Otteet Sukselaista kohtaan kovenivat vuoden 1962 kuluessa. Sukselaisen lähtölaskenta oli alkanut. Sukselaisen presidenttipyrkimykset olivat yleisesti tunnettuja. Kekkonen oli valittu toiselle kaudelleen, mutta seuraavien vaalien asetelmia jo luotiin. Kekkonen oli päässyt kunnolla valtaan, eikä ajatellut luopua vuonna 1968. Sukselainen oli päättänyt olla asettumatta ehdokkaaksi vuoden 1962 koitokseen, mutta itse presidentinvirka ja vaalit vuonna 1968 kiinnostivat kovasti.
Neuvostoliiton suurlähetystön edustajat osoittivat tietä. Voroninin puheet osoittivat, että Sukselaisen ulkopoliittinen asema oli heikentynyt Neuvostoliiton silmissä. Hänen syrjäyttämisensä sai näistä puheista puhtia. Kekkosella oli kilpailijan kaatamismotiivi, samoin Karjalaisella ja Virolaisella. Viimeksi mainitulla oli lisäksi puheenjohtajuus mielessä jo pitkään vaihtoehtona, toisin kuin Karjalaisella. Korsimo vastusti Sukselaista, jonka asema heikkeni suomalais-neuvostoliittolaisessa suhdekehikossa.
Maalaisliiton puheenjohtajavaihdos nousi konkreettisen toiminnan tasolle vuoden 1964 alussa. Puoluekokous Kouvolassa kesäkuussa lähestyi. Sukselainen oli vastustajiensa iloksi tehnyt ulkopoliittisen ”kömmähdyksen” eli tavannut Ruotsissa virolaisia pakolaisia. Se oli neuvostovastainen teko. Presidentti Kekkonen aloitti toiminnan. Hän kutsui 8.1.1964 luokseen lounaalle Kauno Kleemolan, Arvo Korsimon ja Ahti Karjalaisen. Tässä tilaisuudessa he keskustelivat siitä, että Johannes Virolaisesta tehdään Maalaisliiton puheenjohtaja. K-klaani piti juonitteluistunnon.
Virolainen oli käytännössä ainut, jolla oli mahdollisuuksia Sukselaista vastaan. Hän nautti puolueensa kentällä laajaa kannatusta, ei niinkään k-linjan hallitsemissa puolue-elimissä. Mutta kun k-linja halusi hänet puheenjohtajaksi, tie oli silitetty ehdokkuuteen. Virkamieshallituksen pääministerin Reino Lehdon sihteeri Jouko Loikkanen osallistui peliin. Tämä kirjoitti 21.2. nimimerkillä Tarkkailija Maakansassa Sukselaisesta, joka oli juuri tavannut toisen kerran virolaisia emigrantteja, tällä kertaa New Yorkissa. Neuvostolehdistö oli jo kiinnittänyt asiaan huomiota, samoin Kansan Uutiset. Sukselaisen kaataminen sai vauhtia.
Lopulta Virolainen havaitsi, että koko k-kööri ( Karjalainen, Kleemola, Korsimo) Kekkosta myöten oli valinnut hänet puheenjohtajakandidaatiksi, jotta Sukselainen kaatuisi. Kekkonen runnoi kovaotteisesti Sukselaista Maalaisliiton puheenjohtajan pallilta. Sukselainen teki neuvostovastaisiksi luokiteltuja asioita. Näiden ilmiöiden seuranta oli yksi KGB:n keskeisistä tehtävistä. Kun Pravda lisäksi kritisoi 6.4.1964 julkisesti Sukselaista, asia herätti laajaa huomiota. Kekkonen sai halutessaan yhteyden KGB:n edustajiin koska tahansa, useata kanavaa pitkin, jollei halunnut itse soitella. Esimerkiksi Kustaa Vilkuna tai Matti Kekkonen olivat sopivia.
Sukselaisen kaato edistyi keväällä 1964. Karjalainen oli saanut vihjeitä tulevasta 7.3.1964 lounaalla Neuvostoliiton suurlähettilään Zaharovin luona, joka muiden asioiden ohella otti esille ”eräät ilmiöt” Maalaisliiton piirissä. Suurlähettiläs kertoi saaneensa neuvoja hyökätä julkisuudessa V.J. Sukselaista vastaan. Kekkonen puolestaan siirtyi taustalle vetelemään köysiä, joihin oli Sukselaisen ripustanut. Kekkonen vauhditti Sukselaisen kaatumista. Hän kirjoitti Virolaiselle ja eduskuntaryhmälle 15.4.1964 kirjeen, jossa hän piti Pravdan kirjoituksesta syntynyttä keskustelua Suomen ulkopolitiikalle vahingollisena.
Kekkosen intressit olivat selvät: hän tarvitsi lojaalia Maalaisliittoa, jonka puheenjohtaja ei aiheuttaisi tahroja hänen ulkopoliittiseen viittaansa. Virolainen suostui huhtikuussa haastamaan Sukselaisen. Karjalaiselle puolestaan sopi myös Virolaisen sitominen puoluejohtoon yhdestä hyvin perustellusta syystä: hän aavisteli, että puoluejohdosta olisi paljon vaikeampaa ponnistaa presidentiksi kuin hieman sivusta.
Pari päivää ennen Maalaisliiton 13.-15.6.1964 Kouvolassa pidettyä puoluekokousta Kekkonen kutsui Sukselaisen, Virolaisen ja Karjalaisen Tamminiemeen. Kekkonen oli Karjalaisen muistiinpanojen mukaan moittinut Sukselaisen kannattajia varomattomista ulkopoliittisista puheista. Kekkonen otti kantaa toteamalla, että hänen oikeastaan pitäisi kehottaa Sukselaista luopumaan, mutta hän ei tehnyt sitä, koska tiesi, ettei se vaikuttaisi mitään. Sukselainen oli vastannut tähän myöntävästi.
Maalaisliiton puoluekokouksessa kesäkuussa 1964 Johannes Virolainen voitti niukasti V.J. Sukselaisen äänin 888 – 866. Tämä osoitti, että Sukselaisen asema oli kuitenkin ollut hyvin vahva. Karjalainen ei olisi kyennyt lyömään Sukselaista. Virolaisen asema vahvistui vahvistumistaan. Peli Moskovan kortilla oli kovaa. Kekkonen ja k-linja tarvitsivat Virolaista vain Sukselaisen kaatamiseen.
Ajan trendi näkyi puolueen lehdistössä. Pää-äänenkannattaja Maakansa oli muuttanut nimensä 1.9.1965 lukien. Se ilmestyi nimellä Suomenmaa. Maaseudun Nuorten Liitto oli muuttanut nimensä Nuoren keskustan liitoksi kesäkuussa 1965. Maalaisliitto muutti nimensä seuraavana vuonna. Virolainen oli ajanut sitä pitkään. Puoluekokous päätti syksyllä 1965 uudesta nimestä äänin 1036- 127. Puolueesta tuli Keskustapuolue.
Lähdeaineisto:
Jukka Seppinen: Isänmaan asiat Johannes Virolaisen elämäkerta ISBN 951-20-6233-X
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti