sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Huipputapaaminen Helsingissä





















Sunnuntaina 26. tammikuuta presidentti Martti Ahtisaari katsoi Mäntyniemessä televisiosta amerikkalaisen NBC-yhtiön keskusteluohjelmaa Meet the Press. Siinä Yhdysvaltain uusi ulkoministeri Madeleine Allbright arveli, että Yhdysvaltain ja Venäjän presidenttien huippukokouksen pitämistä harkittaisiin muuallakin, jos sydänleikkauksesta toipuva Boris Jeltsin ei voisi matkustaa Washingtoniin. Ahtisaari tarttui puhelimeen, soitti neuvonantaja Alpo Rusille, joka sattui katsomaan samaa ohjelmaa työhuoneessaan presidentinlinnassa. Ahtisaari määräsi Rusin ottamaan yhteyttä Yhdysvaltain suurlähettilääseen Derek M. Sheareriin ja ilmoittamaan, että Suomi on valmis isännöimään huippukokousta.

Rusi otti yhteyttä Sheareriin, ja jo parin tunnin päästä varaulkoministeri Strobe Tallbot saattoi ilmoittaa hyvän uutisen. Suomi kelpaisi isännäksi, jos kokous järjestettäisiin muualla kuin Wahingtonissa. Amerikkalaisten kanta ratkaisi, sillä he luopuisivat omasta pääkaupungistaan. Päätös kokouksen pitämisestä Helsingissä julkistettiin parin viikon päästä. Yleisradion televisiouutiset sai kansallisoopperaan menossa olleelta Ahtisaarelta lyhyen kommentin: ”Huippukokous oli lottovoitto Suomelle.”

Yleisesti luultiin, että presidentti tarkoitti myönteistä julkisuutta kansainvälisissä teidotusvälineissä. Varmasti sitäkin, mutta Ahtisaaren ilonaihe kumpusi symmeltä. Suomella oi erinomainen tilaisuus vaalia – taas kerran – omia etujaan isännöimällä huippukokousta. Kun tieto huippukokouksen mahdollisuudesta oli varmistunut, Suomi käynnisti laajan diplomaattisen operaation. Suomen Nato-maissa olevat suurlähettiläät joutuivat tekemään pitkää päivää, valmistelemaan ja utelemaan tietoja.

Yhdysvaltain ja Venäjän kesken oli käyty jatkuvaa sanasotaa Naton laajenemisesta. Venäjän vastarinta ei kuitenkaan pysäyttänyt laajentamisaikeita. Naton oli määrä päätää laajenemisestaan heinäkuussa 1997 Madridissa pidettävässä huippukokouksessa. Jäsenhakemuksen Natolle olivat jättäneet Viro, Latvia, Liettua Puola, Tsekki, Slovakia, Unkari, Romania, Bugaria, Slovenia ja Albania.

Venäjän jphto näki, ettei Venäjällä ollut enää voimaa estää laajenemista. Jotta Venäjä voisi turvata etunsa, sen pitäisi sopia. Syntyi keskustelu ”uudesta Jaltasta”, etupiirijaosta Yhdysvaltojen ja Venäjän kesken. Kun ensimmäisiä karttoja piirrettiin, Suomi näytti putoavan etupiirijaon huonommalle puolelle, Venäjän helmaan. Ulospäin Suomi esitti hovimestaria, hyvien palvelusten ja kokouspaikan tarjoajaa. Kulisseissa käytiin tietenkin kovaa peliä. Suomi ei halunnut etupiirijakoa Eurooppaan, vaan halusi turvata itselleen mahdollisuuden valita jatkossa oman paikkansa.

Amerikkalaiset kehuivat Suomea estoitta. Suomen linjan viisaus ja harvitsevuus oltiin nyt palkitsemassa huippukokouksella. Ja oli kokonaan Suomen oma asia, mitä se tekee jatkossa. Yhdysvallat ei missään tapauksessa suostu mihinkään etupiirisopimuksiin, ei sellaisia uudessa Euroopassa edes tehdä, vakuutettiin. Suomalaisten alussa toivoma laaja julkisuus näytti alussa vähäiseltä. Amerikkalaisissa lehdissä ja muissa tiedotusvälineissä huippukokousta käsiteltiin verraten vähän, kunnes tapahtumasta tuli suuri uutinen. Presidentti Bill Clinton loukkasi polvensa, joutui leikkaukseen ja pyörätuoliin. Miten Clinton kestää pitkän matkan kaukaiseen Helsinkiin? Suomen pääkaupunki nousi kuin nousikin kartalle.

Jeltsin kiitteli Suomen johdon nykyistä linjaa eikä pitänyt Suomen Nato-jäsenyyttä todennäköisenä. Huippukokous onnistui hyvin. Yhdysvallat ja Venäjä sopivat jatkoyhteistyöstä. Itse pääkysymykseen, erimielisyyteen Naton laajenemisesta, ei löytynyt ratkaisua.

”On Suomen kansan ja sen johdon oma asia, miten sen suhteet Naton kehittyvät,” Jeltsin sanoi. Presidentinlinnassa pidetyn teidotustilaisuuden jälkeen Ahtisaari erikseen kiitti Jeltsiniä tästä lausunnosta. Lipposen hallitus antoi huippukokousviikolla turvallisuuspoliittisen selontekonsa eduskunnalle. Selonteossa todetaan, että ”Suomen turvallisuuspolitiikan perustekijöinä ovat sotilaallinen liittoutumattomuus, itsenäinen puolustus ja Euroopan unionin jäsenyys”. Suomen linja oli perusteiltaan pysynyt samana, mutta Eu-jäsenyydestä ja Naton rauhankumppanuudesta oli tullut nyt jo luonteva osa kansallista puolustusta.

Toukokuussa Nato ja Venäjä sopivat suhteitaaan säätelevän perusasiakirjan. Se syntyi pitkien ja vaikeiden neuvottelujen jälkeen. Perusasiakirjalla varmistettiin käytännössä Venäjän suostumus Naton laajentumiselle Keski-Eurooppaan.

Lähdeaineisto Unto Hämäläinen Lännettymisen lyhyt historia ISBN 951-0-23024-3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti