Muutoksen tuulet alkoivat näkyä vuoden 1969 alkupuolella, ja Kekkonen sai asiasta raportteja heti alkuunsa. Suomen Moskovan suurlähettiläs Jaakko Hallama kirjoitti asiasta tapansa mukaan yksityisesti 7.2.1969 Kekkoselle Pravdan samana päivänä julkaiseman jutun johdosta. Epävarmuus signaalien merkityksestä kuitenkin eli, eikä niitä ehkä osattu heti ottaa riittävän vakavasti. Pravda puuttui Suomen sisäisiin asioihin ”Tarkkailija”-nimimerkin suojissa, ensimmäistä kertaa aikoihin. Kirjeessään Hallama pohti miksi Suomi oli joutunut huomioon kohteeksi. Mielipiteenään Hallama toi esille, että artikkeli ei antanut aihetta huoleen: ”On tietysti mahdollista, että se on alkusoittoa jollekin suuremmalle aktiolle, mutta sen näyttää vain aika.” Hallama oli oikeassa. Aika alkoi pian näyttää, että kyseessä olivat vakavan muutoksen ensi soitot.
Mitä tuli asiaan liittyneeseen polemiikkiin Suomessa, on merkille pantavaa, että lähetystöneuvos Stepanov, KGB, sanoi Päiviö Hetemäelle tammikuussa 1969, että ”mikäli Pravdassa kirjoittaa esimerkiksi tarkkailija, olisi sillä enemmän virallista merkitystä”. Vihjeet olivat varsin selvät, ja käytännössä seuraukset näkyivät varsin pian. Karjalaisen Moskovan-vierailun aikana keväällä 1969 ei kommunikeaneuvotteluissa vielä havaittu uusia tuulia, mutta jo Podgornyin saman vuoden loppupuolella tekemän vierailun aikana asiat olivat mutkistuneet. Podgornyin vierialun oli määrä tapahtua jo aiemmin vuonna 1969, mutta se siirtyi syksyyn. Suomi ja Neuvostoliitto eivät päässeet puolueettomuusformulasta vierailun aikana enää yksimielisyyteen, jolloin lopulta koko asia sivuutettiin.
UM:n poliittisen osaston päällikkönä vuodesta 1967 toiminut tohtori Risto Hyvärinen johti Suomen puolelta kommunikeaneuvotteluja ja oli neuvottelijana yrittänyt saada Karjalaiselta aikaan ratkaisua, jotta puolueettomuuslauseke olisi saatu mukaan tähän kommunikeaan yksinkertaisesti vaatimalla sitä. Hyvärinen oli arvioinut, että ”Neuvostoliitolla ei silloin olisi ollut varaa paljastaa julkisesti, että Suomen kanssa oli ristiriitoja”.
Julkisuus olikin hyvä keino painostaa Neuvostoliittoa, sillä julkisuudessa oli niin paljon propagoitu hyviä Suomen-suhteita, että Moskova koki vakavat julkiset säröt vaarallisiksi. Poliittinen johto ei kuitenkaan ollut havahtunut muutoksiin, eikä Hyvärinen saanut Karjalaiselta aktiivista kannanottoa puolueettomuuslausekkeen vaatimiseksi presidentti Podgornyin vierailukommunikeaan syksyllä 1969. Niinpä se jäi yksinkertaisesti pois. Karjalainen oli selvästi hyvin varovainen Suomen puolueettomuuteen kohdistuneiden ensi iskujen jälkeen. Syykin oli selvä: hän valmisteli presidenttivaalikampanjansa aloittamista syksyllä 1969, eikä halunnut minkään seikan häiritsevän lupaavia näköaloja.
Kekkonen oletti ETY-asian ja SALT-is’nnyyden olevan sellaisinaan Suomen puolueettomuusasemaa vahvistavia tekijöitä. Asioiden tila itse asiassa oli kuitenkin varsin toisenlainen, joten on perusteltua syytä arvioida, että Kekkonen lähti seuraavalle vuosikymmenelle liian luottavaisin mielin. UM:n poliittisen osaston virkamiesjohto ajoi korkean kansainvälisen profiilin hankkeita saavuttaakseen näyttävyyttä ”suurvaltakontekstissa” voidakseen osoittaa Suomen defenssiivisen aseman suhteessa Neuvostoliittoon. Tämä johtaisi sitten Suomen puolueettomuuspoliittisen aseman vahvistumiseen. Samalla oli tavoitteena yya-kytkennän heikentäminen tai sen poistaminen yleispoliittisena kytkentänä koko Suomen ulkopolitiikasta.
Kekkoselle Euroopan turvallisuuskokousajatus oli tuttu jo 1950-luvulta. Neuvostoliitto oli jo tuolloin esittänyt ajatuksen turvakokouksesta. On ollut vaikea löytää todisteita siitä, mistä Suomen Ety-aloite oli lopulta saanut alkunsa. Oliko Kekkonen oma-aloitteisesti aloitteellinen vai oliko aloitteen takana kuitenkin Neuvostoliitto, niin kuin on epäilty. On todennäköistä, että lopullinen impulssi presidentti Kekkosen Ety-aloitteelle tuli toukokuussa 1969 pääsihteerin Brezhneviltä vuotta aiemmin. Kekkonen oli nimittäin pitkällä yksityisluontoisella matkalla Neuvostoliitossa kesäkuussa 1968, ja hän keskusteli neuvostojohdon kanssa Kremilissä saapumispäivänään eli 13.6.1968. Kekkonen laati itse keskustelumuistion, joka sisälsi toki muitakin asioita. Hän oli kirjannut Brezhnevin ehdotuksen.
Neuvostoliitolla ja Suomen stalinisteillä oli pyrkimys siirtää Suomi sosialististen maiden leiriin. Ajankohta katsottiin sopivaksi. Siksi Suomeen lähetettiin vallankumouksen asiantuntija Beljakov suurlähettilääksi vuonna 1970. Taistolaiset aktivoituivat voimakkaasti. Ideologisesti kärjistyneessä tilanteessa Kekkonen teki Suomen aloitteen ja uskoi, niin kauan kuin hän on todennut, että Neuvostoliiton intressissä olisi kirkastaa Suomen puolueettomuuskuvaa. Hän teki virhearvion. Kävikin päinvastoin. Kekkosen järkytykseksi hänen asemansa ja suhteensa neuvostojohtoon eivät painaneet mitään, vaan Neuvostoliitto alkoi vyörytyksensä Suomen puolueettomuusstatusta vastaan.
Lähdeaineisto: Jukka Seppinen: Ahti Karjalainen – poliittinen elämäkerta ISBN 951-1-13878-2
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti