Suomen suuri lama

Suurta lamaa edelsi noususuhdanne, joka sai voimansa hyvästä kansainvälisestä talouskehityksestä ja 1980-luvulla tapahtuneista rakenteellisista muutoksista. Sodanjälkeinen Suomi alkoi lähestyä markkinataloutta korporatistisen ja proktetionistisen säännöstelytalouden
vähitellen murentuessa kansainvälisen politiikan, maailmantalouden ja teknologian muutospaineissa. Toimintaympäristö muuttui osin myös omasta halustamme: Suomi halusi lähestyä Länsi-Eurooppaa, kun Neuvostoliiton poliittinen ja taloudellinen heikkeneminen ja
sotuminen antoi siihen mahdollisuuden.

Rahoitusmarkkinoiden säännöstelyn purkaminen ja kansainvälisten pääomaliikkeiden vapauttaminen muuttivat ratkaisevalla tavalla talouspolitiikan tekemisen ehtoja. Uusissa olosuhteissa rahapolitiikan teho pieneni ja finanssipolitiikan olisi pitänyt kasvun ja velkaantumisen hallitsemiseksi olla paljon kireämpää kuin se oli. Finanssipolitiikan kiristäminen oli poliittisesti vaikeaa ja pankkivaltuusmiehet eivät halunneet korottaa Suomen Pankin peruskorkoa. Edullisena pidettyä ulkomaista rahoitusta lisättiin, ja rahamarkkinat kevenivät.

Kaikki eivät pitäneet nopeaa kasvua vaihtotaseen vajetta ongelmana, monet katsoivat, että oli tapahtunut pysyvä ”rakenteellinen” parempaan suuntaan. Luotonannon nopea kasvu voimisti osaltaan korkeasuhdannetta 1980-luvun lopulla. Kysynnän kasvu johti asuntojen, maan ja osakkeiden hintojen nousuun. Varallisuudeen arvon nopea kasvu ja odotukset hintojen nousun jatkumisesta vahvistivat edelleen luottojen kysyntää. Taloudenpitäjien muistissa olivat säännöstelytalouden ajat, jolloin korko pysyi matalana, vaikka inflaatio pienensi lainojen reaaliarvoa. Lainsäädäntökin tuki velanottoa; oman pääomanehtoinen rahoitus oli velkarahaa kalliimpaa ja verotuksessa oli mahdollista vähentää velan korkomenoja.

Kansantalouden haavoittuvuus lisääntyi, koska vientituot eivät riittäneet nopeasti kasvavan tuonnin ja ulkomaisen velan korkojen rahoittamiseen. Vaihtotaseen jatkuva alijäämä kasvatti ulkomaista velkaa. Velkaantuminen ulkomaille tuntui kuitenkin edulliselta niin kauan kuin ulkomaiset korot pysyvät alhaisina. Korot nousivat syksyllä 1989 devalvaatio-odotusten myötä;
alkii automaattinen vaihtotaseen tasapainotus. Yleinen tuki vakaan markan politiikalle mureni vaikeuksien lisääntyessä ja vakaan markan muuttuessa vahvaksi.

Vaihtotaseen jatkuva alijäämäja ulkomaisen velan kasvu olivat pääsyy siihen, että usko valuuttakurssien heikkenemiseen voitti rahoitusmarkkinoilla alaa päinvastaisista vakuutteluista huolimatta. Kun pääomaliikkeet olivat vapaat, kosko nousi ennen tuntemattomalle tasolle. Investoinnit ja kulutus kärsivät. Korkosopeutus toimi vaihtotaseen kannalta kuitenkin hitaasti. Vahvaa markkaa kestettiin keväästä 1989 syksyyn 1991 ja talous sopeutui karsimalla tuottamattomaksi muuttuneita toimintoja. Pakon edessä kiinteistä kursseista joduttiin lopulta antamaan periksi, ensin marraskuussa 1991 ja uudestaan syyskuussa 1992.

Suurin osa yrityksistä oli laman alkaessa hyvin velkaisia. Kotitalouksista noin puolet oli nettovelallisia, joskaan suomalaisten kotitalouksien velkaantuneisuus ei ollut kansainvälisesti poikkeuksellista. Heikon talouskehityksen ja korkeiden korkojen vuoksi varallisuskohteiden hinnat romahtivat. Velkaiset yritykset ja kotitalouden ajautuivat kriisiin ja joutuivat maksuvalmiuden loppuessa supistamaan investointejaan ja kulutustaan. Ne myös myivät omaisuuttaan, mikä edelleen laski varallisuusesineiden hintaa. Kun menojen karsiminenkaan ei riittänyt taseiden tasopainottamiseen, eivätkä tulovirrat riittäneet korkomenoihin, olivat tuloksena luottotappiot, pankkikriisi ja pankkituki. Kriisi koettiin voimakkaimpana säästöpankeissa, joissa omavaraisuusaste oli alhaisin ja riskit suurimmat.

Suomalaiset eivät osanneet toimia siinä uudessa tilanteessa, joka syntyi 1980-luvun loppupuolella. Vanhat mallit eivät toimineet ja osa niistä oli jopa vahingollisia. Kilpailun lisääntyminen hyödykemarkkinoilla, pääomaliikeiden vapautuminen, luotonsäännöstelyn loppuminen, korkeat reaalikorot, korporastistinen sopimustalouden jäykkyys, Neuvostoliiton häviäminen ja idänkaupan romandus, siirtyminen presidenttivaltaisesta hallintotavasta paralamentarismiin ja uudet hallituskokoonpanot antavat oikeuden puhua ”uuden” ja ”vanhan” törmäämisestä. Suuret varallisuusarvojen muutokset,ensin ylös ja sitten alas, ja niiden aiheuttamat reaktiot johtivat klassiseen velkadeflaatioon ja toivat esiin sen kansantaloudelle aiheuttaman systeemiriskin. Velkadeflaatio oli hävinnyt kansakunnan muistista ja taoustieteen oppikirjoista, eikä sen mahdollisuuteen osattu varautua.

Lähdeaineisto Jaakko Kiander – Pentti Vartia Suuri Lama 951-628-262-X