Suomi joutui 1990-luvun alussa talouskriisiin vielä perustaltaan kylmän sodan oloista periytyneillä talouden rakenteilla, jotka vain lakkasivat toimimasta uudessa tilanteessa.Vaikka rahamarkkinoita oli vapautettu, monet valtiollisen ohjailun ja sääntelyn piirteet silti vielä vallitsivat. Suomen vapaakauppasopimus Euroopan yhteisön piirissä oli toistaiseksi ulotettu koskemaan vain teollisuustuotteita, joten sen ulkopuolella toimi suuri osa kansantaloudesta.
Oma valuutta oli kansallisin toimin vielä ohjailtavissa, joskin oli päätetty sopeutumisesta Euroopan yhteiseen rahapolitiikkaan. Maailmalta tulevia valuuttakurssipaineita ei kuitenkaan voitu estää. Valuutta oli totuttu devalvoimaan viennin tukemisen vaatiessa, mutta pienen valuutan kiinteän kurssin puolustaminen osoittautui entista vaikeammaksi, kun talouden perusta muuten horjui ja ulkomaisen lainanoton tarve kasvoi kilpaa korkojen kanssa. Ratkaisuksi ongelmaan löydettiin lopulta markan arvon päästäminen kellumaan, jolloin markkinat päättivät sen kurssista. Tämä osoittautui vientiteollisuuden etuja palvelevaksi sekä muutenkin hyväksytyksi ja toimivaksi järjestelyksi, joten vähitelleen rahoituskriisi saatiin hallintaan.
Elintason nousun takasi vuosina 1980-2010 BKT:n keskimääräinen 2,2 prosentin vuosikasvu. Se oli alempi kuin viime vuosisadalla yleensä mutta kehittyneelle taloudelle aivan hyvä saavutus, varsinkin kun otetaan huomioon vakavat taantumat 1990-luvun alussa ja vuonna 2009. Vuosina 1994–2007 vuosittainen talouskasvu oli korkealla, keskimäärin 3,8 prosentin tasolla.
Suomen talouskavu vuosina 2000-2008 ylitti jokaisena vuonna EU-maiden keskiarvon, viitenä vuonna ( 2000 ja 2004-2007) jopa yli prosenttiyksiköllä. Vuonna 2008 kasvu Suomessa hidastui selvästi mutta pysyi vielä EU-keskiarvon tuntumassa. Voidaan siis todeta Suomen talouden kokonaisuutena katsottuna sopeutuneen hyvin toimintaan EU:n sisämarkkinoilla.
Euroopassa elettiin vakavan kriisin aikaa keväällä 1999, kun sotilasliitto Nato pakotti Jugoslaviaa pommittamalla serbihallinnon poistumaan Kosovosta. Suomi osallistui EU.n tulevana puheenjohtajamaana sodan lopettamiseen tähtääviin ponnisteluihin yhteistyössä alkuvuoden puheenjohtajamaan Saksan ja Venäjän edustajien kanssa. Presidentti Martti Ahtisaari johti loppuvaiheessa suurvaltojen valtuuksilla ja Suomen ulkoasiainhallinnon avustuksella Kosovan aselevon toteutukseen liittyneitä neuvotteluja, joiden tulokset YK:n turvallisuusneuvosto vahvisti päätöslauselmaan.
Kokemukset Kosovan sodasta ja EU:n verraten vähäisestä roolista sen yhteydessä loivät leimansa unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kehittämiskaavailuihin. Yleisesti hyväksyttiin ajatus että Euroopan unionin tulisi pystyä paremmin huolehtimaan maanosansa turvallisuudesta, joten odotukset yhteisen turvallisupolitiikan päätöksenteon ja keinovalikoiman kehittämiseksi olivat suuret.
Suomen EU-puheenjohtajuus alkoi keskikesällä 1999 sikäli suotuisissa merkeissä, että kotimaassa kansalaismielipide oli kääntynyt unonille entistä myönteisemmäksi ja Euroopassa Suomi oli opittu tuntemaan aktiivisesti EU:n kehittämiseen suuntautuneena jäsenmaana. Pääministeri Paavo Lipposen toinen hallitus jatkoi maaliskuun vaalien jälkeen lähes entisessä kokoonpanossaan, joka oli jo tottunut EU-asioiden hoitoon.
EU.n komissio oli joutunut keväällä eroamaan eikä uuden komission työskentely ollut vielä kunnolla käynnistynyt, joten siitäkin syystä EU:n neuvoston puheenjohtajalle tuli paljon vastuuta toimintojen käynnissä pitämisestä. Suomi ilmoitti pyrkivänsä siihen, että Euroopan unioni siirtyisi uudelle vuosituhannelle ”vahvana ja avoimena”. Näiden tavoitteiden muuntaminen konkreettisiksi teoiksi oli vaikeaa, koska myös Euroopan parlamentti eli kesäkuisten vaalien jälkeen vielä järjestäytymisvaiheessa.
Tampereella lokakuussa 1999 pidetyssä Eurooppa-neuvoston kokouksessa keskityttiin sisäisiin asioihin, jolloin määritettiin tavoitteeksi saada unionista entistä enemmän vapauden, turvallisuuden ja oikeudenmukaisuuden alue. Kokous jäi historiaan yhtenä Euroopan unionin onnistuneimmista, sillä ilmapiiri oli yhteisille päätoksille myänteinen. Siinä yhteydessä luotiin pohja unionin sisäisen turvallisuuden strategialle, jota oikeudellisten asioiden osasto ryhtyi toteuttamaan tutkimuksilla, viranomaisharjoituksilla ja laatimalla suosituksia käytännön toimia varten.
Helsingin Eurooppa-neuvoston kokouksessa joulukuussa 1999 käsiteltiin unionin laajentumista sekä turvallisuus- ja puolustupolitiikan kehittämistä. Laajentumiskysymyksessä omaksuttiin kanta, jonka mukaan neuvotteluja jatketaan tai aloitetaan suuren maajoukon kassa, jolloin tähtäimessa oli kaikkiaan 12 uuden jäsenen hyväksyminen lähivuosina. Lisäksi Turkile vakuutettiin, että sen jäsenyyttä pyritään edistämään.
Lähdeaineisto Pekka Visuri Maailman muutos ja Suomi ISBN 978-951-37678-2
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti