Vuoden 1974 presidentinvaalien lähestyessä ilmaisi UKK haluttomuutensa lähteä enää mukaan vaaleihin. Edellisten eli vuoden 1968 presidentin valitsijamiesvaalien tunnelma oli Kekkosen muistissa vastenmielisenä kokemuksena, mutta yleensäkin vaikutti siltä, ettei hän ollut halukas jatkamaan tasavallan presidentin tehtäviä. Tämän sain selvästi havaita keskustellessani presidentin kanssa, Eino Uusitalo kirjoittaa kirjassaan Jälkipeli.
UKK oli vaikean tilanteen edessä. Hänen kertomansa mukaan häntä vaadittiin jatkamaan, sillä sen enempää hänen seuraajastaan kuin yksimielisyydestä seuraajan suhteen ei ollut tietoa. Kansainvälinen tilanne huolestutti myös monia niin, että Kekkosen viisautta, kaukonäköisyyttä ja kokemusta tarvittiin ikään kuin ”turvana kelkassa”.
Noihin aikoihin UKK kutsui Tamminiemeen Kustaa Vilkunan, Ahti Karjalaisen, Arvo Pentin, Matti Kekkosen ja minut ”keskustelemaan asioista”, Eino Uusitalo kirjoittaa. Menomatkalla arvailimme, mitähän asiaa Kekkosella on. Astuimme Tamminiemen portista sisään. Aurinko kurkisteli vaimeana pilviharson takaa ja hiljaisuus pihassa kuvasteli mietteliäiden vieraiden mielialoja. Noustuamme kiviset portaat ylös avasi palvelija meille oven ja kutsui sisään. Jätimme päällysvaatteemme alaeteisen naulakkoon, ja adjutantti ohjasi meidät alakerran suurimpaan huoneeseen istumaan ja ilmoitti, että presidentti tulee aivan kohta.
Kekkonen asteli yläkerrasta puisia portaita alas ja tuli kättelemään meidät. Istuuduttuamme UKK otti esille kirjeluonnoksen, jonka päällä luki: ”Luottamuksellinen”. Hän luki meille kirjeen, joka oli osoitettu silloiselle pääministerille Rafael Paasiolle. Teksti oli seuraavanlainen:
”Keskusteltuaan tänään pääministeri Paasion kanssa, on presidentti Urho Kekkonen saattanut julkisuuteen seuraavan tiedonannon: Joulukuun 8. päivänä 1967 pitämässäni puheessa lausuin seuraavaa: ”Jos näet olen vuonna 1974 vielä kantaani lausumassa, niin ehdokkaaksi en halua enkä suostu suostu”. Muoto, jonka lausuntoni oli saanut, aiheutui siitä, että puheessani oli edellä selostanut K. A. Fagerholmille tehtyä tiedustelua, tulisinko minä vielä 1974 olemaan presidenttiehdokkaana. Fagerholm oli vastannut, että hän ei usko minun suostuvan ehdokkaaksi. Yhdyttyäni Fagerholmin käsitykseen esitin alussa lainaamani lauseen. Tietenkin pysyn tuolloin antamassani sanassa. Presidenttiehdokkaaksi en halua enkä suostu. Tähän voin lisätä, että en liioin halua neljättä presidenttikautta. Nyt on asianlaita kuitenkin se, ett kuukausien mittaan on monelta vaikutusvaltaiselta taholta käännytty puoleeni ja tiedusteltu, enkö sittenkin suostuisi ottamaan vastaan presidentin toimen vielä 1974 jälkeen, jos minut tehtävään valitaan. Ensimmäisissä keskusteluissa olen tiedusteluihin vastannut kieltävästi. Ehdotuksia on kuitenkin tehty edelleen. Olen havainnut, että presidentin toimen jatkamista kannattava piiri on laaja, poliittisesti sangen merkittävä. Kun lisäksi on näyttänyt olevan vaikea sopia yleistä kannatusta nauttivasta ehdokkaasta, olen eräille, viimeksi asiasta puhuneille henkilöille vastannut, että jos tämä asia on joutunut sellaiseen uuteen vaiheeseen, jota ei aikaisemmin ole voitu ottaa huomioon, olen velvollinen harkitsemaan kysymystä uudelleen. Tämä harkinta on johtanut seuraavaan kannanottoon:
”Jos kansan enemmistö katsoo parhaaksi, että hoidan tasavallan presidentin tointa maaliskuun 1. päivän jälkeen 1974, on minun jatkettava palvelustani. En osaa arvioida, miten tämä tulos saavutetaan, mutta se ei olekaan minun huoleni. Kuitenkin pitää jatkuvasti ja lopullisesti paikkansa, että ehdokkaaksi valitsijamiesvaaleihin en halua enkä suostu. Vuoden 1968 vaalitaistelu oli senlaatuinen, ettei minua sellaiseen voida pakottaa. Jos valintani, mikäli sitä yritetään, ei onnistu, olen siitä enemmän kuin kukaan toinen tyytyväinen ja iloinen”.
Istuimme tovin hämmentyneinä vuoroin toisiamme, vuoroin presidenttiä katsellen. UKK toivoi meidän käynnistävän keskustelun kirjeen ja itse asian tiimoilta. Kävimme laajan ja perusteellisen keskustelun, jossa pidimme soveliaana menettelytapana Kekkosen ehdottamaa toimintalinjaa. Ilmaisimme ilomme ja tyytyväisyytemme siitä, että presidentti oli vielä valmis jatkamaan. Vierailumme kesti parisen tuntia. Tapahtumapäivän iltana kävin ajatuksissani läpi useaan kertaan päivän erikoiset tapahtumat. Enpä osannut aamulla kuvitellakaan, miten historiallisesti merkittävä päivä oli tulossa. Tapahtumat etenivät sittemmin niissä puitteissa kuin Tamminiemessä olimme kaavailleet. Kekkosen jatkoaikaa käsiteltiin puolueissa ja eduskuntaryhmissä. Eduskunta hyväksyi aikanaan lain, jolla Kekkosen toimikautta jatkettiin poikkeuksellisesti ilman vaalia neljällä vuodella vuoteen 1978 saakka.
Lähdeaineisto: Eino Uusitalo Jälkipeli ISBN 951-26-2439-7
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti