Ahti Karjalaisen presidenttiehdokkuus nousi 1970-luvun alussa esille miltei kaikkialla, missä Karjalainen liikkui. Hän koki sen kovin kiusalliseksi. Vuonna 1971 Ahti Karjalainen sitten itsekin hyväksyi ajatuksen presidenttiehdokkuudesta. Kansaneläkelaitoksen pääjohtaja Jaakko Pajula kertoo, että keväällä 1971 perustettiin erityinen toimikunta, jonka tehtävänä oli laatia suunnitelma presidenttivaalikampanjaa varten. Toimikuntaa kutsuttiin pääministerin virka-asunnon mukaan ”Kesäranta-toimikunnaksi”. Pajulan mukaan toimikuntana kuuluivat hänen lisäkseen valtioneuvoston kanslian kansliapäällikkö Reino Lindroos, Valmet Oy:n pääjohtaja Olavi Mattila, puoluesihteeri Mikko Immonen ja Outokumpu Oy:n johtaja Veikko Lehtinen, joka toimi sihteerinä, Ahti Karjalainen oli itse luonnollisesti mukana palavereissa. Toimikunta piti yhteyttä myös maaherra Artturi Jämseniin, jolla tiedettiin olevan hyvät suhteet presidentti Kekkoseen.
Karjalaisen kampanjaa varten laadittiin yksityiskohtainen suunnitelma. Palavereihin osallistui useita talouselämän johtajia. Muun muassa Jalo Haapala toimi monien illanistujaisten isäntänä. Myös Matti Kekkonen oli joskus mukana. Presidentti Kekkonen haluttiin pitää tietoisena suunnitelmista. Osa keskustapuolueen kansanedustajista oli luonnollisesti mukana. Myös puolueen nuorisojärjestö tuki Karjalaista. NKL vietti 1971 perinteisiä Suvijuhliaan ja piti liittokokouksensa Punkaharjulla, Pääministeri Karjalainen suostui juhlapuhujaksi. Karjalainen onnistui puheessaan hyvin. Hän tavoitti nuorison puhumalla selkeästi poliittisesta keskustalaisuudesta. NKL:n liittokokous hyväksyi vuoden 1974 presidentinvaaleja koskevan kannanoton. Sen mukaan keskustapuolueen oli asetettava jo seuraavana vuonna Jyväskylässä pidettävässä puoluekokouksessa presidenttiehdokkaansa.
Kannanoton muotoilivat järjestön poliittisen toimikunnan puheenjohtaja Jukka Juusela ja vt. liittosihteeri Sauli Pyyluoma, joka kävi näyttämässä luonnosta myös Karjalaiselle. Pyyluoma muistaa, ettei Karjalaisella ollut mitään sitä vastaan, vaikka keskustanuoret olisivat esittäneet häntä presidenttiehdokkaaksi. Juusela ja Pyyluoma olivat kuitenkin varovaisia. He ottivat vielä yhteyttä Matti Kekkoseen ja presidentin pojan viesti oli selvä: - Muotoilu on erittäin hyvä siitäkin syystä, että se jättää kaikki mahdollisuudet avoimiksi. Matti Kekkosen kommentista oli helppo päätellä, että presidentti Kekkonen ainakin harkitsi mahdollisuuksiaan jatkaa vielä 1974 jälkeen. NKL:n kannanoton tulkittiin hyvin yleisesti merkitsevän tukea Karjalaisen presidenttiehdokkuudelle. Vielä samana kesänä NKL:n puheenjohtaja Risto Volanen esittikin Karjalaisen asettamista presidenttiehdokkaaksi. Volasen puhe herätti suurta huomiota ja se kerrottiin myös television pääuutisissa.
Elokuun 1971 jälkeen alkoi selvitä, että presidentti Kekkonen olikin halukas jatkamaan vielä vuoden 1974 jälkeen. Oli aika jättää presidenttikeskustelut sikseen. Karjalaisen poliittiset vastustajat aktivoituivat. Alkoi valtapeli, jonka tavoitteena oli kaataa hallitus ja katkaista pääministeri Karjalaisen tie kohti presidentinlinnaan.
Karjalaisen hallituksen vaikeudet alkoivat jo maaliskuussa, kun SKDL lähti sisäisten ristiriitojensa kärjistyessä hallituksesta. Pääministeri teki kaikkensa pitääkseen laajan hallituspohjan koossa. Hän tajusi, että SKDL:n siirtyminen oppositioon heikensi oleellisesti hallitusta. Syyskesällä myös sosiaalidemokraattien halu hallituksen kaatamiseen lisääntyi. Erityisen aktiivisesti hallitusta vastaan toimi puoluesihteeri Kalevi Sorsan ympärille muodostunut ryhmä. Mutta Karjalaisen hallituksella oli vastustajia myös keskustapuolueessa. Heitä johti puolueen puheenjohtaja Johannes Virolainen. Virolainen etsi koko ajan oksaa mihin Karjalaisen hallituksen hirttäisi. Poliittinen tilanne kiristyi. Virolainen sai MTK:lta tukea. Maakunnissa organisoitiin tuottajien joukkokokouksia hallituksen ja lähinnä pääministerin painostamiseksi. Hallituksen kaataminen ja ennenaikaiset maatalousvaalit sopivat myös heidän suunnitelmiinsa. Johannes Virolaisen ja Kalevi Sorsan poliittiset intressit olivat samansuuntaisia.
Karjalaisen toisen hallituksen kaatoi presidentti Urho Kekkonen. Kekkonen halusi kaataa Karjalaisen hallituksen ja sopi siitä sosiaalidemokraattien kanssa. Virolainen oli siinä hyväksi avuksi. Ennenaikaiset vaalit sopivat hänen suunnitelmiinsa, koska hän laski saavansa juuri maatalousvaaleissa vahvistusta tukiryhmäänsä puolueen eduskuntaryhmässä. Presidentin aktiivisuus hallituksen kaatamiseksi paljastuu hänen pääministerille lokakuun 26. päivänä 1971 lähettämässään kirjeessä. Hallitus kaatui. Presidentti myönsi sille eron lokakuun 29. päivänä ja nimitti tilalle Teuvo Auran virkamieshallituksen. Eduskunta hajotettiin suunnitelmien mukaisesti ja uudet vaalit määrättiin pidettäväksi tammikuun 2. ja 3. päivinä.
Miksi presidentti ei tukenut Karjalaisen hallitusta? Syy oli siinä, että Kekkonen oli päättänyt jatkaa presidenttinä vuoden 1974 jälkeenkin. Hän tiesi, että Karjalaista pidettiin hyvin yleisesti hänen seuraajanaan. Ahti Karjalainen tunsi katkeruutta hallituksensa kaatumisesta. Hän myös näki, että hallituksen tosiasiallinen kaataja oli presidentti.
Lähdeaineisto:
Lasse Kangas: Ahti Karjalainen – tasavallan kakkosena ISBN 951-26-2591-1
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti