Helmikuun 28. päivänä 1992 Aho pyytää ja saa Keskustan puoluevaltuuskunnalta ja eduskuntaryhmältä avoimen valtakirjan toimia parhaaksi katsomallaan tavalla Euroopan yhteisön asiassa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Keskustassa oltaisiin yksimielisesti yhteisöön liittymisen kannalla, puolue on edelleen jakautunut kahteen suunnilleen yhtä suureen leiriin vastustajien määrän ollessa koko ajan hiukan kannattajien määrää isompi.
Hallituksen esitys Suomen jäsenhakemuksen jättämisestä Euroopan yhteisölle tulee eduskunnan käsittelyyn 10. huhtikuuta 1992. Ennen äänestystä Keskustan eduskuntaryhmä kokoontuu vielä viimeisen kerran keskustelemaan äänestyksestä. Monet kansanedustajat epäilevät koko hakemuksen järkevyyttä ja haukkuvat hankkeen; näyttää siltä, että Ahon oma eduskuntaryhmä ei äänestyksessä ehkä kannata hallituksen esitystä. Kannattajat eivät juuri puhu, vain vastustajat ovat äänessä.
Vaikka Aho tietää, että eduskuntaryhmän enemmistö kuitenkin kannattaa esitystä, vastaan äänestäjien määrä näyttävän nousevan isoksi. Vähän ennen äänestystä hän nousee ja ilmoittaa, ettei hallituspuolueiden keskeinen eduskuntaryhmä voi mennä näin tärkeässä asiassa äänestykseen rivit hajallaan; hän voi tehdä keskustelusta sen johtopäätöksen, että pääministein on äänestyksen jälkeen mentävä ilmoittamaan presidentille erostaan.
Ahon selvä uhkaus muuttaa ryhmän kannan. Eduskunta äänestää hallituksen esityksen puolesta 108 vastaan 55. Tyhjää äänestää kuitenkin 32 kansanedustajaa. Presidentti voi allekirjoittaa jäsenhakemuksen, se voidaan jättää, ja hallitus voi ryhtyä neuvottelemaan ehdoista, joilla Suomi Euroopan yhteisön jäseneksi liittyy.
Ahon hallitukselle tulee vasta vuosi täyteen 28. huhtikuuta 1992; paljon on ehtinyt sen vuoden aikana tapahtua. Maailma on toisen näköinen kuin hallituksen aloittaessa taivaltaan, ja kovin vähän on vettä muutaman kerran hallituslaivan kölin alle jäänyt sen purjehtiessa talouspolitiikan karikkoisia vesiä. Myös julkisuus, joka on vuotta aikaisemmin ollut innostunut nuoren pääministerin tuoreudesta , on jo löytänyt hänessä monta muutakin vikaan kuin huonon lauluäänen.
Silti julkisuudenkin on myönnettävä, että Aho edustaa maata hyvin. Toukokuun alussa Ahot käyvät Yhdysvalloissa virallisella vierailulla. Aho tapaa Bushin ja esiintyy Washingtonin lehdistöklubilla niin, että saa parkkiintuneet amerikkalaiset lehtimiehetkin innostumaan.
Kesäkuussa Keskusta pitää puoluekokouksen Kokkolassa. Kokous on sopuisa, vaikka varsinkin maatalousministeri Martti Pura on varautunut läksytykseen maanviljeilijöiden taholta. Myöskään Kauko Juhantaloa, kauppa- ja teollisuusministeriä, ei julkisesti tentata hänen taloussotkuistaan, joita ollaan nostamassa julkisuuteen. Ja vaikka puoluesihteeri Erja Tikan työ ei ole koettu vastaavan siihen kohdistuneita odotuksia, kukaan ei julkisesti nouse häntä arvostelemaan. Puolue tiivistää rivejään vaikeana aikana.
Aho runnoo läpi päätöksiä, joita uskoo tarvitsevansa vielä ennen kuin hallituksen aika on lopussa. Hän ei päästä puoluekokousta kokonaan sulkemaan ovia viidenneltä ydinvoimalalta, koska energiapolitiikassa näytetään ajauduttavan umpikujaan, jossa ydinvoimalaa ei saa rakentaa eikä vaihtoehtoisia energioita löydy tai niitä ei saada maahan.
Puoluekokoue tukee myös Ahon talouspoliittista lintaa, vaikka hallituksen ankarat säästötoimenpiteet laskevat elintasoa varmasti; vähitellen aletaan tajuta, ettei muuta tietä ole lamasta ulos. Aho puhuu puolllueväelleen myös siitä, että ammattiyhdistysliikkeestä ei saa muodostua maahan toista oppositiota, joka kaataa hallituksia; hallituksen kaatuminen on jätettävä parlamentaarisen opposition tehtäväksi.
Ahon hallitusta on jo toukokuusta lähtenyt kaatamaan STTK:n puheenjohtaja Esa Swahljung. Hän on suivaantunut siihen, ettei saa Aholta tarpeeksi arvostusta liitolleen ja sen puheenjohtajallle; Swahljungin mielestä Aho pitää Ihalaisen SAK:ta ainoana varsinaisena keskusjärejstönä, jonka kanssa hallituksen kuuluu neuvotella.
Swahljung ottaa yhteyttä Väyryseen 19. toukokuuta 1992 ja ehdottaa, että Ahon hallitus kaadettaisiin ja maahan perustettaisiin kolmen suurpuolueen hallitus, joka pystyisi pelastamaan maan. Sen hallituksen päämininisteri olis Väyrynen. Väyrynen mieltyy ajatukseen, kuuntelee kiinnostuneena, mutta pitää riskejä liian suurina. Aholta nämä yritykset eivät jää huomaamatta. Häneltä ei jää myöskään huomaamatta, että Keskustan entinen puoluesihteeri Seppo Kääriäinen ja Ahon hallituksen maatalousministeri Martti Pura ajavat keskikesällä 1992 hänen selkänsä tapana hallituspohjan laajentamista ja pääministerin vaihtoa. Heillä on SDP:n puolelta juonia punomassa Antti Kalliomäki.
Lähdeaineisto: Antti Tuuri Elosta ja maailmasta ISBN 951-1-16599-2
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti