Brezhnevin tultua valtaan arvioitiin melko yleisesti, ettei hän tule kauaa vallassa pysymään ja että tilalle tulee joku kovemman luokan johtaja. Heti vuoden 1965 jälkipuoliskolla monet puhemiehistön ja sihteeristön jäsenistä kävivät sitkeitä, kulissien takaisia keskusteluja siitä, että Breshnev pitäisi palauttaa takaisin korkeimman neuvoston puhemiehistön puheenjohtajaksi. Katsottiin, että puoluejohtajana pitäisi olla energisempi, voimakkaampi ja arvovaltaisempi mies. Yleisesti ihmeteltiin sitä, miten sivistykseltään niin keskinkertainen ja niin suppean maailmankatsomuksen omaava mies oli noussut niin korkealle. Brezhnev varmaan itsekin ymmärsi, että häntä pidetään yleisesti väliaikaisena johtajana. Brezhnevin kunniaksi on sanottava, ettei hän ollut julma eikä kostonhimoinen.
Maaliskuussa 1965 Brezhnev teki ystävästään, Hrutsehvin hallituksen 1. varapääministeristä D.F. Ustinovista keskuskomitean sihteerin ja puhemiehistön kandidaattijäsenen hoitamaan täsmälleen samoja asioita kuin mitä hän oli 1950-luvun loppuvuosina hoitanut: vastaamaan ase- ja asevarusteluteollisuuden poliittisesta valvonnasta.
Presidentti Kekkonen oli tutustunut Ustinovin parhaisiin puoliin Hrutsehvin kukistumisen aattona, kun tämä oli ollut vihkimässä Rautaruukin valimoa ja istunut sitä ennen Tamminiemen saunassa. Kun Kekkonen oli kirjoittanut päiväkirjaansa positiiviseksi kokemastaan Hrutsehvin 1. varapääministeristä: Ustinov on eloisa, avomielinen ja suora mies, suuri löylyn ystävä… Kekkosella ja muilla saunojilla ei ollut aavistustakaan, että viikon kuluttua Ustinov olisi yksi Suomen ja Kekkosen henkilökohtaisen ystävän kukistaneista salaliittolaisista. Brezhnevillä oli täydet perusteet laskea sen varaan, että hän saisi Ustinovilta vankkumattoman tuen valta-asemansa lujittamisessa.
Puolueen XXIII edustajakokousta maalis-huhtikuussa 1966 voidaan pitää tärkeänä välietappina kulissien takaisessa valtakamppailussa. Ehkä merkittävin päätös oli Hrutshevin aikaisen säädöksen kumoaminen, jolla oli pyritty estämään keskus- ja aluejohdon pysyminen liian kauan samojen miesten hallussa. Uuteen keskuskomiteaan jokainen politbyron jäsenistä onnistui saamaan omia miehiään, Brezhnev 15 läheistä ystäväänsä ja tuttavaansa. Keskuskomiteaan alkoi muodostua ryhmä, jota alettiin kutsua ”Breshnevin ihmisiksi”. Saman vuoden joulukuussa Brezhnevin 60-vuotispäivien yhteydessä, joille Kekkonenkin osallistui, pääsihteeri mainittiin lehdistössä ensimmäisen kerran ”huomattavana johtajana”, ja presidentti Podgornyi kiinnitti hänen rintapieleensä ensimmäisen Neuvostoliiton sankarin kultaisen tähden.
Brezhnevillä oli paljon vaikutusvaltaisia vastustajia, jotka yleensä edustivat kovempaa linjaa ja halusivat keikuttaa Brezhnevin venettä. Päävastustaja ja vallantavoittelija oli Aleksandr Nikolajevits Selepin. Hän oli kaikkein aktiivisin ja vaikutusvaltaisin niistä puhemiehistön jäsenistä, jotka alkoivat valmistella muutoksia korkeimmassa puoluejohdossa. Keskuskomitena puhemiehistön täysjäsenen paikan Selepin sai 16.11.1964 palkkioksi toiminnasta Hrutsehvin vastaisen salaliiton pääsuunnittelijana. Selepin oli monessa suhteessa Brezhneville vaarallinen vastustaja. Hän oli Brezhneviä 11 vuotta nuorempi ja kuului samalla nuoremman polven johtajiin, joita Breshnev vaistomaisesti varoi, ja samalla myös kahdehti.
Älykkyydessä ja sivistyksessä Selepin oli Breshneviä päätä pitempi – olihan hänellä komsomoltyön lisäksi takanaan filosofian, historian ja kirjallisuuden opiskelua Moskovassa. brezhneviläistä politbyroota hallitsi varovaisuuden, sulkeutuneisuuden ja kyräilyn henki. Brezhneviä auttoi merkittävästi 2. sihteerin asemaansa varmistanut puolueen ideologian vartija Mihail Suslov. Suslov oli hyvin motivoitunut tukemaan pääsihteeriä Selepin-jahdissa, koska tämän vaikutusvalta nimenomaan ideologisissa kysymyksissä oli jatkuvasti kasvamassa ja uhkasi Suslovin reviiriä.
Brezhnev toimi aikaa hukkaamatta. Jo 26.9.1967 Selepin erotettiin keskuskomitean sihteerin tehtävistä ja määrättiin poliittisesti vähämerkityksellisen Ammattiliittojen keskusliiton johtoon. Selepin lähtö keskuskomiteasta oli tyypillinen breshneviläinen tyrmäysisku silkkihansikkaalla. Erottamisestaa huolimatta Selepin säilytti paikkansa politbyroossa vuoteen 1974 asti pysyen koko ajan Brezhnevin silmissä vaarallisena kilpailijana.
Koko kaksivuotisen valtataistelun, jonka tuloksena Brezhnev pystyi merkittävästi lujittamaan asemaansa valtakunnan johtajana, Breshnev osasi tukehduttaa vastustajansa syleilyynsä. Häntä todella pelättiin.
Tämän päivän tietojen valossa näyttää siltä, että Suomen Moskovan suurlähetystön raporteissa ei kyetty eikä ehkä voitukaan nähdä asian ydintä henkilömuutoksia koskevissa asioissa, so. kulissien takaista Breshnevin ja Selepin valtataistelun vakavuutta. Verrattuna Moskovan suurlähetystön varauksellisiin raportteihin, KGB-kanavan kautta saatu arvio oli Kekkoselle toista luokkaa. Mitä olisi tapahtunut Suomen suhteissa jos kovemman linjan mies Selepin olisi noussut valtaan Neuvostoliitossa?
Lähdeaineisto: Esa Seppänen: Itäsuhteiden kolmiodraama ISBN 978-951-20-7492-1
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti