Vennamon panttivangit

Entinen SMP:n kansanedustaja ylivieskalainen Lauri Linna on kirjoittanut kirjan Vennamon panttivangit. Kirjassa entinen kansanedustaja Viljo Suokas kertoo oman näkemyksensä SMP:n repeämisestä. Suokkaan mukaan vaalien jälkeen Vennamo alkoi esittää merkillisiä vaatimuksia. Ensin häneltä tuli vaatimus, että jokaisen on maksettava puolueelle kuukaudessa 500 markkaa puolueveroa, 150 markkaa piiriveroa ja 100 markkaa ryhmäveroa, jota oli jo aikaisemmin maksettu. Edustajana palkkaa saimme silloin 3000 markkaa, joten nuo verot leikkasivat niin suuren prosentin silloisesta palkasta, että se tuntui kohtuuttomalta. Suistuimme kuitenkin, kun Vennamo esitti perusteeksi sen, ettei puoluetukea oltu vielä tilitetty puolueen kassaan. Annoimme perintävaltakirjat, vaikka monet meistä olivat silloin omakohtaisissa rahavaikeuksissa. Poutiainen esimerkiksi kertoi jo ennen putoamistaan, että hänelle jää vain 250 markkaa palkastaan omaan käyttöön. Muu osa menee eri muodoissa puolueelle. Kun tultiin toukokuuhun, jolloin puoluetuki puolueelle maksettiin ja jolloin meidän maksuvelvollisuutemme piti raueta, niin mitäs tapahtuikaan. Vennamo ei suostunutkaan siihen ja kun valtakirjamme eivät olleet määräaikaisia, perintää jatkettiin. Taas oli Vennamo syönyt sanansa.

Siinä vaiheessa Juhani Kortesalmi, myöhemmin Mikkelin läänin maaherraksi edennyt, laati silloin kirjelmän, jolla yhteisesti vaadimme kyseisten maksuvelvoitteiden lakkauttamista. Väsyneinä katteettomiin lupauksiin lopettaa puolueveron periminen, johon ei ollut enää mitään taloudellista perustettakaan, vetosimme tuloksetta Vennamon lakimiehen arvoonkin. Sitten lähetimme kirjallisen perintävaltakirjojen peruutuksen eduskunnan kansliatoimikunnalle 500 markan puolueverosta, joka oli sen palkastamme pidättänyt. Ryhmä- ja piirivero jäi kyllä voimaan emmekä niitä vastaan olleet mitään esittäneetkään.

Poliittinen panttivankeus

Vuoden 1970 vaalien jälkeen ensimmäinen vaikeus, jossa Vennamo paljasti syvimmät pyrkimyksensä, liittyi hallitusneuvotteluihin. Meille niin suurena ryhmänä oli varmaankin tarjolla hallituspaikka. Vennamo tyrmäsi sen mahdollisuuden taas tavalla, jota oli vaikea ymmärtää. Ensin hän vannotti, ettei meistä kukaan muu kuin hän saa ilmaista millään tavalla valmiuttaan hallitukseen. Toinen vaatimus oli, että puolueen on saatava, jos hallitukseen mennään, valtionvarainministerin salkku. Tärkein pääministerin salkun jälkeen. Kolmas ehto oli se, että jos ministerinpaikkoja tulee vain yksi, siihen voidaan nimittään vain Vennamo itse.
Noilla argumenteilla Vennamo sitten yritti nöyryyttää koko eduskunnan ja tietenkin tasavallan presidentti Kekkosen, jolle Vennamon nimeäminen kaiken sen jälkeen, mitä kieltä tämä oli Kekkosesta käyttänyt, olisi ollut jo muutoinkin nöyryyttävää. Mekin uudet kansanedustajat tajusimme puheenjohtajamme henkisesti häiriintyneen tilan. Suuruudenhulluuden. Myöhemmin tuli muiden ryhmien kanta jo sitten avoimesti meidänkin tietoon. Teistä jokainen henkilö on meille kelvollinen hallitukseen yhtä lukuun ottamatta ja se yksi on Veikko Vennamo. Vaikka emme heti tuota asennetta ymmärtäneet, niin jo jonkun kuukauden kuluttua ymmärsimme. Hänen toimintansa, niin älykäs kuin hän olikin, oli kuitenkin usein aivan käsittämätöntä. En viitsi poismenneestä lausua ääneen, mitä se oli, sanoo Viljo Suokas.
Olimme tavallaan poliittisia panttivankeja. Sitä on tietenkin vaikea ymmärtää sen joka ei ole sitä kokenut.

Sama tilanne hallituskysymyksessä toistui taasen kaksi vuotta myöhemmin vaalien 1972 jälkeen. Taas Vennamo kiirehti varoittamaan meitä hallitukseen menoaikeista, ennekuin mistään sellaisesta oli puhettakaan. Nyt vain puheen sävy oli muuttunut. Entistä jyrkemmäksi hänen tajuttuaan, ettei hän itse tule enää olemaan ministeri. – Olette luikureita ja pettureita, jos mitään sellaista mietittekään, hän uhosi. Silloin hän alkoi nimitellä jo meitäkin rosvoiksi ja vaikka miksi. Sanavarastoa haukkumiseen hänellä riitti. Ministeriehdokkaissa oli tapahtunut vain se muutos, että hänen lisäkseen vain Pekalla, hänen pojallaan, on siihen kykyä. Hänen kaverinaan, ei hänkään muuten.
Nyt vanhana veteraanina haluan vieläkin sanoa, ettei arvostus SMP:tä kohtaan loppunut eduskunnassa meidän muiden kuin Veikko Vennamon vuoksi. Se ansio kuuluu hänelle yksin, sanoo Viljo Suokas.

Rahakiista johti sitten aina vain avoimempaan välirikkoon ryhmän jäsenten ja Vennamon välillä. Hän alkoi nimittelemään meitä toistuvasti rosvoiksi, luikureiksi ja oman taskun täyttäjiksi, jonka hän tiesi uppoavan kansaankin. Kouvolan puoluekokouksessa istuimmekin sitten niin kuin Nurnbergin sotarikolliset tuomittavina, vaikka emme olleet syyllistyneet mihinkään josta Vennamo meitä syytti.

Jo sitä ennen hän puoluehallituksen kokouksessa hyökkäsi meitä vastaan käyttäen sanoja rosvot, luikurit ja oman taskun täyttäjät. Se oli tietenkin jälkeenpäin ajatelleen henkilökohtaisissa pyrkimyksissään epäonnistuneen ja siitä katkeroituneen ihmisen epätoivoista käyttäytymistä.

Viljo Suokas sanoi Vennamolle: - Etkö sinä tuomarismiehenä muista, että syytetylläkin on oikeus puolustautua. Mie sitten aloitin ja ihmettelin, että puheenjohtaja on Suomen Uutisiin antanut sellaisen lausuman, että me olemmekin epäluotettavia, itsekkäitä oman taskun täyttäjiä. Muistutin häntä silloin siitäkin, kuinka olin tehnyt viisi vuotta pääsihteerin tehtäviä saamatta markkaakaan nimenomaan hänen lupaamaansa palkkaa ja saan nyt tällaisen arvostelun osakseni.

Siinä sitten Vennamo ilmeisen lopullisesti teki päätöksen hajottaa puolue. Hän vastasi minulle: - Minä en anna tuumaakaan periksi enkä peruuta mitään mitä olen sanonut, käyköön puolueen miten vain. Ne olivat sanat jotka koskivat suoraan sydämeeni. Köyhälle karjalaiselle, veteraanille ja invalidille, joka olin uskonut SMP:hen ja tehnyt epäitsekkäästi työtä sen hyväksi. Silloin lopullisesti vakuutuin siitä, että Veikko Vennamo ei kanna huolta köyhän asiasta, eikä tämän Suomen kansan asiasta. Hän vain pelaa vastuutonta politiikkaa täällä eduskunnassa. Käyttää meitä viattomia miehiä ja yhtä naista Aune Mänttäriä hyväkseen kostoiskuissaan. Näin kerrotaan Lauri Linnan kirjassa Vennamon panttivangit.

Lähdeaineisto:
Lauri Linna: Vennamon panttivangit ISBN 952-90-9901-0