Syksyyn 1995 mennessä presidentin mieli oli muuttunut. Ahtisaari ilmoitti Lakimiesuutisissa, että Suomi on sitotunut menemään Euun, vaihtoehtoja ei enää ole. ”Olemme mukana Euroopan unionin jäsenenä Maastrichtin sopimuksen mukaisesti”, presidentti vakuutti. Samassa haastattelussa hän ounasteli käteisen rahan merkityksen laskevan. Rahan siirtyminen numeroiksi tietokonepäätteellä helpottaa markasta luopumisen tuskaa. Presidentin tiukka kanta ei saanut jakamatonta tukea edes hallitusryhmässä. Muistutettiin mitä eduskunnassa oli vuonna 1994 todettu.
Kun eduskunta valmisteli Suomen liittymistä eduskunnan ulkoasiainvalikokunnan mietinnössä todettiin: ”Suomen mahdollisesta liittymisestä rahaliiton kolmanteen vaiheeseen päätetään aikanaan eduskunnassa hallituksen erillisen esityksen perusteella.” Perustuslakivaliokunta puolestaan totesi, että ”liittymissopimus ei vielä voi merkitä sitoutumista osallistua talous- ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen.” Näillä perusteilla päädyttiin sille kannalle, että EMU-jsenyydestä pitää päättää eduskunnassa. Suomen ei ole pakko mennä Emuun, jos eduskunta ei sitä halua. Väittely ei vielä tähän loppunut.
Kun keskustaoppositio huomasi, ettei kansanäänestyksestä tule mitään, se ryhtyi vaatimaan Emu-päätöksen käsittelemistä perustuslain säätämisjärjestyksessä. Vielä niin myöhään kuin 1991 perustuslakiin kirjattiin pykälä ”Suomen rahayksikkö on markka.” Hallituksen mielestä Emu-päätös voidaan tehdä yksinkertaisella enemmistöllä nykyisessä eduskunnassa, sillä perustuslakia ennätetään muttaa vuosien 1999-2002 siirtymäkauden aikana ennen euron käyttöönottoa.
Hallitusryhmissä tiedettiin, että keskusta tuskin olisi missään oloissa tukenut Emu-päätöst, jos se olisi päässyt siihen vaikuttamaan. Vaikuttamismahdollisuus estettiin sivuuttamalla perustuslain markkapykälä. Väittelyn tuloksena vuoden 1995 lopulla oli selvä jako siitä, miten puolueet suhtautuvat emuun. Hallituspuolueista Sdp, kokoomus ja Rkp olivat selvästi Emu-jäsenyyteen kallellaan, vasemmmistoliitossa ja vihreissä se aiheutti suuria sisäisiä ristiriitoja. Keskusta oli selvästi kallistumassa jäsenyyttä vastaan, vaikka muodollista päätöstä vielä lykättiinkin.
Keskustassa näkyi linjajako: Väyrynen vaati puolueelta ehdotonta kieltoa Emulle, Aho halusi vielä katsoa. Puolue valitsi Ahon ehdottaman harkinta-ajan. Lipposen hallituksen ja Ahon opposition kesken erimielisyyttä tuli myös turvallisuuspolitiikasta. Hallitus halusi Suomen aikaisempaa laajempaan rauhanturvatoimintaan. Lisäksi haluttiin perustaa valmiusjoukot. Hallitus oli jo kevääll selonteossaan eduskunnalle vihjannut uuteen suuntaan. Se ei miellyttänyt keskustaa, ja hallituspuolueiden omistakin riveistä kuului napinaa.
Oppositiossa tunnettiin epäluuloa hallituksen turvallisuuspoliittista linjaa kohtaan. Epäiltiin hallituksen valmistelevan salaisesti Nato-jäsenyyttä. Kaikki meni kirjan mukaan. Rauhanturvajoukot perustettiin. Bosnian rauhansopimus allekirjoitettiin Daytonissa 21. marraskuuta. Pian sen jälkeen Suomen kysyttiin Nato-johtoiseen rauhanturvaoperaatioon. Suomi päätti mennä mukaan, ja ensimmäiset rauhanturvajoukot aloittivat valvontatyönsä Bosniassa tammikuussa 1996.
Talous- ja rahaliitto EMU
http://www.suomenpankki.fi/fi/suomen_pankki/eurojarjestelma/Pages/talous_ja_rahaliitto_emu.aspx
”Emu on eksyssissä”
http://www.eva.fi/julkaisut/eva-analyysi-emu-on-eksyksiss%C3%A4/3689/
Emu-sanasto
http://mot.kielikone.fi/mot/valter/netmot.exe?VN_EMU-sanasto/helpcontents1.htm
Lähdeaineisto Unto Hämäläinen Lännettymisen lyhyt historia ISBN 951-0-23024-3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti