Korsimo - Kekkosen mies

Maalaisliiton itsevaltias puoluesihteeri Arvo Korsimo oli sisäpolitiikkamme kekseliäimpiä ja värikkäimpiä henkilöitä 40-luvun lopulta 60-luvun puolelle. Hänen ympärillään lejui vähän väliä skandaalinkäryä ja vannoutuneiden vihamiesten luku kasvoi, mutta toisaalta kenttäväestä löytyi horjumaton uskollisten joukko.

Arvo Korsimo ei ollut käynyt koulua päivääkään yli oppivelvollisuuslain sisältämän minimiajan. Mutta kaiken mikä puuttui hänen tiedoistaan korvasi hänen ilmiömäinen poliittinen vaistonsa. Ennenkaikkea hän oli synnynnäinen organisaattori, joka loi Maalaisliiton sisälle oloissamme aivan uusia ja ennennäkemättömän tehokkaasti toimivia järjestelmiä. Urho Kekkonen näki Korsimon lahjakkuuden jo 1940.luvulla ja nosti hänet uskotuksi miehekseen. Korsimon tehtäväksi tuli muun muassa selvittää maalaisliittolaisille kurssin muutos niin sisä- kuin ulkopolitiikassakin. Hanke onnistui ja Maalaisliitto kääsni suuntansa "niin vasemmalle että hirvitti". Korsimolla oli tiiviit suhteet Neuvostoliiton suurlähetystöön. Korsimon työn jälki on jäänyt pysyvästi Suomen poliittiseen elämään.

Korsimo kutsutaan Helsinkiin

Uusien kasvojen etsintä eduskuntavaaliehdokkaiksi vuoden 1945 vaaleihin teetti töitä maalaisliiton Varsinais-Suomen piirisihteerillä Arvo Korsimolla. Varsinaissuomalaisten ehdokkaaksi löydettiin muun muassa V.J. Sukselainen. Häneen Korsimo ei kuitenkaan paljon sijoittanut. Sukselaista ei myöskään silloin valittu eduskuntaan. Tilanne muuttui huomattavasti, kun V.J. Sukselaisesta 1945 yllättäen tuli maalaisliiton puheenjohtaja, Sukselainen hoiti vuosina 1945-1947 Turun yliopistossa taloustieteen professuuria. Seurallisena miehenä ja muutenkin Korsimo alkoi hakea tilaisuutta Sukselaisen tapaamiseen, ja monta kertaa sattu, että Varsinais-Suomen piiri halus tarjota professori Sukselaiselle piirisihteeri Korsimon välityksellä iltapalan. Niin herrat tulivat lähemmiksi tutuiksi.

Sukselaisen valintaa maalaisliiton johtoon edelsi myrskyisä puoluekokous. Joulukuun 2. päivänä 1944 pidetyssä puoluekokouksessa Urho Kekkonen teki ankaran hyökkäyksen puolueen sodanaikaista politiikkaa ja sen johtajia vastaan. Silloin Kekkonen kärsi tappion ja entinen puheenjohtaja Viljami Kalliokoski valittiin jatkamaan tehtävässään. Seuraavassa puoluekokouksessa kesäkuun 18.-19. päivinä 1945 Kekkosen uusi hyökkäys riitti murtamaan ns. sotapoliitikkojen rivit. Kalliokoski luopui puheenjohtajan paikalta ilman äänestystä. Olosuhteet olivat sellaiset, että Kekkonen ei voinut asettua ehdokkaaksi, koska hän ei olisi mennyt läpi. Kekkonen ehdotti Kalliokosken seuraajaksi vasemmistomaalaisliittolaista Vihtori Vesteristä, mutta tätä ei kannatettu. Oikeistomaalaisliittolaista Juho Koivistoa kannatettiin, mutta hän kieltäytyi ja ehdotti puolestaan Sukselaista. Puheenjohtajan paikalle oli tärkeää saada hiukan väritön, mutta luotettavan tuntuinen professori Sukselainen, joka edusti konservatiivista Varsinais-Suomea. Äänestyksessä Sukselainen voitti 124-85 Niukkasen ehdottoman Taavi Vilhulan.

Arvo Korsimoon nämä puoluekokoukset ja eritoten Urho Kekkosen esiintyminen tekivät lähtemättömän vaikutuksen. Kekkosen voimakkaat hyökkäykset maalaisliiton vanhoja johtajia Kalliokoskea, Tarkkasta, Koivistoa ja Lahdensuota vastaan avasivat Korsimon silmät näkemään, että "uusi maailmanjärjestys" oli astuamssa määräämään myös maalaisliiton tulevan linjan. Korsimo ja Kekkonen tunsivat ennen näitä puoluekokouksia toisensa vain nimeltä.
Kekkonen luautui puhumaan heinökuun 1. päivänä 1945 Salossa pidettävässä Maaseudun Nuorten Liiton perustavassa kokouksessa. Kokoukseen oli tullut tuaht nuorta. Korsimo oli riemuissaan. Mennessään kutsuvieraita vastaan Korsimo huomasi heti, että Kekkonen oli kalpea ja väsyneen näköinen. Hän kertoi, että edellisenä iltana oli paljastunut asekätkentäjuttu. Kekkonen oli joutunut olemaan koko yön valvontakomission puheilla. Korsimo muistelee, että Kekkosen kuvaus komission kiihtymyksestä ja koko tilanteen järkyttävyydestä oli hyvin mieleenpainuva. Kekkonen ei kuitenkaan antanut asekkätkentäjutun paljastumisen vaikuttaa esiintymiseensä. Hän puhui Suomen tulevaisuuden rakentamisesta.

Arvo Korsimolle oli nopeasti selvinnyt, mikä mies Urho Kekkonen on: tulevaisuuden mies.
Joulukuussa 1945 Korsimo valittiin maalaisliiton puoluevaltuuskuntaan. Myös Kekkonen alkoi kiinnostua Korsimosta. Kekkonen kysyi Sukselaiselta, millainen mies Korsimo oikein on. Sukselainen vastasi hiukan pyöreästi, että hänessä on paljon hyviä ominaisuuksia, mutta on sitten vähän muutakin. Korsimo nimitettiin puolueen vaalipäälliköksi elokuun alusta 1947 lukien. Korsimo oli arnoitettu henkilökohtaisten yhteyksien ottaja ja ylläpitäjä. Korsimo halusi saada heti likeiset välit uuteen työtoveriinsa Ahti Karjalaiseen ja pyysi illastamaan tämän kanssa Grinzingiin. Korsimon päätehtävänä oli puhaltaa henkiin maalaisliiton tukimiesjrjestelmä, vahvistaa se ja antaa henkiset eväät puolueen kenttäarmeijalle. Proganda sävytettiin entistä ihmisläheisemmäksi. Vaalitoimioston ponnistelut eivät menneet hukkaan. Vuoden 1948 vaaleissa maalaisliitto lisäsi edustajamääränsä kahdeksalla, 48:stä 56:een.

Harjoituskierros

Helsinkiin siirtyminen merkitsi Arvo Korsimolle merkittävää kohoamista yhteiskunnallisessa asteikossa. Korsimon tullessa Helsinkiin Kekkonen vaikutti eduskunnan varapuhemiehenä ja Suomen Pankin johtajana. Hänen lähin ystäväpiirinsä koostui vanhoista opiskelutovereista, kansaneläkelaitoksen johtajasta Kaarlo Hillilästä, hallitusneuvos Reino Kuuskoskesta, tupakkateollisus- ja urheilujohtaja Lauri Miettisestä, apulaisprofessori Lauri Postista, dosentti Kusta Vilkunasta ja eduskuntaan äsken tulleesta agronomi Kauno Kleemolasta. Tähä oppineeseen ja rentomieliseen seuraan Kekkonen veti syksyllä 1947 kaksi uutta jäsetnä, nimittöin Arvo Korsimon ja Ahti Karjalaisen. Elettiin armottoman vaalitaistelu, yya-sopimusneuvottelujen ja kommunistien paisuvan liikehdinnän aikaan. Herrojen yhdessäolo alkoi saada entistä poliittisempaa sisältöä. Tapaamispaikat vaihtelivat Suomen Pankin saunasta maalaisliiton puoluetoimistoon. Illan myöhemipinä tunteina virasjoukko saattoi yltyä laulamaan, jolloin mekastus oli suuri.

Kekkosen katkeruus sen johdosta, että Paasikivi sivuutti hänet ja antoi hallituksen muodostamisen Fagerholmille syyskesällä 1948, tarttui Korsimoonkin.
Vuoden 1950 presidentinvaalit lähestyivät. Tarkoitus oli asettaa Urho Kekkonen maalaisliiton ehdokkaaksi. Etukäteen oppositio oli voimakas, ja Viljami Kalliokoskea pidettiin jopa vakavasti otettavana vastaehdokkaana. Kalliokoski usko mahdollisuuksiinsa siihen saakka, kunnes hän kävi kahden kesken keskustelemassa puoluesihteeri Martti Miettusen kanssa. Miettunen ilmoitti avoimesti työskentelevänsä Kekkosen ehdokkuuden puolesta. Eduskuntaryhmän valtuuskunnassa Lapuan poika Kustaa Tiitu nousi odottamatta puhumaa ja esitti, että puolue nimeäsi Urho Kekkosen ehdokkaakseen. Se hätkähdytti mm. ryhmän puheenjohtajaa Taavi Vilhulaa, joka kuului Kekkosen vastustajiin. Kustaa Tiitun katsotaan saaneen aktiivisuudestaan palkinnon, ehkä kaksikin. Hänet nimitettiin Kekkosen hallituksen puoluetusministeriksi ja 1957 kulkulaistosministeriksi Sukselaisen hallitukseen.

Urho Kekkosen presidenttiehdokkuus tili lopulliseen käsittelyyn maalaisliiton puoluevaltuuskunnan kokouksessa, joka pidettin Ostrobotnian salissa 20. syyskuuta 1949. Siellä syntyi yllättävä tilanne, kun Juho Niukkanen ehdotti, että käännyttäisiin muiden puolueiden puoleen poikkeuslain antamiseksi Paasikiven toimikauden jatkamisesta parilla vuodella. Puoluevaltuuskunta kuitenkin valitsi Urho Kekkosen maalaisliiton ehdokkaaksi. Urho Kekkonen piti kiitospuheen, mihin oli laksettu sekoitus itserippiä ja ulkopoliittista realismia. Korsimon silmään tuli kyynel niin kuin aina ilon hetkellä. Moneen kertaan hän kehuti, että puhe oli parhaita mitän hän on Urholta kuullut.

Kekkosen ja Korsimon ponnistelut eivät tällä presidentinvaalien "harjoituskierroksella" kantaneet mainittavaa hedelmää. Paasikiven kannajat korjasivat ylivoimaisen voiton. Paasikiven kannalle asettui 171, Pekkalan kannalle 67 ja Kekkosen kannalle 62 valitsija miestä. Urho Kekkosella ei ollut Neuvostoliiton tukea. Pravda ei nostanut ääntään Paasikiveä vastaan eikä Kekkosen puolesta.

Suoran hallitsemisen järjestelmä

Arvo Korsimon tarmon ja organisointikyvyn muistomerkkinä pidetään maalaisliiton tukimiesjärjestelmää, jonka hän loi puolueen perinnäisen organisaation rinnalle. Tukimiesjärjestelmän idea ei ollut Korsimon enempää kuin useimmat muutkaan hänen toteuttamansa ajatukset. Eloisan kkuvan maalaisliiton tukimiesorganisaation toiminnasta Arvo Korsimo antaa Tukimiehen kirjassaan, joka ilmestyi vuonna 1951. Uusi organisaatio oli nopeasti puhelimella ja kirjeellä komennettavissa, se oli komentosuhde.

Niin vasemmalle että hirvittää

Maalaisliiton puolusihteeri Arvo Korsimo sanoi, että meidän on mentävä niin vasemmalle, että hirvittää. Korsimo oli näihin aikoihin elämänsä kunnossa. Valmistautumisessa vuoden 1951 eduskuntavaaleihin vauhtia ja vipinää. Arvo Korsimo oli hoitanut vt. puoluesihteerin tehtäviä oman toimensa ohella vuodesta 1950 eli siitä lähtien kun puolueishteeri Martti miettusesta oli tullut valtioneuvoston jäsen. Sotkamon puoluekokouksessa Korsimo voitti puoluesihteeriäänestyksessä Johannes Virolaisen äänin 200-119.

Avaus vasemmalle heijastui maalaisliiton vaaliprogandassa. SKDL:ltä tuli koukata mahdollisimman paljon äänestäjiä. Korsimo kuitenkin piti tarkoituksellisesti hyviä yhteyksiä SKP:n miehiin, Pääsihteeri Ville Pessi oli yksi näitä kommunisteja. Marraskuussa 1950 ja lokakuussa 1953 Kekkosen hallitus sai luottamuslauseen SKDL:n tuella.

Lähdeaineisto Korsimo Kekkosen mies ISBN 951-1-04120-7