Suomessa oli seurattu Tsekkoslovakian kriisin kehittymistä vuonna 1968, mutta miehityksen alkaminen 21. elokuuta tuli kuitenkin yllätyksenä. Presidentti Kekkonen neuvotteli heti aamulla pääministeri Mauno Koiviston ja ulkoministeri Ahti Karjalaisen kanssa. Hallituksen ulkoasiainvaliokunta kokoontui puolelta päivin presidentin toimiessa puheenjohtajana. Päätökseksi tuli, että pääministeri ja ulkoministeri kertovat hallituksen kannan julkisuuteen.
Hallitus julkaisi kannanoton, jossa valitettiin tapahtunutta kärjistystä ja todettiin hallituksen asennoituvan tilanteeseen ”Suomen vakiintuneen puolueettomuuspolitiikan edellyttämällä tavalla”. Koivisto ja Karjalainen kutsuivat tärkeimpien päivälehtien päätoimittajat koolle ja varoittivat asian herkkyydestä. Yleisradio alkoi lähettää ylimääräisiä uutislähetyksiä, joihin materiaalia saatiin lähinnä läntisiltä uutistoimistoilta. Kuvaukset miehityksen vastaisista mielenosoituksista Helsingissä vaikuttivat dramaattisilta, sillä Suomessa ei vielä ollut totuttu suoriin uutislähetyksiin. Suomalainen lehdistö suhtautui kuitenkin miehitykseen verraten neutraalisti.
Puolueiden suhtautuminen miehitykseen vaihteli suuresti sen mukaan, kuinka läheisiksi tapahtumat koettiin. Kommunisteille tilanne oli erityisen vaikea, sillä puolue valmistautui juuri viettämään SKP:n 50-vuotisjuhlia, joihin oli tulossa myös Neuvostoliiton valtuuskunta. SKP:n johto peruutti juhlat ja antoi miehityksen tuomitseva julkilausuman. Myös SKDL arvosteli kovin sanoin Varsovan liiton toimintaa. Oikeistossa miehitys luonnollisesti tuomittiin, mutta asiasta ei tehty erityisen suurta numeroa.
Puolustusvoimien valmiuden kohottaminen rajoittui lähinnä tilanteen seuraamisen tehostamiseen esikunnissa sekä meri- ja ilmavalvontajärjestelmissä. Eräitä harjoituksia pidettiin ajankohtaisen tilanteen vaatimuksien mukaisesti. Neuvostoliitolla oli elokuun lopulla merivoimia runsaasti liikkeellä Suomenlahdella, mutta sitä ei pidetty yllättävänä.
Syyskuun alussa presidentti Kekkonen arvio kriisin heijastuvan myös Suomen ja Neuvostoliiton välisiin suhteisiin, joten hän toivoi keskusteluja asiasta. Pääministeri Kosygin saapui 7.10. tapaamaan Kekkosta ja selvitti Hiittisten vesillä tapahtuneen kalastusretken aikana Neuvostoliiton kantoja. Hänen mukaansa tärkein peruste interventiolle oli sotilaspoliittinen ja Varsovan liiton puolustukseen liittyvä. Suomalainen osapuoli piti voimankäyttöä liioiteltuna, mutta todettiin, ettei keskinäisissä suhteissa ollut ongelmia. Kosygin muun muassa lupasi kiirehtiä öljytoimituksia Suomelle.
Tsekkoslovakian miehitys elokuussa 1968 ei aiheuttanut kriisiä sotilasliittojen välille, sillä ne pitivät jo kiinni jo vakiintuneesta vaikutusalueiden jaosta. Varsovan liiton sotilaallisella intervaatiolla oli kuitenkin monia vaikutuksia kansainväliseen tilanteeseen ja aivan erityisesti kommunistisen liikkeen sisäisiin mielialoihin. Blokkien välialueella sijainneiden valtioiden asema tuli jälleen mielenkiinnon kohteeksi, ja siihen liittyen myös Suomessa ryhdyttiin tehostamaan puolustuskykyä yllätyshyökkäyksiä vastaan.
Tsekkoslovakian miehitys elokuussa 1968 ei horjuttanut Euroopan vakiintunutta blokkijakoa, sillä sitä pidettiin Varsovan liiton sisäisenä asiana, johon länsivaltojen ei kannattanut puuttua konkreettisin toimin. Sotilaallisiin voimasuhteisiin Neuvostoliiton joukkojen asettuminen asemiin entistä lähemmäksi vaikutti siten, että Naton piirissä koettiin yllätyshyökkäyksen vaaran kasvaneen. Sodan alkamisen todennäköisyys Euroopassa nähtiin kuitenkin yhä vähäiseksi, joten edellytykset poliittisen tilanteen vakauttamiselle olivat verraten suotuisat.
Saksan liittotasavallassa oli jo sosiaalidemokraattinen aloitteesta tehty varovainen käännös kohti ”uutta idänpolitiikkaa”. Vuoden 1969 kuluessa mahdollisuudet suhteiden uudelleenjärjestämiseen itäblokin maiden kanssa paranivat, kun Willy Brandt vaalivoiton jälkeen kohosi liittokansleriksi. Tärkein tehtävä oli Itä- ja Länsi-Saksan välisten ongelmien vähittäinen ratkaisu. Sillä oli rauhoittava vaikutus koko Euroopan tilanteelle.
Varsovan liiton joukkojen toimeenpanema Tsekkoslovakian miehitys oli poliittisesti tarkoitettu vahvistamaan kommunistien hallitseman itäblokin kiinteyttä. Sen yhteydessä tuli julkisuuteen ”Brezhnevin oppi”, jonka mukaan sosialistiset veljesmaat puuttuvat tilanteeseen, jos sosialismin saavutukset joutuivat vaaraan jossain yhteisön jäsenmaassa. Itäblokiin kuuluvilla mailla ei siis ollut itsenäisyyttä yhteiskuntajärjestyksen valinnassa, vaan siirtyminen sosialistiseen järjestelmään katsottiin tuon opin mukaan peruuttamattomaksi.
Tsekkoslovakian miehitys hämmensi mieliä eurooppalaisen vasemmiston piirissä. Sosiaalidemokraatit ja ”eurokommunistit” vastustivat sen perusteluja jyrkästi, kun taas osa läntisestä vasemmistosta asettui myötäilemään Neuvostoliiton kantoja. Sotilaallinen jännitys jatkui myös Itämeren alueella, vaikka poliittisesti tilanne pysyi rauhallisena. Naton puolustusta Itämeren suunnalla vahvistettiin, ja Ruotsi ylläpiti vahvoja asevoimia Tanskan salmien suunnalla.
Lähdeaineisto:
Pekka Visuri: Suomi kylmässä sodassa ISBN-13 978-951-1-20925-6
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti