Vonkamies

Juhani Suomi on kirjoittanut kirjasarjan Urho Kekkosesta. Kirjasarjan toisessa kirjassa, Vonkamies nimeltään, Suomi kirjoittaa miten noustiin rotkon pohjalta ylöspäin. Paasikiven (II) hallitukseen 17.11.1944 - 17.4.1945 kuului 18 ministeriä: J.K.Paasikivi am. Mauno Pekkala sd,, Carl Enckell am., Reinhold Svento sd., Urho Kekkonen ml., Kaarlo Hillilä ml., Eemil Luukka ml., Rudolf Walden am., Väinö Valve am. ( 1.12.1944 -), Johan Helo kd., Sakari Tuomioja am., Uuno Takki sd., Eero A. Wuori sd.(16.2.1945 -), Onni Hiltunen sd., Åke Gartz am., Ralf Torngren rkp., Yrjö Leino kom., K.T. Jutila ml., Jalo Aura sd.. Hallituksen valta-akseli oli punamultainen, maalaisliitto-sosiaalidemokraattinen. Ministereistä ainakin kahdeksan oli jo aikaisemmin samaistunut ns. rauhanvoimiin ( Paasikivi, Pekkala, Kekkonen, Hillilä, Tuomioja, Wuori, Gartz ja Törngren.) Hallituksessa olivat myös mielipiteidensä vuoksi vangittuna olleet Johan Helo ja Yrjö Leino. Toinen ministereitä yhdistävät tekijä oli vasta perustettu Suomi-Neuvostoliitto-seura. Paasikivi oli seuran kunniapuheenjohtaja, Helo puheenjohtaja ja ministerit Garts, Kekkonen, Pekkala, Törngren ja Svento kuuluivat seuran johtokuntaan.

Työtä oli ennemän kuin tarpeeksi

Suurimman haasteen hallitukselle muodosti välirauhansopimuksen täytäntöönpano. Valvontakomission (LVK) puheenjohtajana toimi kenraalieveresti A.A. Zhdanov. Hänen sijaisenaan kenraaliluutnantti G.M. Savonenkov. Valvontakomission poliittista osastoa johti P.D. Orlov. Apunaan hänellä oli G.G. Jelisejev. LKV:n brittiedustajista vastasi kommodori R.M. Howie lähimpinä apulaisinaan eversti J.H.Magioll ja everstiluutnantti P.D.Kelly. Ison-Britannia poliittisena edustajana toimi Francis Shepherd.
Ylimääräistä huolta hallitukselle aiheutti Valvontakomission jäsenten loukkaamattomuuden ja turvallisuuden varmistaminen. Vakavin välikohtaus oli Lauttasaaressa marraskuussa 1944 tapahtunut kapteeni A. Belovin ampuminen.
Sotakorvausten maksaminen ja vankien vapauttaminen työllistivat hallitusta. Suomen vankiloissa istui runsaasti sellaisia henkilöitä, jotka olisi tullut vpauttaa 20. artiklan nojalla. Heitä pidettiin vangittuna sen varjolla, että he olivat syyllistyneet myös muihin rikoksiin kuin poliittisiin rikoksiin.

Castrenin hallitukselle oli annettu 19.10.1944 LKV:n kirjelmä, jossa annettiin kolme päivää aikaa pidättää ja vangita luettelossa mainitut 61 etupäässä Itä-Karjalan sotilashallinnossa ja alueelle sijoitetuissa rintamajoukoissa toiminutta henkilöä. Pidätetyksi saatiin vain 34 henkilöä. Paasikivi jyrisi iltakoulussa: "Neljä - viisi murhaa tehneet olisi pitänyt tuomita ammuttaviksi..."
Maaliskuun puoliväliin mennessä oikeudessa oli ollut syytettynä jo 165 henkilöä sotarikoksista. Heistä 20 oli tuomittu kuritushuoneeseen - 6 elinkaudeksi - 32 oli tuomittu vankeus- ja 35 muuhun rangaistukseen.

Sitä mukaan kun radikaali vasemmisto syksyllä 1944 palasi vankiloista ja maan alta poliittiseen toimintaan, alkoivat Suomessa myös vaatimukset jyrkentyä.
Elokuussa 1944 Kekkonen oli Tukholmassa ennustanut Yhdysvaltain tiedustelupalvelun edustajalle Wilho Tikanderille, että Suomen politiikassa sotavuosina johtaneet tultaisiin vielä vetämään tilille teoistaan oikeudessa.
Zhdanov vaati Suomen Aseveliliitton lakkauttamista. Samaa asiaa olivat vaatineet Suomen Vapausradio ja Vapaa Sana sekä SKDL.

Keskeiset poliitikot syrjään

Paasikivi yhtyi Kekkosen kantaan siinä, että sotavuosien keskeisten poliitikkojen on vetäydyttävä politiikasta. Kekkosen mukaan heihin kuuluivat Viljami Kalliokoski, Antti Kukkonen, E.M. Tarkkanen ja Tyko Reinikka Maalaisliitosta, Toivo Horelli, J.O. Ikola, Edwin Linkomies ja Oskari Lehtonen Kokoomuksesta sekä Väinö Hakkila, V.V.Salovaara ja Väinö Tanner sosiaalidemokraateista. Maalaisliiton piirissä menettelyä pidettiin perustuslain vastaisena. Hallitus jatkoi maalaisliiton painostusta. Puolueille saatettiin tietoon nimilista henkilöistä, joiden tuli pidättäytyä kandanedustajaehdokkuudesta.
Ennen eduskuntavaaleja Paasikivi piti radiopuheen,jossa hän edellytti "uusien kasvojen" saamista eduskuntaan sellaisten tilalle, joilla oli "menneisyyden painolasti hartioillaan".

Sotasyyllisyysasiassa Kekkonen oli samalla linjalla Paasikiven kanssa. Hän hyväksyi poikkeuksellisten keinojen käyttämisen. Erityisen jyrkästi Kekkoseen ja hänen ajatuksiinsa suhtautivat Maalaisliiton keskeiset hamot kuin Antti Kukkonen, Viljami Kalliokoski, Tyko Reinikka, E.M. Tarkkanen, Taavi Vilhula, Kalle KIrra, K.A.Lohi ja Juho Koivisto. Kekkoen muun muassa poistettiin eduskuntaryhmästä. Kommunistiministeri Yrjö Leino ja Urho Kekkonen tulivat keskenään toimeen hyvin, kirjoittaa Juhani Suomi.

Suomen vaalit eivät ole maan sisäinen asia

"Olosuhteet ovat nyt sellaiset, että Suomen vaalit eivät ole yksinomaan maan sisäinen asia.", kirjoitti Pravda. Kysymys on taantumuksellisten ja demokraattisten voimien kamppailusta, määritteli Zdanov. Kekkonen asettui ehdokkaaksi Oulun vaalipiirissä ja sai 4035 ääntä ja oli vaalipiirissä toiseksi paras maalaisliittolainen. Oulun vaalipiiristä valittiin seitsemän maalaisliittolaista. Kaikkiaan Maalaisliitto sai 49 kansanedustajaa, joista 16 oli ensikertalaisia. Kokoomuksen paikkaluvuksi tuli 26, Edistyspuolueen 9 ja RKP:n 14. Eduskunnassa oli yhden eustajan porvarienemmistö. Uusia kasvoja oli peräti 92. SKDL sai myös 49 kansanedustajaa.

Paasikiveä pidettiin itsestään selvänä pääministeriehdokkaana. Kansandemokraatit saivat neljä paikkaa hallitukseen. Puolustusministeriksi Mannerheim ajoi sotilasta. Paasikivi ja Kekkonen siviiliä. Mannerheim luopui vaatimuksestaan.Paasikivi halusi Kekkosen oikeusministeriksi. Paasikiven hallituksen 18:sta minnisteristä 14 edusti kolmea suurinta puoluetta. Poliittiset voimasuhteet hallituksen sisällä olivat 10-8 vasemmiston hyväksi.

Maalaisliitossa oltiin tyytymättömiä ministerien määrään. Maalaisliitto sai neljä ministerin paikkaa. Maalaisliitto teki hallitukselle välikysymyksen kansanhuoltoministeriön päätöksestä ja sosiaalidemokraatit tekivät välikysymyksen tuotannon yhteiskunnallistamisesta. Kummallakaan välikysymyksellä ei pyritty vakavissaan kaatamaan hallitusta. Henkilötasolla Kekkonen pyrki viljelelmään suhteitaan sekä SKP:n että SKDL:n keskeisiin hahmoihin. Kiinteintä yhteydenpito oli Leinon ja Kuusisen kanssa. Ministeri Kekkonen vei edustajatoverinsa Hertta Kuusisen kotiinsa syömään. Kekkonen oli ollut avaamassa Valpoa kommunisteille.

Kekkosen muistiinpanoista näyttää keskustelu Otto Wille Kuusisen kanssa nousseen yli muiden. Kekkonen oli keskustellut Kuusisen kanssa kolmatta tuntia. Vain kaksi päivää Kekkosen Neuvostoliitosta paluun jälkeen saapui Helsinkiin Yhdysvaltain tiedustelupalvelun edustaja Wilho Tikander, joka tapasi useampaan kertaan Kekkosen.
Kalliokosken kieltäydyttyä Maalaisliiton puheenjohtajuudesta hänen tilalleen valittiin Vieno Johannes Sukselainen. Kekkonen uhkaili Kalliokoskea sotasyyllisyydellä. Kalliokoskea ei kuitenkaan nähty sotasyyllisten joukossa ja vaikuttaa siltä, että Kekkonen säästi tällä menettelyllä itsensä suurilta vaikeuksilta. Kekkonen kuitenkin onnistui pelottelemaan Kalliokosken syrjään.

Lähdeaineisto
Juhani Suomi Vonkamies ISBN 951-1-09770-9