Konsensuskomissio

Ajatus uuden koordinoivan ja ideoivan yhteisorganisaation perustamisesta Suomen ja Neuvostoliiton taloussuhteiden hoitoon lausuttiin julki pääministeri Aleksei Kosyginin Suomen vierailulla kesäkuussa 1966. Ehdotus ei jäänyt vain sanoiksi, olivathan sanojen takana Kekkonen ja Kosygin. Idea tietenkin oli vanhempi ja jo jonkin verran pohdittu. Korkean – ainakin tietävän – tason koordinaatiolle alkoi olla tarvetta: kauppa kasvoi ja alkoi levitä viranomaisten käsistä. Toisaalta mahdollisuudet olivat ainakin Suomen mittakaavassa lähes rajattomat, kunhan vain tarve ja tarjonta saataisiin kohtaamaan yhteisen edun nimissä. Siinä tarvittiin tiedon ja mahdollisuuksien vaihtoa, uusia ideoita ja niiden yhteistä kehittelyä.

Sekakomission synnytti tarve, jonka havaitsi Ahti Karjalainen. Hän sopi idean jatkokehittelystä presidentti Urho Kekkosen kanssa, jonka jälkeen siitä keskusteltiin neuvostoliittolaisten kanssa. Sekakomission perustamistyön käytännön asioita hoitamaan Karjalainen kutsui kauppapoliittisen osaston päällikön Tankmar Hornin.

Komission Suomen puolen johtajaksi oltiin ehditty valita Reino Rossi Suomen Pankista, kun tuli tieto, että Neuvostoliitto nimitti puheenjohtajakseen ministeri Nikolai Patolitshevin. Kun Neuvostoliitto nosti tasoa alunperin ajatellusta, teki Suomi samoin. Reino Rossi joutui väistymään Ahti Karjalaisen tieltä ennen ensimmäistäkään kokousta. Lohdutuspalkinnoksi Rossille järjestyi ennätysajassa komentajamerkki.

Sopimuksen pysyvän suomalais-neuvostoliittolaisen hallitusten välisen taloudellisen yhteistyökomission muodostamisesta allekirjoittivat ministerit Ahti Karjalainen ja Nikolai Patolitshev Moskovassa 10.2.1967. Osapuolet päättivät muodostaa ”tasa-arvoisuuden pohjalla” pysyvän komission säännöllisen ja kiinteämmän kosketuksen ylläpitämiseksi molempien maiden talouselämän asiantuntijoiden kesken.

Komission toimintapiiristä tuli laaja. Se tutki mahdollisuuksia kehittää taloussuhteita edelleen, valmistaa uusia ehdotuksia, käsittelee voimassaolevien sopimusten toimeenpanokysymyksiä, tekee niistä toimeenpanoa tarkoittavia suosituksia ja koordinoi yhteistyötä taloudellisten yhteyksien alalla. Komission päätökset tulivat voimaan heti kun ne on allekirjoitettu, mikäli itse päätöksissä ei ole toisin edellytetty.

Kyseessä oli suomalais-neuvostoliittolainen sekakomissio, joka voi yhteisistunnoissa tehdä Suomen valtioita sitovia päätöksiä. Se on Suomen oikeusjärjestyksen mukaan erikoinen ratkaisu. Komission puheenjohtaja on pantu paljon haltijaksi. Hänellä oli mahdollisuus suoraan sopia neuvostoliittolaisen puheenjohtajan kanssa Suomen hallitusta sitovia päätöksiä.

Talouskomission asemaa vankisti sen saama puheenjohtajapari: Ahti Karjalainen ja Nikolai Patolitshev. He olivat päteviä talousmiehiä ja tunsivat perusteellisesti Suomen ja Neuvostoliiton kaupan luonteen. He olivat rohkeita ja ennakkoluulottomia. He olivat realisteja, mutta ei jarrumiehiä. Puheenjohtajaparin temperamentit erosivat toisistaan kuin yö ja päivä, mutta he tulivat erinomaisesti toimeen keskenään. Patolistshev oli räiskyvä, tunteellinen bolsevikki ja patriootti. Ahti Karjalaisen tunnemme jurona jököttäjänä, harvasanaisena hallitsijana.

Patolitsheville tärkeintä oli, että Karjalaisen sana piti. Suomalaisille vuorineuvoksille oli kullan arvoista, että Neuvostoliiton ulkomaankaupan vastaava ministeri käytti kaksi kertaa vuodessa pari päivää rutiineistaan vapaaseen ideointiin, keskusteluun ja jopa päätöksentekoon heidän kanssaan. Niiden ideoiden, keskustelujen ja päätösten toteutumisen kannalta oli oleellista, että läsnä oli samalla kertaa Patolitshevin alaisia virkamiehiä, Gosplanin johtajia ja Neuvostoliiton teollisuuden johtomiehiä.

Tasavallan presidentti Urho Kekkonen nimitti talouskomission suomalaisiksi varapuheenjohtajiksi Reino Rossin ja Valmet Oy:n pääjohtajan Olavi J. Mattilan. Tankmar Horn nimitettiin siihen ulkoministeriön neuvottelevana virkamiehenä ja Kalervo Hentilä jo silloin kauppa- ja teollisuusministeriön ylijohtajan ominaisuudessa. Ensimmäiseen miehistöön kuului lisäksi tohtori T. Helelä Suomen Pankista, Nils Hellen Metalliteollisuusyhdistyksestä, Veikko Ihamuotila Maataloustuottajain keskusliitosta, Matti Kekkonen kansanedustajana ja presidentin luottamusmiehenä, Lauri Kirves Suomen puunjalostusteollisuuden toimitusjohtajana, Sakari Lehto Suomen teollisuusliiton toimitusjohtajana, varatuomari Erkki Tuominen Suomen kommunistisen puolueen edustajana sekä Pentti Viita tohtorina ja sosiaalidemokraattina. Ensimmäisenä pääsihteerinä toimi O. Soikkeli.

Nikolai Patolitshevin varapuheenjohtajina toimivat M.I. Misnik ja ulkomaankauppaministeriön läntisen kaupan päällikkö A. N. Manzhulo, suomalaisille jo silloin hyvin tuttu mies, joka uskollisesti ja asiantuntevasti piti Suomen kaupan avainpaikkansa vuoden 1986 kesään saakka, jolloin hän jäi eläkkeelle. Komission neuvostoliittolaisia jäseniä oli neljä: ministerineuvoston alaisen ulkomaisten taloudellisten suhteiden valtionkomitean varapuheenjohtaja M.N. Sulojev, kaasuteollisuuden varaministeri K.K. Smirnov, metsä-, selluloosa- ja puunjalostusteollisuuden varaministeri F.D. Varaksin sekä ulkoministeriön Skandinavian maiden osaston päällikkö A.V. Zaharov.

Ensimmäinen kokous pidettiin helmikuun 11. päivänä 1967. Vuoden 1967 aikana pidettiin kolme kokousta. Ensimmäiseksi komissio ryhtyi tutkimaan kaasujohdon rakentamisesta siten, että Rautaruukki osallistuisi projektiin teräsputkien toimittajana. Talouskomission avauskokouksen esityslistalle kuului myös ajatus suomalaisten rakennusliikkeiden mahdollisuudesta osallistua rakennustöihin Neuvostoliiton alueella. Kolmantena konkreettisena asiana oli lauttayhteyden järjestäminen Helsingin ja Tallinnan välille. Vuoden 1969 elokuussa todettiin, että neuvostoliittolaisen ja Oy Finnlines Ltd:n neuvottelut eivät ole johtaneet tulokseen.

Kolmen ensimmäisen vuoden aikana talouskomission pöytäkirjat täyttyivät erilaisten suurprojektien edistymistä kuvaavista lausunnoista ja suosituksista. Esillä oli yhteistyö atomivoimaloiden rakentamiseksi Suomeen, sähkövetureiden rakentaminen Neuvostoliitossa Suomen rautateille, yhteistyö Helsingin metron rakentamisessa. Lisäksi listalla olivat suuret rakennuskohteet nimeltä Pääjärvi, Svetogorsk ja Kostamus.

Lähdeaineisto:
Tuomas Keskinen: Idänkauppa ISBN 951-9434-38-0