Yhdysvaltain rooli alkanut vahvistua Balkanilla. Bushin hallinto oli edustanut äärimmäistä varovaisuutta. ”Tässä kisassa meidän koira ei ole mukana”, tokaisi ulkoministeri James Baker Jugoslavian hajoamisen kynnyksellä 1991. Kylmän sodan päättymista taidolla ohjaillut Yhdysvaltain maltillinen ja yhteistyökykyinen ulkoministeri ei Persianlahden sodan jälkeen halunnut sitoa maataan enää uusiin konflikteihin. Hän toivoi Euroopan kantavan suurempaa vastuuta eurooppalaisten konfliktien ratkaisuissa. Talvella 1995 Clintonin hallinto oli kuitenkin ryhdistäytymässä, kun EU:n ja YK:n yritykset olivat epäonnistuneet toinen toisensa jälkeen.
Ulkoministeri Rantasen kanssa presidentti Ahtisaari kävi 23.2. läpi ajankohtaisen agendan: Venäjän ja EU:n suhteet, tulevan YAN:in kokous 6.-7.3., Baltia, ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon valmistelu ja ex-Jugoslavia. Erityisesti huolta kannettiin Venäjän kyseenalaisista otteista Bosnian sodassa. Maaliskuun 2. päivänä ministeri Rantanen esitti huolestumisen Suomen ja Venäjän kaupallisten suhteiden kangertelusta. Ulkomaankauppaministeri Oleg Davidov oli yllättäen peruuttanut vierailunsa. Ruotsissa asianomainen oli arvotellut EU-jäsenyyden luoneen uusia kaupan esteitä. Presidentti valitti, että Venäjä ei kykene luomaan toimivaa sopeutumisstrategiaa. ”Mutta meidän on saatava Venäjä mukaan.”
Olimme itse asiassa odottelemassa presidentti Boris Jeltsiniä Suomeen kesällä. Suurlähettiläs Juri Derjabin oli Unkarin vastaanotolla 8.2. kertonut minulle, että Jeltsin tosimielellä oli suunnittelemassa Suomen-vierailua. Pääministeri Ahon Moskovan-vierailulla hieman aiemmin Jeltsin oli sanonut asian avustajalleen: ”Ottakaa sitten huomioon, että haluan vierailla Suomessa vielä tänä vuonna.” Totesin Derjabinlle Moskovan-lähettiäämme Arto Mansalan välittäneen samaa tietoa omia kanaviaan pitkin. Makustelimme Derjanibinin kanssa vierailua ja sovimme, että se toteutetaan ”vihreän lehden aikaan”. Tarkoitus oli, että Jeltsin olisi tehnyt lyhyen piipahduksen Helsingissä ja siirtynyt sen jälkeen Kultarantaan. Presidentti ja ulkoministeri arvioivatkin Davidovin tavoin otteiden olevan enemmän hänen henkilökohtaisia purkauksia kuin että ne olisivat heijastelleet Venäjän hallinnon peruskantoja. Tämä arvio osoittautui oikeaksi.
Maaliskuun 2. päivänä presidentti isännöi vielä ulko- ja turvallisuuspoliittisen eli niin sanotun UTP-lounaan. Keväällä 1994 oli tullut tavaksi kutsua kerran kuussa Mäntyniemeen lounaspalaveri, jossa presidentti kuuli ministeri Max jakobsonia, myös ministerin arvon saanutta EVA:n toimitusjohtaja Jaakko Iloniemeä ja korkeinta virkamieskuntaa ajankohtaisista ulkopoliittisista kysymyksistä. Iloniemi oli myös suostunut usein kommentoimaan puheteksteja. ”Kysy Jaakonkin kanta”. Tämä presidentin patistelun muistan eteenkin isompien esiintymisten kynnyksellä. Iloniemi esittikin arvokkaita kommentteja lukuisiin kabinetin tai ulkoministeriön luonnoksiin. Ulkoministeri oli lomalla mukana, mikäli hänen kova vierailuaikataulunsa antoi siihen mahdollisuuden. Yleensä antoi. Keskustelut olivat vapaamuotoisia, eikä niissä pyrittykään vetelemään linjoja, vaan lähinnä testailtiin ajatuksia ja aloitteita.
Uusi vierailuputki alkoi Itävaltaan tehdyllä virallisella työvierailulla 6.-8- maaliskuuta. Sen poliittinen merkitys oli ennen muuta symboliikan tasolla. Suomi ja Itävalta olivat liittyneet Euroopan unioniin, ja valtionpäämiehet olivat presidenttejä. Presidentin kunniasaattueeessa olivat Itävallan pohjoisen Suomen kunniakonsuli, kauppaneuvos Ilkka Lantto ja rouva Pirjo Lantto. He olivat presidentin nuoruudenystäviä Oulusta. Kunniasaattueen valinta ei olisi voinut olla parempi. Lantot edustivat upeasti Suoema ja olivat presidenttiparin tukena, mikä on kunniasaattueiden yksi tehtävä. Ilkka ja Pirjo Lantto hallitisivat myös Itävallan asiat ja tunsivat maan johdon edustajia. Suurlähettiläs Alec Aalto ja rouva Merja Tuomas-Kettunen-Aalto olivat myös osaltaan tehneet lujasti töitä vierailun onnistumiseksi.
Bosnian sota varjosti keskusteluja, etenkin pakoilaistulva tuskastutti Itävallan johtoa. Tarkkaa kuvaa ei ollut siitä, kuinka paljon pakolaisia oli jo saapunut, mutta oletus oli, että bosnialaisia oli tullut jo lähes 80 000. Joka päivä saapui uusia linja-autollisia huonokuntoisia pakolaisia, pääasiassa naisia ja lapsia. Monet miehethän olivat keskitysleireillä, vaikka asiaa ei tuolloin juuri tajuttu.
Vierailu jatkui 8. maaliskuuta autoilla kaksipäiväiselle viralliselle vierailulle Unkariin. Kunniakomppania tarakstus tapahtui Kossuth Lajos-aukiolla kello 12.35. Isäntänä oli lähinnä muodollisia valtaoikeuksia käyttävä, vankilassakin istunut kommunismin vastaisen taistelun veteraani Göncz Arpad. Kunniasaattueessa olivat ulkoministeri Paavo Rantanen, rouvar Ritva Rantanen seä kansleri Heikki Koski ja professori Pirkko Koski. Vieralun tunnelma oli hyvä, mutta jotenkin Unkarin kiinnostus Suomea kohtaan oli ”latenttia”. Unkari oli asettanut tavoitteekseen NATO:n jäsenyyden, eikä EU-jäsenyys ollut samalla tavooin ajankohtainen. Presidentti piti esitelmän Unkarin ulkopoliittisessa yhdistyksessä ensimmäisen vieralupäivän illansuussa. Yleisöä oli vain kourallinen, eikä asiallista keskustelua syntynyt.
Lähdeaineisto Alpo Rusi Maariankadun puolelta ISBN 951-1-16692-1
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti