lauantai 12. marraskuuta 2011

Velkakirjojen myynti Arsenal Oy:lle


















Arvopaperistaminen on fiskaalinen toimenpide, jota koskevaa lainsäädäntöä Suomessa ei ole. ”Ostajapankit” (SYP, KOP, OP, PSP) niputtivat ”huonoto valuuttaluttonsa” portfolioksi, jotka ne möivät Suomen Säästöpankki SSP Oy:n kautta Valtion vakuusrahaston omistamalle Omaisuudenhoitoyhtiö Arsneal Oy:lle. Arvopaperistamisen johtavana konsulttina oli Merryll Lynch. Myynnistä ei ilmoitettu velkakirjalain 31 §:n mukaisesti velallisille, joilla ei siten ollut VKL 15 §:n mukaisia väitemahdollisuuksia uutta velkojaa vastaan, esimerkiksi, onko velkakirjassa nimenomainen maininta siitä, että velkakirja voidaa luovuttaa kolmannelle. Menettely on tiettävästi yksityiskohdiltaan julistettu salaiseksi 25 vuodeksi (Toimi Kankaanniemi/kd)

Valtio myi keväällä 2000 12 miljardin markan arvosta Aktiv Hansa Oy:n ja C&A Finland Oy:n muodotmalle arvopaperistamiskonsortiolle (edelleinen organisaattori, jälkimmäinen sijoittaja) 5 %:lla niiden nimellisarvosta. Valtio ei syystä tai toisesta halunnut/voinut myydä velkakirjoja samasta arvosta vellisille itselleen. Kauppasopimus sisältää ukopoliittisesti arkaluontoisia – suomalaiseen suvereeniin lainsäädäntöoikeuteen liittyviä – sitoumuksia ja velvoitteita ulkomaiselle taholle. Keväällä 2004 Nordea Pankki Suomi Oyj möi 14 000 velkakirjaa Balacon Assets-nimiselle yhtiölle.

Valtio varsinaisena velkakirjojen omistajana ja pankit niiden hallinnoijina eivät omista enää juridista oikeutta periä velkakirjojen pääomia velallisilta, koska velkakirjoja ei ole siirretty Suomen silloisen voimassa olleen lainsäädännön mukaisesti kolmannelle eli valtion omistamalla Omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal Oy:lle. Laittomuu jatkuu edelleen ja pahenee...

Suuren laman jälkeen yritystensä valuuttaluotoista velkavastuuseen jääneet ihmiset ovat pitkään ihmetelleet epätoivisina, miksi eivät saa oikeudenmukaista kohteua tuomioistuinten ja ulosottoviranomaisten taholta. Tämän suomalaisest oikeusvaltioperiaatteesta poikkeavan toimintatavan heijastumia on eri variaatioissaan paljon. On koettu, että miltei kaikki lamavelalliset ovat joutuneet jonkinasteisten oikeudenloukkausten kohteeksi. Miksi lamavelalliset eivät saa oikeutta?

Tähän suureen ja perustavaa laatua olevaan kysymykseen on vihdoinkin alkanut löytyä vastauksia: tietyillä lainsäädännöllisillä ja myös itse oikeuslaitokseen kohdistuneilla toimenpiteillä on saatu aikaan se, että velasta vastuussa olevien on todellakin mahdotonta saada oikeutta.
Esimerkkinä oikeuslaitokseen kohdistuvasta painostuksesta mainittakoon 6.5.1991 pidetty oikeuspoliittinen keskustelutilaisuus, ns. Koiviston konklaavi. Laki oikeudenkäymiskaaren muutoksesta (595/1993) ja sen mukana tuoma alioieusuudistus (28.6.1993/581) ja haastemenettelyn uudistus 1.12.1993 heikensi velallisen asemaa. Oikeudenkäymiskaaren uudistuksen päävalmistleijana toimi Juhani Hirvonen ja esittelijänä lainsäädäntöneuvos Jan Törnqvist. Tämän lainsäädäntöuudistuksen jäljille päästiin ”Business Books”-nimisen kustamon vuonna 1994 julkaiseman kirjan ”Uudet velkalait perinnässä” avullla. Kirjan kirjoittajiin lukeutuu muiden muassa oikeusministeriön lainsäädäntöneuvos Pauliine Koskelo.

Suuren laman aikana pankkien antamien ja kotimarkkinayritysten ottamien suurten miljoonaluottojen – jotka olivat useimmiten ns. valuuttaluottoja – maksamismääräysten oikeudellinen käsittely herättää krittiikkiä. Nämä lakiuudistukset johtivat siihen, että kymmenet, jopa sadat ns. lamavelalliset mitä ilmeisimmin joutuivat massiivisen oikeusmurhan kohteeksi. Edellä lueteltujen lakiuudistusten lisäksi 1990-luvun loppupuolella säädettiin hävinneen osapuolen maksettavaksi myös voittaneen osapuolen oikeudenkäyntikulut, ja määrättiin lainopillisen koulutuksen saanut oikeudenkäyntiavustaja pakolliseksi. Lopputulos onkin, ettei näillä oikeusmurhan urheilla nykytilanteessa ole mitään resursseja ryhtyä vaatimaan ja prosessoimaan oiakisuja, tuomioistuinpurkuja, saati vahingonkorvauksia.

Vuonna 1993 toteutettiin laaja alioikeus- ja uloottolain uudistus. Uudistusten yhteydessä saatavien oikeudellinen perintä muutettiin ratkaisevasti. Käytännössä veallisen oikeussuoja sivuutettiin kokonaan. Keinovalikoima oli kattava. Uuditusten teknisenä suorittajana oli oikeusministeriö ja taustavoimana Suommen Perintåtoimistojen Liitto. ”Uudet velkakirjalait perinässä”-kirjassa käsiteltävnä olevat asiat:
1. Ykstyishenkilön velkajärjestely velkojan kannalta (Pauliine Koskelo)
2. Alioikeusuudistus ja sen vaikutukset oikeudelliseen perintään (Kari Kujanen)
3. Yrityssaneeraus velkojan kannalta ( Jari Malinen)
4. Ulosottomenettely ja sen muutokset (Hannu Töyrylä)

Kirja on tarkoitettu pankeille, vakuutusyhtiöille, asianajo-, laki-. Asiain- ja perintätoimistoille, lutonvalvojjille, reskontranhoitajille ja perinnänhoitajille.

Eräänä johtavana ajatuksena lakiuudistuksessa vaikuttaa olleen se, että alkuperäisiä velkakirjoja – nimenomaan tavallisia velkakirjoja – velkojan ei tarvinnut enää 1.12.1993 jälkeen toimittaa riita-asiaa koskevan haasteen liitteenä käräjäoikeuteen. Kun haastehakemuksen sähköinen, konekielinen toimittaminen tehtiin mahdolliseksi, olikin luonnollista selittää (HE79/1993), että alkuperäsiten velkakirjojen toimittaminen haastehakemuksen mukana olikin nyt itse asiassa mahdotnta – tai ainaki ei-toivottavan hankalaa ja kallista velkojille!

Näin saatiin lamavelat, jotka valtaosaltaan olivat kotimarkkinayritysten ottamia ns. valuuttaluttoja, yksinkertaisesti, nopeasti, helposti ja ”halvalla” sälytetyksi luottoja taanneiden yrittäjien ja heidän perheenjsentensä vastattavaksi.

Pankkikriisi
http://pankkikriisi.blogspot.com/

Valitus, purkuhakemus, kiirehtimispyyntö, kantelun ja tutkintapyynnön täydennys
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2010/10/valitus-purkuhakemus-kiirehtimispyynto.html

Lähdeaineisto: Oikeuspoltiikan ja lainkäytön tutkimusryhmä: Laman ja rahan pelurit ISBN 978-952-99691-1-1
klo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti