Suomalaisilla eturivin poliitikoilla oli 1970-luvulla tärkeätä, että he saattoivat osoittaa omaavansa hyvät ja toimivat suhteet oman alansa kollegoihin itäisessä naapurissamme. Oikeusministeriöstä käsinkin oli jo muutaman kerran yritetty saada yhteyttä vastaperustettuun Neuvostoliiton oikeusministeriöön. Keväällä 1973 toive toteutui, kun saatiin ilmoitus, että Neuvostoliiton oikeusministeri Vladimir Ivanonvits Terebilov oli hyväksynyt kutsun ja saapuisi seurueineen Suomeen heinäkuun lopulla.
Ministeri Terebilov oli vahva ja dynaaminen persoonallisuus. Kun häntä kuljetettiin virastoissa ja laitoksissa, ei hän katsellut halveksivasti kapitalistista yhteiskuntaamme, vaan ilmaisi varsin avoimesti, pitikö hän jotakin ilmiöitä vähemmän onnistuneena vai oli meidän järjestelmämme jossakin suhteessa esimerkiksi kelpaava. Kun hänelle annettiin korkeimmassa hallinto-oikeudessa selvitys hallinto-oikeudellisesta lainkäytöstä, hän totesi, ettei Neuvostoliitossa ollut mitään vastaavaa, mutta hän pyrkisi kaikin keinoin toteuttamaan Suomen esikuvan mukaisen järjestelmän. Suomenlinnassa, tutustuessaan siellä tuolloin olleeseen työsiirtolaan, missä vangit elelivät varsin vapaasti yhteisön kupeelle sijoitetussa parakkikylässä, hän pudisteli päätään: ”Onko tämä nyt mikään rangaistus?”
Juuri ennen lähtöä ministeri Terebilovilla oli audienssi pääministeri Kalevi Sorsan luona. Terebilov sanoi: - En ymmärrä, että Suomessa poliittisesti vastuunalaisia tehtäviä uskotaan poikasille! Itse olen Neuvostoliiton hallituksen nuorimpia jäseniä ja olen 57-vuotias.
Nurmijärven tienoilla Terebilov katseli hyvin hoidettuja viljelysmaita ja kysyi sitten: - Miten on, eikö suomalainen talonpoika ole katkera, kun näkee pelloltaan herrojen ajavan ohi suurissa amerikkalaisissa autoissa? – Ei hän ole katkera. Hänellä on samanlainen omassa autotalissaan, vastasi oikeusminiteriön kansliapäällikkö Kai Korte.
Hämeenlinnassa söimme lounaan Aulangolla ja lähdimme tutustumaan Suomen hienoimpaan vankilaan. Yksittäiset sellit toivat mieleen enemmän opiskelija-asuntolan kuin vankilan. Kierroksen jälkeen keräännyimme vankilan neuvotteluhuoneeseen vaihtamaan kommentteja. Kun keskustelu ei tahtonut lähteä käyntiin, avasin sen toteamalla, että olin itsekin nähnyt tämän vankilan ensi kertaa ja olin sitä mieltä, että jos joskus joudun vankilaan, toivoisin pääseväni juuri tänne. Silloin avasi jo vieraskin sanaisen arkkunsa: - Sanokaa minulle, herra Lång, suostuvatko nämä ihmiset, jotka täällä sovittavat niin sanottua rangaistustaan, poistumaan tästä talosta, kun rangaistusaika on päättynyt?
Terebilovin ensimmäiseltä vierailulta on erityisesti mieleeni jäänyt viimeisenä iltana nautittu päivällinen. Ministeri Louekoski tarjosi sen valtioneuvoston edustustiloissa Köningstedtissä ja läsnä oli melko pieni joukko, vain Terebilovin seurue ja muutamia virkamiehiä oikeusministeriöstä. Terenilov sanoi: - Ennen kun saatoin saapua Suomeen, sain kolme kutsukirjettä. Jokaisen kirjeen oli allekirjoittanut eri ministeri ja varmentanut sama kansliapäällikkö. Tästä tein johtopäätöksen Suomen oloista. Täällä ministerit tulevat ja menevät, mutta kansliapäälliköt istuvat ja päättävät. Vierailuni aikana minulle on kuitenkin selvinnyt, että herra Korteella on määräaikainen tehtävä. Jos Suomen hallitus ei tarvitse herra Kortetta, kun hänen määräaikansa päättyy, niin hänellä on aina varaministerin paikka Moskovassa!
Jo ensimmäisen vierailunsa aikana Terebilov teki aloitteen maittemme välistä oikeudellista yhteistyötä koskevan sopimuksen tekemiseksi. Sopimus saatettiin allekirjoittaa Moskovassa marraskuussa 1974, ja asetus sopimus voimaan saattamisesta annettiin pari kuukautta myöhemmin. Sopimus, joka sisälsi vain kuusi artiklaa, on sisällöltään verrattain symbolinen.
Terebilovin toinen vierailu Suomeen oli todellinen yllätys. Syyskuussa 1974 Neuvostoliiton suurlähetystä otti yhteyttä oikeusministeriöön ja kertoi, että ministeri Terebilov oli parhaillaan vierailulla Tukholmassa ja tulisi kernaasti, jos sopii, sen jälkeen muutamaksi päiväksi lepäämään Suomeen. Siihen tietysti suostuttiin ja niin Terebilov sitten lähetti valtuuskuntansa suoraan Moskovaan ja tuli itse vuorokoneella Helsinkiin. Hänet majoitettiin Marskiin.
Kolmas käynti Suomessa elokuussa 1978 oli jälleen virallinen vierailu, jonka yhteydessä pidettiin myös sekakomitean kokous. Tällä kertaa Terebilov saapui Helsinkiin junalla. Olin vastaanottamassa häntä yhdessä oikeusministeri Paavo Nikulan kanssa. Heti asemalaiturilla Terebilov totesi iloisesti: - Taas on ministeri täällä vaihtunut, mutta te, herra Korte, te olette aina paikalla.
Vierailun aikana jouduin yhtenä päivänä isännöimään Hotelli Tornin yläkerrassa järjestettyä lounasta. – Herra Korte, näyttäkää minulle, kuka on se mustin porvari tässä seurassa. Olisi mukava nähdä sellainen!, Terebilov sanoi. Katselin tovin vasemmalle ja oikealle muka arvioidakseni lounasvieraitamme ja siteen napautin oikealla kädellä rintaani ja sanoin: - Herra ministeri, se istuu tässä! Terebilov melkein halasi minua ja, taputti olkapäälle ja nauroi: - Olipa mukava kerran nähdä musta porvari ja vielä näin läheltä!
Lähdeaineisto:
Kai Korte: Ministerit tulivat ja menivät ISBN 951-20-4046-8
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti