Helsingin hovioikeus on tuominnut ulkoasiainsihteeri Olli Mattilan vakoilusta, turvallisuussalaisuuden paljastamisesta ja asiakirjan luvattomasta paljastamisesta yhden vuoden neljän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Lisäksi Mattila tuomittiin viraltapantavaksi ja menettämään sotilasarvonsa. Hovioikeus katsoi Mattilan luovuttaneen Venäjän tiedustelupalveluun kuuluneille henkilöille syytteessä tarkoitetut asiakirjat ja tiedot 26. helmikuuta 1997 ja 8. kesäkuuta 1998 välisenä aikana. Luovutetuista asiakirjoista osa oli laadittu Suomen ulkoministeriössä ja osa Euroopan unionin toimielimissä. Mattilan rangaistusta määrättäessä hovioikeus otti huomioon, että tässä tapauksessa asiakirjojen paljastamisesta ei ole voinut aiheutua Suomen eduille erityisen merkittävää vahinkoa.
Hovioikeuden mukaan Mattila ei ole saanut toiminnastaan myöskään erityistä taloudellista etua. Rangaistusta mitattaessa otettiin huomioon myös se, että Mattila tuomittiin viralta pantavaksi. Vakoilusta on säädetty rangaistukseksi vankeutta vähintään yksi ja enintään kymmenen vuotta, joten tuomio tuli rangaistusasteikon alapäästä. Osa valtionsyyttäjä Jarmo Rautakosken syytteistä meni nurin. Hovioikeuden mukaan eräät asiakirjat olivat sisältäneet vain vähemmän merkittäviä valtionsalaisuuksia ja niiden luovuttamisesta on voinut aiheutua vain vähäisenä pidettävää vahinkoa. Suljetuin ovin istutun vakoilujutun oikeudenkäyntiaineisto julistettiin 30 vuodeksi salaiseksi. Mattila itse olisi halunnut, että juttua ei olisi käsitelty suljetuin ovin. Valtionsyyttäjä Jarmo Rautakoski yllättyi, että tuomiona oli ehdollista.
EY-tuomioistuin antoi asiassa vapauttavan päätöksen. Se oli kova isku suomalaisen oikeuslaitoksen maineelle. "Tarkasteltavaksi esitetyt asiakirjat eivät ole salaisia, ja kaikilla halukkailla on pääsy tutustumaan niihin". "Tiesin, että en saa Suomessa oikeutta, ja sen vuoksi jouduin hakemaan suojaa eurooppalaisista tuomioistuimista", "venäläinen vakooja" Mattila kommentoi asiantuntijatarkastuksen tuloksia. "Nyt kun on selvinnyt, että luovutin venäläisille julkisia asiakirjoja, minun on helppo saada vapauttava tuomio Strasbourgissa toimivalta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta. En halua valittaa tuomiosta Suomessa. Jo tuomioistuinkäsittelyn aikana kehotin useaan otteeseen tiedustelemaan EU:sta, ovatko venäläisille antamani tiedot salaisia, mutta kahden eri oikeusasteen tuomioistuimet sen paremmin kuin suojelupoliisi (vastavakoilu) tai syyttäjäkään eivät ottaneet pyyntöjäni huomioon."
"Minua ei tuomittu konkreettisista rikoksista, vaan liian läheisestä kanssakäymisestä venäläisten diplomaattien kanssa. Minun avullani otettiin revanssia menneisyydestä, jolloin Suomi Kekkosen aikana piti yllä hyviä suhteita Neuvostoliittoon. Kyseessä oli poliittinen prosessi, jossa tuomittiin "Kekkosen aika". Minut valittiin syntipukiksi isäni takia."
Suomessa tuomittiin 1944–1972 yli 100 ihmistä maanpetoksesta, etupäässä vakoilusta Moskovan hyväksi, mutta niistä ajoista venäläisten agenttien metsästys on hiipunut. Toisaalta Suomen vastavakoilun johtaja Seppo Nevala on useaan otteeseen todennut, että Suomen liityttyä EU:hun vuonna 1995 venäläisten vakoilu maassa muuttui aktiivisemmaksi ja aggressiivisemmaksi. Mattilan pidätys oli välttämätön todiste tämän väitteen todenmukaisuudesta.
Suhtautuminen Mattilan tapaukseen Suomessa koki merkittävän muodonmuutoksen. Jopa jutun syyttäjä Jarmo Rautakoski esiintyi lukuisissa haastatteluissa vähemmän vakuuttavasti ja vältti puhumasta EU:n salaisuuksien luovuttamisesta Moskovaan. Pikemminkin hän painotti tietoisuuden merkitystä: "Mattilan olisi diplomaattina pitänyt tietää, että sellaisia asiakirjoja ei saa antaa venäläisille".
"Tarkasteltavaksi esitetyt asiakirjat eivät ole salaisia, ja kaikilla halukkailla on pääsy tutustumaan niihin". Tämä Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen päätelmä antoi vakavan iskun Suomen tuomioistuinlaitoksen maineelle vahvistamalla suomalaisen diplomaatin Olli Mattilan syyttömyyden. Vuonna 1999 hänet tuomittiin puolentoista vuoden pituiseen vankeusrangaistukseen vakoilusta Venäjän hyväksi.
Mattilan pidätys aiheutti Suomessa suuren kohun. Häntä syytettiin siitä, että hän oli pitkän ajan kuluessa luovuttanut kahdelle Venäjän Helsingin-suurlähetystön työntekijälle salaisia EU-asiakirjoja, jotka koskivat pääasiassa unionin suhteita Venäjään.
Suomen viranomaiset pyysivät toista Mattilan lähetystökontakteista poistumaan maasta kesällä 1999 mutta tekivät sen kaikessa hiljaisuudessa. Asiasta ei haluttu tehdä poliittista mielenilmausta julistamalla suurlähetystön työntekijä persona non grataksi. Toinen venäläisistä diplomaateista vaihtoi asemapaikkaa jo ennen Mattilan pidätystä.
Suomen ulkoasiainministeriön ulkomaankauppayksikössä työskennellyttä 40-vuotiasta Olli Mattilaa syytettiin maanpetospykälän perusteella. Mattilan juttu nousi huomion keskipisteeseen paitsi siksi, että vastaavat jutut ovat nykyään suhteellisen harvinaisia, myös siksi, että Mattila on erittäin tunnetun henkilön poika. Hänen isänsä Olavi Mattila palveli 1970-luvulla kahteen otteeseen Suomen ulkoasianministerinä ja oli maan pitkäaikaisen presidentin Urho Kaleva Kekkosen läheinen ystävä. Suomalaisille Olavi Mattilan pojan paljastaminen Venäjän agentiksi oli samanlainen sensaatio kuin Venäjällä olisi vaikkapa Andrei Gromykon jälkeläisen osallisuus vastaavanlaiseen tapaukseen.
Maanpetosjutuissa eivät lehtimiehet pääse Suomessa tutustumaan syyteaineiston, joten manipulaation ja painostuksen mahdollisuudet ovat huomattavasti suuremmat kuin muunlaisissa jutuissa. Heti kun oikeudenistunto oli alkanut Helsingissä, sivulliset poistettiin salista ja juttu käsiteltiin suljetuin ovin.
Eräät johtavat suomalaiset juristit kritisoivat käytäntöä, jossa käsittely käydään suljetuin ovin, ja väittävät: "Lain säännös, jonka mukaan oikeuskäsittely voi olla suljettu, jos on olemassa riski, että avoin käsittely voisi huonontaa Suomen suhteita toiseen maahan, on hyvin epämääräinen ja antaa laajan tilan mielivaltaiselle tulkinnalle". Professori Dan Frände toteaa, että oikeuskäsittelyn julistaminen salaiseksi heikentää merkittävästi Olli Mattilan nauttimaa oikeussuojaa avoimissa oikeudenkäynneissä syytettäviin henkilöihin verrattuna.
Syytetty itse väittää, että kanssakäyminen venäläisten diplomaattien kanssa oli osa hänen työtään ja että hän luovutti Venäjän suurlähetystölle ainoastaan niitä EU-asiakirjoja, joissa ei hänen mielestään ollut salassapidettävää. Suhteellisen lievä tuomio – puolitoista vuotta kymmenen vuoden sijasta – vahvistaa välillisesti Mattilan vakuuttelut siitä, että juttu häntä vastaan oli tekaistu alusta loppuun saakka. Vastavakoilu yksinkertaisesti puristi ulos edes jonkinlaisen rangaistuksen, jotta olisi saanut maineensa pelastetuksi.
Olli Mattila kiistää yhä syyllisyytensä
Euroopan tuomioistuimen päätös
http://curia.europa.eu/juris/liste.jsf?language=en&num=t-204/99
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti