonkinasteiseen minimaaliseen yhteistyöhön armeijoittemme välillä myötämielisesti. Ustinovin tapauksessa oli kyseessä tämän asian vastavuoroinen tunnustelu. Se tähtäsi sellaisen mekanismin luomiseen, joka voisi toimia mahdollisten konsultaatioiden alkamiseen saakka jonkinlaisten sotilasharjoitusten muodossa. Tärkeimpinä pidettiin esikuntaupseerien harjoituksia, jossa suunniteltaisiin edeltä kummankin maan puolustusvoimien toimien koordinointia kriisitilanteessa, varsinkin ilmatilan ja ilmapuolustuksen hallinnon elinten valvontaa. Ustinov ei esittänyt virallista ehdotusta puolustusministeriön eikä varsinkaan hallituksen nimissä, eikä kysymystä suomalaisen osapuolen myönteisestä tai kielteisestä vastauksesta otettu esille. Presidentti Kekkonen painoi loppujen lopuksi asian villaisella.

NKP:n keskuskomitean kansainvälinen osasto ei osallistunut Ustinovin vierailun valmisteluun, mutta Suomen joukkotiedostovälineissä ministerin vierailun yhteydessä käyty keskustelu ja erilaisia kanavia pitkin saadut tiedot vierailun kulusta ja sen herättämistä reaktioista Suomessa ja ulkomailla tarjoisivat runsaasti aineistoa Suomen poliittisen tilanteen analyysia varten.

Lähdeaineisto:
Viktor Vladimirov: NKP:n Suomen osastolla 1954-1989 ISBN 951-1-17035-X