Pihkovasta miehistönkuljetuspanssarivaunuilla lähteneet laskuvarjosotilaat saapuivat aamulla 20.8.1991 Tallinnaan. Kaupungissa tiedettiin joka hetki, missä he oliva tulossa. Osasto lupasi olla hyökkäämättä, mutta sitä ei tietenkään uskottu. Miksi se yleensä olisi lähetetty, jollei sillä olisi ”normalisointitehtävä”. Latviasta ja Liettuasta tiedettiin, mitä normalisointi pahimmillaan merkitsi. Tallinnalaiset olivat valmiit taisteluun vaikka paljain käsin. Toompealla linnoitettiin, samoin valmistauduttiin puolustamaan korttelia, miss radion ja television lähetysstudiot sijaitsivat. Kauas näkyvä tv-torni oli tietenkin Tallinnaan saapuneiden sotilaiden ensimmäisenä kohteena, siihen virolaiset osasivat varautua ennalta. Riian ja Vilnan veristetn sunnuntaitten opettamana tv-tornin elintärkeisiin kohteisiin oli rakennettu sisäpuolelta suljettavat metalliovet. Päivystävillä teknikoilla oli ruokavarasto, joka sisälsi säilykkeitä, leipää ja juomavettä.
Sotilaat kuitenkin odottivat. Oli epäselvää, kenen käskyjä heidän tulisi totella. Vasta varhain aamulla 21.8.1991 he ryhtyivät aktiivisiksi. Tv-tornin päivystyshuone sijaitsi 22 kerroksessa. Sitä kautta kulkivat puhelinlinjat länteen sekä tv-yhteydet Suomeen ja Moskovaan. Päivystyshuoneessa oli tuon kriittisen vuorokauden ajan neljä miestä: päivystävä insinööri Janus Kokk sekä kaksi aseistettua poliisia ja yksi kodinturvajoukkojen vapaaehtoinen.
Kun portilta tuli tieto, että venäläiset sotilaat yrittivät murtautua torniin, Kokk nosti molemmat hissit 22. kerrokseen ja pani tulitikkulaatikon oven väliin. Hissit pysyivät ylhällä. Hän lupasi avata freonipullot, jos joku murtaisi ovet ja pyrkisi portaita pitkin ylös päivystyshuoneeseen. Ilmaa raskaampana freoni painuisi alas ja tukehduttaisi ylsöpyrkijät. Sotilaat olivat voimattomia. Sotilaiden rittäessä päästä torniin ulos kokoontuneet ihmiset selittivät hämmentyneille sotilaille tilannetta. Mummot tarjosivat heille soppaa ja käskivät heitä poistumaan. Pihkovalaisten taistelutahto laski laskemistaan. Sotilaat eivät kohdanneetkaan aseistautuneita vallankumouksellisia, niin kuin heitä oli peloteltu.
Samanaikaisesti pyrittiin ottamaan selvää, mikä tilanne oli Moskovassa. Tallinnan sotilaskomentaja amiraali Belvo tapasi seurassaan pääministeri Edgar Savisaar Pihkovasta tulleen joukon komentajan, everstin, joka tuntui olevan poissa tolaltaan. Ei ihme, sotilailla on oikeus saada selkeä tehtvä, nyt se puuttui. Eversti esiintyi kuin miehitysjoukkojen komentaja, ja sitähän Savisaar ei sietänyt. Hän karjaisi vihaisena: ”Eversti, te puhutte nyt itsenäisen maan pääministerille. Harkitkaa puhetapaanne!” Tämä riitti.
Monen yrityksen jälkeen kolmikko sai yhteyden Moskovaan, josta tuli selvä käsky vetää maahanlaskujoukot heti takaisin Pihkovaan. Eversti oli vieläkin epävarma, mutta antoi illansuussa periksi. Kello 17.30, 22.08.1991, alkoi neuvostojoukkojen paluumarssi rajan taakse. Viimeinen yritys puuttua Viron asioihin väkivaltaisesti oli päättynyt.
Viorn itsenäistymisjulistuksessa pyydettiin kaikkia maita vain tunnustamaan sen itsenäisyys. Ensimmäisenä ennättivät Islanti ja Liettua, joiden vastaukset saapuivat jo 22.8. Mutta ei Venäjäkään aikaillut, Boris Jeltsinin tunnustus tuli kahta päivää myöhemmin. Euroopan yhteisön maat olivat vuorossa elokuun 27. päivänä, Yhdysvallat syyskuun 2. päivänä ja Neuvostoliitto, jota kohta ei enää ollutkaan, neljä päivää USA:n jälkeen.
Ruotsi oli melko joustava diplomaattisissa käänteissään. Kun Neuvostoliitto miehitti Viron, Ruotsi kiirehti ensimmäisenä tunnustamaan uuden Neuvosto-Viron. Nyt se ehti avaamaan ensimmäisenä suurlähetystönsä jo 28.8.1991. Kuukauden kuluttua Viro oli saanut virallisen tunnustuksen itsenäisyydelleen jo 86 valtiolta, mukaan luettuna Suomi, joka tosin vain totesi, ettei se koskaan ole tunnustanutkaan Neuvosto-Viroa. Tässä virolaiset pettyivät; he odottivat Suomen ehitävn ensimmäisenä onnittelemaan veljensä vapautumista.
Itsenäisyyden palauttamista seurasivat monet uudet kansainväliset sitoumukset. Viro hyväksyttiin muiden Baltian valtioiden tavoin ETYK:n jäsenvaltioksi 10.9., YK:n jäseneksi 17.9. ja Kansainväliseen Olympiakomiteaan päivää myöhemmin. Otto Ville Kuusista vapaasti mukaillen: uuttera, viisas ja miehekäs Viron kansa astui Neuvostoliiton kansain perhestä itsenäisten valtioiden joukkoon.
Viron korkein neuvosto oli valtavan tehtävän edessä. Ensimmäisenä maalle oli saatava perustuslaki. Sitä varten asetettiin 13.9. perustuslakia säätävä kokoua ( Eesti Pohiseaduse Assamblee) johon valittiin 60 jäsentä, 30 korkeimmasta neuvostosta ja 30 Viron komiteasta. Perustuslakikokouksen puheenjohtajaksi valittiin tarton yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan valtio- ja hallinto-oikeuden professori Tonu Anton ja varapuheenjohtajaksi Viron komiteasta Lauri Vahtre sekä korkeimmasta neuvostosta Ulo Uluots.
Lähdeaineisto: Matti Lukkari Viron itsenäistyminen ISBN 951-1-13853-7
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti