Laman syvyys alkoi selvitä. Viinanen totesi 23.5.1991, että säästöohjelmien kesto olisi arviolta viisi vuotta ja kuluautomaatteja purettava. Suominen totesi hänkin, että kyseessä on rakenteellinen kriisi, joka ei heti korjaannu. Samalla hän vaati että, ”ajatuksia on käännettävä idänkaupasta muualle” ja ennakoi, että vuoden 1992 budjetti voitiin saada nollatasolle realisesti. Nettorahoitustarve kulunutta vuotta varten oli kuitenkin noussut 11,5 miljardiin markkaan. Leikkausten käsittely ja eri intressitahojen reaktiot niitä vastaan alkoivat työlistää yhä enemmän. Lama-Suomesta muodostui lukemattomien katastrofien maa. Velkojen nimellisarvo säilyi tai kallistui tapahtuneen markan kellutuksen jälkeen: omaisuusarvot romahtivat. Viinanen joutui tulilinjalle myös Kokoomuksen puoluekokouksessa paria viikkoa myöhemmin katastrofaalisen talouden tilan vuoksi.
Valtionvarainministeriö valmisti selvityksiä hallitukselle. Se oli myös tunnustanut tosiasiat, havainnut ennakoimisen vaikeuden ja todennut, että ”kansantalous on ajautunut poikkeuksellisen syvään kriisiin”. Tähän ovat olleet syynä ennen kaikkea riittämätön kilpailukyky ja korkeat reaaliskorot, jotka ylläpitivät konkurssikierrettä ja heikensivät tulevien vuosien kasvunäkymiä. Se painotti myös kilpailukyvyn merkitystä ja siinä kustannussopeutumista markkinoiden vaatimuksiin. VVM:n kansantalousosasto piti kansainvälistä kehitysennustetta pääosin kuitenkin suotuisana, mikä ei kuitenkaan vaikuttasi Suomeen ilman kilpailukyvyn parantumista.
Ministeriö arvioi myös valtionvelan kasvavan lähivuosina moninkertaiseksi, vaikka menojen reaalitason ei nousisi lainkaan. Se katsoi, että perusedellytyksiä syöksykierteen katkaisemiseksi olivat: hintakilpialukyvyn tuntuva vahvistaminen, investointien vauhdittaminen, valtion menojen volyymin pitäminen ennallaan, markkinamekanismien tehostaminen, eläke-etuuksien alentaminen, valtion aseman täsmentäminen tulopolitiikassa; valuuttakurssipolitiikan selkiyttäminen, linjaratkaisujen tekeminen Euroopan intergraetion suhteen; ydinvoima.
Laman syyt alkoivat olla jo nähtävissä: ulkoiset tekijät vaikuttivat nyt kielteisesti (itäviennin loppuminen, länsiviennin taantuma, metsätuotteiden liikakapasiteetti maailmalla, vaihtosuhteen heikkeneminen, korkojen nousu), rahoitusmarkkinoiden vapauttaminen aiheutti rajun luottoekspansion, joka romutti kansantalouden tasapainon, velat ovat jäljellä tuotto-odotusten romahdettua ja odottavat maksajaa; inflaatio on ollut Suomessa kilpailijamaita suurempaa; finanssipolitiikkaa ei kyetty kiristämään riittävästi korkeasuhdanteessa.
Valtionvarainministeriö esitti useita kehitysskenaarioita hallitukselle kehityksestä vuosina 1992-1995. Vaihtoehtomallit perustuivat aktiiviselle sopeuttamiselle tai passiiviselle vaihtoehdolle. Sen suositus oli yksiselitteinen: aktiivinen malli nostaisi Suomen kuiville ja uudelle kasvu-uralle. Siinä tärkeä tekijä oli valtion rahoitusylijäämän kasvun pysäyttäminen ja eliminoiminen.
Valtion velka nousi yhä suuremmaksi ongelmaksi; käytännössä julkisten palvelujen ja tulonsiirtojen rahoittaminen ulkomaisin lainoin yli sen, mitä verovaroin haluttaisiin rahoittaa, merkitsi aksun siirtämistä tuleville sukupolville.
Säästöt muodostuivat yhä tärkeämmäksi. Niistä neuveltiin jälleen lokakuussa 1992. Tarkoitus oli säästää 16 miljardia vuonna 1994, 20 miljardia vuonna 1995 ja vuonna 1996 kolmen miljardia markkaa. Hallitus neuvotteli niistä öitä myöten. Salolainen arvioi 14.10. aamuvarhaisella pidetyssä eduskuntaryhmän kokouksessa, että hallituksen elämän vaikein yö oli takana. Säästöneuvottelut olivat päättyneet vasta aamulla. Taistelu verotuksesta oli vaikein asia. Keskusta ja kristilliset ajoivat verojen kiristystä sekä lainaveroa. RKP tuki Kokoomusta verotuskysymyksessä. Salolainen ilmoitti, että kokoomus lähtee hallituksesta jos veroja nostetaan pysyvästi.
Talouden syöksykierre alkoi. Marraskuussa 1991 tehty devalvaatio ei auttanut. Viinanen maalaili entistä synekmmin värein tulevaisuutta kevättalvlla 1992. Silti hänen synkät värinsä eivät olleet riittävän synkkiä. Hän paransi ja totesi 13.2.1992 eduskuntaryhmässä, että katastrofi oli tulossa. Ammattiministeriöt eivät kyenneet oma-aloitteisesti säästämään ja vuoden 1992 budjetti sisälsi seitsemän prosentin kasvun. Viinanen arvioi, että tätä menoa velan määrä tulisi vuonna 1995 olemaan sietämättömät 225 miljardia markkaa; se nousi yli 400 miljardiin.
Rahan arvo johti kriiseihin. Noudatetun politiikan haaksirikko oli edessä, mikä johti henkilövaihdoksiin. Tilanne merkitsi iskua Suomen Pankin pääjohtajan Rolf Kullbergin uralle Suomen Pankissa. Se katkesi. Presidentti Mauno Koivisto otti kantaa asiaan poikkeuksellisen voimakkaasti. Hän pahoitteli Kullbergin eroa ja saneli 5.4.1992 valtioneuvoston pöytäkirjaan lausuman erosta. Hän totesi tapahtumien vyöryneen Kullbergin ylitse, mutta: Minulla on ollut eri ominaisuuksissa toimiessani hänen kanssaan erittäin hyvä yhteisymmärrys. Häntä kohtaan tuntemaani täydellistä luottamusta minulla on ollut tilaisuus ei yhteyksissä osoittaa.
Lähdeaineisto: Jukka Seppinen Mahdottomasta mahdollinen ISBN 951-566-063-7
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti