Myrskyjä vesilasissa

Neuvostoliiton hallituksen pää-äänenkannattajan Izvestijan päätoimittaja A.I.Adzubei vieraili Suomessa loppukesällä 1963. Hän oli erityisen tärkeä vieras siksi, että hän oli pääministeri Hrusthevin vävy. Vieraamme ryyppäsi käytännöllisesti katsoen aamusta iltaan, esiintyi virallisissa tilaisuuksissa humalassa ja myöhästeli sovituista tapaamisista.
Adzubei joutui 4.9.1963 järjestetyllä suurlähettiläs Zaharovin päivällisillä suoranaiseen sanaharkkaan suomalaisten kanssa, kun hän rupesi suureen ääneen arvostelemaan eduskuntatalon valtiosalin seinällä näkemäänsä vapaudenristiä, jonka Mannerheim oli sodan aikana myöntänyt eduskunnalle. Välikohtaus oli erittäin kiusallinen suurlähetystön edustajille.

Neuvostoliiton suurlähetystön lähetystösihteeri J.V. Voronin puhui asiasta ulkoministeriön lehdistöpäällikkönä silloin toimineelle Max Jakobsonille lounaalla 12.91963. Voronin korosti, että Adzubei esiintyi yksityishenkilönä eikä tuntenut Suomen oloja ja täkäläistä ajattelutapaa. Hän uskoi, että asiasta käyty keskustelu ei jäisi häiritsemään suhteita.
Voronin otti asian puheeksi vielä käydessään puheillani 20.9.1963, kirjoittaa Ahti Karjalainen. Hän pyysi, että Hrusthevin vävyn törmäilyistä ei tehtäisi suurta numeroa. Sellainen ei tietysti ollut tarkoituskaan, mutta ne, jotka tiesivät Adzubei käyttäytymisestä, ihmettelivät sitä kovasti. Sääliksi kävi hänen vaimoaan, joka oli hienostunut ja sympaattinen ihminen, eikä tehnyt mitään numeroa siitä, että oli supervallan voimakkaimman johtajan tytär.

Alkukesällä 1963 Uusi Suomi julkaisi ulkopolitiikkaa käsitteleviä kirjoituksia, joiden tekijänä oli nimimerkki Tarkkailija. Kaupungilla liikkuvien huhujen mukaan niiden kirjoittaja olisi ollut Max Jakobson. Kutsuin hänet ja ulkoministeri Veli Merikosken luokseni 20.6.1963, kirjoittaa Ahti Karjalainen. Sanoin, että olisi hyvin vakavaa jos syntyisi sellainen käsitys, että ulkoministeriön virkamies julkaisee Suomen ulkopolitiikkaa arvostelevia sanomalehtikirjoituksia. Kysyin, miten asia oikein on.

Jakobson sanoi itsekin kuulleensa huhun, mutta kiisti sen. Hän kertoi, että nimimerkki Tarkkailija on Päiviö Hetemäki. Jakobson sanoi, että hänellä ei ollut mitään tekemistä Hetemäen laatimien kirjoitusten kanssa, mutta myönsi seurustelevansa tämän kanssa melko tiiviisti. Tyydyin tähän selitykseen, ja asia jäi siihen, kirjoittaa Ahti Karjalainen. En kuitenkaan pitänyt mahdottomana sitä, että Jakobsonkin on saattanut vaikuttaa näiden juttujen sisältöön. Keskustelu tapahtui omasta aloitteestani. Kekkonen oli kyllä ihmetellyt kirjoituksia, mutta hänkään ei pyytänyt mitään erityistä selvitystä niistä. Neuvostoliiton suurlähetystön suunnalta en muista kuulleeni minkäänlaisia kommentteja asiasta.

Olin kuitenkin varuillani Jakobsonin suhteen, sillä mielestäni hän oli virkatoimissaan vähän länteen kallellaan. Hän mm. kertoi lännen suurlähettiläille ministeriön sisäisiä asioita, jotka oli tarkoitettu vain Neuvostoliiton-suhteiden hoitoon tai jotka oli saatu Moskovasta luottamuksellisesti. Jakobsonin nimitys YK-suurlähettilääksi 1965 johtui osittain siitä, että Kekkonen halusi hänet pois Helsingistä.

Ongelmana länsi

Tapasin ulkomaankauppaministeri Patolitshevin 22.11.1965 ja kerroin, että Suomen talouselämän edustajat puolsivat voimakkaasti OECD:hen liittymistä. Sanoin, että hallitus ei pidä jäsenyyttä elintärkeänä kysymyksenä, mutta ei näe sille myöskään mitään esteitä. Kysyin neuvostoliiton käsitystä OECD:stä, ei siksi, että olisimme tarvinneet Neuvostoliiton luvan vaan siksi, että emme halua väärinkäsityksiä. Patolitshev sanoi, ettei tunne asiaa, ja lupasi palata siihen saatuaan tarvitsemansa tiedot, jos niiden perusteella näyttää tarpeelliselta. Hallitus päätti OECD:hen liittymisestä kesällä 1968.

Kaava oli siis vanha tuttu. Neuvostoliitolta ei pyydetty lupaa eikä jääty odottamaan sen kannanottoa, mutta huolellisesti pidettiin kiinni siitä, että Moskovassa tiedettiin etukäteen, mitä Suomi on tekemässä ja siitä, että suomalaisten aikeita ei siellä tulkittu väärin.

Hrutsehvin kukistuttua Kekkonen halusi rakentaa suhteet Neuvostoliiton uuteen johtoon. Hän teki helmikuussa 1965 valtiovierailun Intiaan, ja poikkesi paluumatkallaan Moskovaan tavatakseen Kremlin uuden johdon. Eräs hänen Moskovassa pitämänsä puhe aiheutti suurta hälyä Suomessa. Se valmisteltiin Moskovassa ilman ministeriön avustusta. Puheeseen suunnattu kritiikki perustui siihen, että Kekkonen arvosteli NATOn suunnitelmaa monikansallisesta ydinaselaivastosta ja sanoi, että Suomi voi säilyttää puolueettomuutensa vain rauhan oloissa. Arvostelijoiden mukaan tämä heikensi Suomen puolueettomuuden uskottavuutta, sillä sen tavoitteena pitäisi heidän mukaansa olla juuri puolueettomuus myös sodassa.

Lähdeaineisto:
Ahti Karjalainen, Jukka Tarkka: Presidentin ministeri ISBN 951-1-08892-0