Norjan hallitus päätti devalvoida kruununsa kahdeksalla prosentilla helmikuun 11. päivänä. Suomessa ryhdyttiin vastatoimiin, mutta tilanne ehti muodostua hankalaksi. Pääministeri Kalevi Sorsa ilmoitti Norjan olevan Suomen kilpailija ja devalvaation vaikuttavan Suomen oloihin. Suomen hallitus otti kantaa rahapulmaan vasta helmikuun 16. päivänä, jolloin hallituksessa tapahtuneen äänestyksen jälkeen Suomen kolmas devalvaatio vuoden sisällä oli tosiasia. Äänestyksen tulos oli 8-4 devalvaation puolesta. Kalevi Sorsa joutui pääministerinä outoon tehtävään vielä samana iltana ilmoittaessaan valtioneuvoston juhlahuoneistossa sekä hallituksen devalvaatiopäätöksestä että hallituksen hajoamisesta sen myötä. Hallitus jätti virallisesti eronpyyntönsä helmikuun 17 päivänä.
Presidentti Kekkonen pyysi hallitusta jatkamaan toimintaansa virkamieshallituksena, kunnes uusi hallitus oli saatu aikaan. Uuden hallituksen muodostaminen alkoi heti presidentinvaalien jälkeen. Presidentti Kekkonen kutsui Keskustapuolueen edustajat 16.2.1978 luokseen ja sanoi: ”Yksi ja lyhyt kysymys, miten tästä eteenpäin?” Virolaisella oli vastaus valmiina: ”Nyt tarvitaan ulko-, sisä- ja talouspoliittisesti toimintakykyinen enemmistöhallitus. Nykyinen hallitus on sellainen.”
Hän halusi pääministeriksi. Kuitenkin tehtävän sai istuva pääministeri Kalevi Sorsa. Sorsa sai Kekkoselta tehtäväkseen selvittää, mille pohjalle uusi hallitus voitaisiin muodostaa. Samalla Kekkonen vauhditti hallituksen muodostamista uhkauksella, jollei hallituksen muodostaminen onnistu, hän hajottaa eduskunnan. Virolainen ei tehtävää olisi saanut missään oloissa. Kekkonen olisi mieluummin hajottanut eduskunnan. Virolainen oli menettänyt jo aikaa kaikki mahdollisuutensa pääministeriksi, kuten Karjalainenkin. Kekkosen oli kuitenkin vaikeata pudottaa Virolaista hallituksesta niin kauan kuin tämä oli puolueen puheenjohtaja. Karjalaisen ministeripäivät sen sijaan olivat jo päättyneet.
Kalevi Sorsan hallitus, joka oli järjestyksessään maan 60. hallitus, nimitettiin toukokuun 15. päivänä 1977. Kyseessä oli laajapohjainen keskustahallitus, jossa kommunistit olivat mukana. Sitä jouduttiin kuitenkin eräässä vaiheessa syksyn aikana paikkaamaan. Sorsan hallituksen varsinainen kompastuskivi presidenttikauden vaihtuessa oli devalvaatioäänestys. Keskustapuolueet puolsivat devalvaatiota, jota kommunistit vastustivat. Sos-dem.-puolueen ministerit eivät osallistuneet äänestykseen.
Suomen uusi hallitus selkeni maaliskuun 1. päivänä. Pääministeri Kalevi Sorsa peruutti hallitukseneronpyynnön ja jatkoi neljän puolueen hallitusta tukenaan eduskunnan enemmistö, 133 edustajaa, 69 vastaan. Hallitusneuvottelut olivat sitkeitä. Ainoata muutokset verrattuna edelliseen hallitukseen olivat lainsäädäntöneuvos Paavo Nikulan tulo oikeusministeriksi ja liberaalisen kansanpuolueen Jaakko Itälän siirtyminen opetusministeriksi ruotsalaisen kansanpuolueen Kristian Gestrinin tilalle. Puolueet hallituksen takana olivat sosiaalidemokraatit, kansandemokraatit ja keskustalaiset. Ruotsalainen puolue ei hyväksynyt taloudellista valtalakiehdotusta, jonka uusi hallitus aikoi esittää eduskunnalle, ja luopui osallistumisesta hallitustyöhön.
Sosialistien ja ei-sosialistien jakautuma oli entinen, seitsemän ministerin paikkaa kahdeksaa vastaan. Sosialistit saivat neljä paikkaa, kansandemokraatit kolme, keskustalaiset viisi ja liberaalit yhden. Lisäksi hallituksessa oli kaksi ammattiministeriä, oikeusministeri Paavo Nikula ja valtionvarainministeri Paul Paavela.
Moskova näytti vihreää valoa uudelle hallitukselle. Pääministeri Sorsan 2.3. pitämässä tiedotustilaisuudessa antama ulkopoliittinen lausuma oli mielenkiintoinen. Sorsa oli siitä ”unohtanut” sanan puolueettomuus pois ja kertoi hallituksensa noudattavan ”vakiintunutta Paasikiven-Kekkosen linjan mukaista yya-sopimukseen perustuvaa aktiivista rauhantahtoista ulkopolitiikkaa”. Sorsan lausuma merkitsi sitä, että pääministeri asetti yya-sopimuksen Suomen koko ulkopolitiikan perustaksi ja meni kovin paljon Kremlin suuntaan. Suomen turvallisuuden kannalta se oli tarpeetonta, ellei haitallinen teko. Puolueettomuuden unohtaminen oli tietenkin harkittu teko. Se oli vakava taka-askel. Jo 1950-luvulla hallitusten ohjelmajulistuksissa näkyi puolueettomuus-maininta. Ja vuonna 1978 se jäi pois. Voimakaksikko Virolainen ja Sorsa olivat tässä asiassa pohjimmiltaan eri linjoilla. Myös Virolaisen kokoomussympatiat olivat ilmeisiä, vaikka hän niitä muille torjui.
Virolainen valittiin Maalaisliiton puheenjohtajaksi Kekkosen ja K-linjan taustatuella 1964. Pääministeriksi Virolainen nousi 1964 Maalaisliiton, Kokoomuksen sekä suomalaisen ja ruotsalaisen kansanpuolueen muodostamaan hallitukseen. Virolaisen johdattamana puolue muutti 1965 ylimääräisessä puoluekokouksessa nimeksi Keskustapuolue tavoitteenaan laajentaa kannattajapohjaa maaseudulta myös kaupunkeihin. 1966 eduskuntavaalien jälkeen Virolainen nousi eduskunnan puhemieheksi, mutta palasi vielä 1968 opetusministeriksi Mauno Koiviston I hallitukseen.
Virolaisen opetusministerikauden tärkeimmät saavutukset olivat peruskoulu- uudistus sekä uusien yliopistojen ja korkeakoulujen perustaminen halki Suomen. Virolaisen opetusministerivuosiin osuivat myös Vanhan valtaus 1968 ja opiskelijaliikkeen radikalisoituminen. Virolainen asettui myös kannattamaan radikaalin opiskelijasiiven ajamaa yliopistojen hallintouudistusta ja piti tätä yllä näkyvästi 1970 eduskuntavaaleissa.
Keskustapuolue kärsi 1970 vaaleissa murskaavan vaalitappion. Virolaista arvosteltiin tuolloin voimakkaasti puolueen sisällä, mutta säilytti paikkansa lupaamalla palauttaa puolueen peruskannattajien luokse. 1970-luvulla Keskustapuolue alkoi jälkeen korostaa maaseutua ja maatalouspolitiikkaa.1970-luvulla Virolainen toimi valtiovarainministerinä Kalevi Sorsan I hallituksessa 1972- 1975 ja maatalousministerinä Sorsan II hallituksessa 1977- 1979. Virolainen piti huolta, että Sorsan punamultahallitukset toteuttivat vahvaa aluepolitiikkaa. Samalla myös maaseutuväestön asiat pidettiin esille niiden ohjelmissa. Virolainen luopui ministerin tehtävistä viimeisen kerran 1979 ja siirtyi eduskunnan puhemieheksi.
Virolaisen ja presidentti Kekkosen välit alkoivat huonontua 1970-luvulla. Lopullinen välirikko heidän välillään tapahtui vuoden 1979 eduskuntavaalien jälkeen. Virolainen hävisi Keskustapuolueen puheenjohtajuuden nuorelle Paavo Väyryselle. Virolaisen avioero ja suhde kansanedustaja Kyllikki Stenrosiin laski hänen suosiotaan. Virolainen avioitui Stenrosin kanssa 1981. Virolainen putosi myös eduskunnasta vuoden 1983 vaaleissa 38 edustajavuoden jälkeen.
Virolainen nautti silti suosiota Keskustapuolueen kentällä. Presidentti Kekkosen erotessa virastaan 1981 äänesti Keskustapuolue Kuopion puoluekokouksessaan presidenttiehdokkaakseen Virolaisen. Virolainen tuli kolmanneksi SDP:n Mauno Koiviston ja Kokoomuksen Harri Holkerin jälkeen 16,9 prosentilla äänistä ja 53 valitsijamiehellä.
Virolainen ei halunnut päättää pitkää poliittista uraansa eduskunnasta putoamiseen, joten hän palasi Arkadianmäelle vuoden 1987 vaaleissa ja luopui kansanedustajuudestaan ja politiikasta 1991. Hän kuului sotien jälkeisen ajan merkittävimpiin suomalaisiin poliitikkoihin. Virolainen on toiminut myös pisimpään kansanedustaja, yhteensä 42 vuotta. Hän on myös Suomen pitkäaikaisin ministeri yhteensä 6169 ministeripäivällään.
Teokset:
• Pöytäkirjat puhuvat, 1948
• Maaseutuhenkinen elämänkatsomus 1949
• Maatalousmaan arvioimisesta ja arvosta Suomessa vuosina 1934-38, 1951 väitöskirja
• Karjalainen kotikylä, 1955
• Maalaisliiton johtavat aatteet, 1961
• Pääministerinä Suomessa, 1969
• Ainoa vaihtoehto- poliittinen Keskusta 1971
• Kuka ottaa vastuun?, 1978
• Onko valta kansalla, 1981
• Yöpakkasista juhannuspommiin, 1982
• Yhden äänen presidentti, 1985
• Sanoi Paasikivi, 1983
• Vallankäyttö Kekkosen kaudella, 1986
• Karjalaiset Suomen kohtaloissa, 1988
• Siirtokarjalaiset 1941-44. 1989
• Viimeinen vaalikausi, 1991
• Polun varrelta, 1993
• Kuvat kulkevat, 1994
• Vain pieni kansanlaulu, 1994 (cd-äänilevy)
• Politiikan puolustus, 1996
• Kolmas elämä, 1998, yhdessä Kyllikki Virolaisen kanssa
Puolueettomuus ja suomettuminen, Virolaisen kommentit
http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=4&t=129&a=1199
http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=4&t=&a=2462
http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=4&t=123&a=1093
http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=4&t=123&a=1104
Elävä arkisto Johannes Virolainen
http://yle.fi/elavaarkisto/?s=h&g=&n=johannes+virolainen&k=&m=
Sorsa nousee pääministeriksi
http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=4&t=518&a=4523
Kalevi Sorsa Pyykön haastattelussa
http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=4&t=518&a=1094
Kalevi Sorsa – aatteen mies
http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=4&t=518
Puoluejohtaja Kalevi Sorsa
http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=4&t=518&a=4529
Elavä arkisto Kalevi Sorsa
http://yle.fi/elavaarkisto/?s=h&g=&n=+kalevi+sorsa&k=&m=
Lähdeaineisto:
Vuosikirja 1978
Jukka Seppinen: Isänmaan asiat Johannes Virolaisen elämäkerta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti