lauantai 24. syyskuuta 2011

Ahon hallituksen budjettiesitys ja yhteiskuntasopimus


















Aho tuo hallituksensa ensimmäisen budjettiesityksen eduskuntaan; siinä esitetään lakisääteisiin menoihin 10 miljardin markan leikkauksia. Ne on tarkoitus toteuttaa säätämällä 40 säästölakia, jotka mahdollistavat lakisääteisten menojen karsimisen. Niiden läpimenosta eduskunnassa ei ole varmuutta.

Aho kertoo julkisuudessa, ettei hallituksen esittämälle tooimintamallille ole vaihtoehtoa; millään muilla keinoilla kuin suurilla säästöillä ei valtiontaloutta saada kuntoon tilanteessa, jossa suurtyöttömyys on romahduttanut valtion verotulot. Hän muistuttaa kertoneensa koko ajan ennen eduskuntavaaleja, että valtiontalous on surkeassa kunnossa ja teollisuus kamppailee jo syvää lamaa vastaan; hän on myös kertonut, ettei tilanteesta selvitä ilman kovia leikkauksia. Aho myöntää, ettei ollut itsekään osannut kuvitella, kuinka huonoon tilaan valtiontalous oli ajautunut.

Syyskuun 18. päivänä Finalndia-talolla järjestetään vientialojen ammattiliittojen yhteinen neuvottelutilaisuus, jossa työntantajien ja työntekijöiden johtajat vaativat yhdestä suusta maahan devalvaatiota; muuta keinoa tilanteen korjaamiseksi he eivät enää halua nähdä.

Ahon ajamasta yhteiskuntasopimuksesta kuitenkin neuvotellaan koko ajan. Sen takarajaksi on lopulta määrätty maanantai, lokakuun 21. päivä 1991. Määräaikaa on jouduttu siirtämään useaan kertaan, ja se on aina heikentänyt raha- ja valuuttamarkkinoiden luottamusta siihen, että Ahon hallitus saa asiat kuntoon. Takarajaa edeltävän päivän iltana Aho ja Viinanen ovat Suomen Pankissa hätäkokouksessa pankin pääjohtajan Rolf Kullbergin luona. Tunnelma on kireä. Edellinen viikko on jo päättynyt paniikkiin raha- ja valuuttamarkkinolla, valuuttaa karkaa maasta. Kullberg on jo heittänyt toivonsa ja ilmoittaa, että markka on pakko devalvoida maanantaina, eollei tuloratkaisua saada aikaan.

Aho kertoo, että maanantaina on tarkoitus tehdä viimeinen rynnistys yhteiskuntasopimuksen solmimiseksi; hän esittää, että sen kätilöksi kutsuttaisiin Kalevi Sorsa. Häntä on Aholle ehdottanut Suomen Työnantajien Keskusliiton toimitusjohtaja Tapani Kahri edellisenä perjantaina soittaessaan Aholle Kannukseen ja kertoessaan työehtosopimusneuvottelujen tilanteessta. Aho on jo kertonut suunnitelmistaan Viinaselle, joka on sen hyväksynyt, ja nyt Sorsan nimeen tarttuu myös Kullberg.

Aho soittaa heti Sorsalle, joka juuri on palannut ulkomaanmatkalta eikä tunne tarkasti tilannetta. Hän lupaa harkita asiaa. Samana iltana kello kuudelta Aho tapaa työmarkkinajohtajat Kesärannassa ja kertoo heille, että seuraavana päivänä, maantainan, sopimus on saatava solmituksi; hän kertoo myös, että Sorsa on lupautunut harkitsemaan sovittelijaksi ryhtymistä. Kaikki tunutvat vilpittomästi haluavan, että sopimus saadaan solmituksi.

Aho soittaa heti Sorsalle, joka empii vielä, mutta lupautuu lopulta; Sorsan kieltäytymisen varalta Aholla ei olisi ollut vaihtoehtoja neuvottelijaksi. Sorsa tulee Kesärantaan, sopimusluonnosta hiotaan koko yö. Sorsa kutsuu luokseen enuvottelijoita, joilla on pitkä kokemus ja asiantuntemus palkkaneuvotteluista ja talousasioista: Matti Pekkasen, Eero Rantasen, Teuvo Kallion, Jorma Reinin, Sirkka Hämäläisen, Martti Lehtosen, Pekka Tuomiston, Lasse Laatusen, Markku Hyvärisen. Sorsa kiertää yöllä järjestöt ja neuvottelee niiden kanssa. Aamulla sopimus on valmis.

Sorsa tekee ratkaisunsa työvoimakustannusten leikkaamisesta siten, että neljä prosenttia työeläkemaksuista siirretään työnantajilta työntekijöiden maksettavaksi ja palkkoja leikataan kolme prosenttia; yhteensä palkat siis alenisivat seitsemän prosenttia. Se on kova leikkaus. Matti Pekkanen, Pekkas-päivien isä, ei usko, että siihen päästään. Myös SAK:n Markku Hyvärinen pitää niin isoja palkkojen leikkauksia mahdottamana.

Aho luottaa siihen, että yhdessä on päätetty sopimus pitää. Hänen eritysavustajansa saavat kuitenkin tehdä töitä, ennen kuin toimittajat aamulla uskovat, että yhteiskuntasopimus on tehty ja allekirjoitusta vaille. Aho yllättyy aamulla, että sopimusta tekemässä olleet ammattiyhdistysjohtajat eivät uskallakaan suositella hallituksilleen sen hyväksymistä, vaan vievät sen hallitustensa käsittelyyn ikään kuin puolueettomina, Ihalainen vie ensimmäisenä sopimuksen SAK:n hallitukseen suositelematta sen hyväksymistä, ja muut ammattiyhdistysjohtajat seuraavat hänen esimerkkiään.

Aamupäivällä, kun sopimusta käsitellään liittohallituksissa Aho luottaa vielä Ihalaisen ja muiden ammattiyhdistysjohtajien yöllisiin Kesärannan puheisiin. Puolitapäivin kuitenkin Rolf Kullberg soittaa hädissään Suomen Pankista ja kertoo, että SAK on tekemässä kielteisestä päätöstä Sorsan sopimuksesta, ja valuuttapako maasta kiihtyy.

Aho ja Viinanen lähtevät Suomen Pankkiin. Siellä tiedetään jo, että kaikki muuta ammattijärjestöt ovat tehneet myönteisen päätöksen Sorsan sopimuksesta, mutta SAK:sta on pyydetty lisäaikaa. Ihalainen on presidentti Koiviston luona. Pian tulee tieto, että SAK:n hallitus on tehnyt yksimielisen päätöksen; se on kielteinen. Tilanne valuuttamarkkinoilla on kaaosmainen. Kullberg, Aho ja Viinanen alkavat valmistella markan devalvointia. Silloin soittaa Kalevi Sorsa. Tapani Kahri on pyytänyt häntä soittamaan vielä Ihalaiselle SAK:hon ja selvittämään, millä muutoksilla SAK:n hallitus on valmis muuttamaan kantaansa.

Ihalainen kutsuu koolle SAK:n hallituksen työvaliokunnan ja se saa perumaan hallituksen aikaisemman päätöksen. Ratkaisu on melkooinen, sillä monet hallitusken jäsenet ovat jo lähteneet kotiin ja kuulevat radiosta, että heidän juuri tekemänsä päätös on peruttu. Paperiliiton Antero Mäki ja Metalliliiton Per-Erik Lundh tulevat nyt Ihalaisen kanssa Suomen Pankkiin, jossa ovat jo Ahon, Viinasen ja Kullbergin lisäksi Kalevi Sorsa, valtakunnansovittelija Jorma Reini ja Suomen Tyänantajien Keskusliiton toimitusjohtaja Tapani Kahri. Pankkivaltuusmiehet ovat jo päättäneet devalvaatiosta. Sorsan sopimuksesta myönteisen päätöksen tehneiden ammattiyhdistysten johtajat ovat itse tulleet kertomaan päätöksestään Suomen Pankkiin. Nyt heitä ei päästetä sieltä ulos, koska he tietävät devalvaation olevan pian mahdollinen, ja heidät lasketaan sisäpiiriläisiksi. Mäki ja Lundh haluavat devalvaation, he eivät halua yhteiskuntasopimusta, jossa palkkoja lasketaan.

Tilanne on kaaottinen, välillä kabinetin ovelta käydään ilmoittamassa, kuinka monta miljardia maasta on paennut valuuttaa käydyn keskustelun aikana ja kuinka kauan Suomen Pankissa on rahaa. Mäki ja Lundh tyytyvät siihen, että Sorsan sopimuksen joitakin yksityiskohtia vielä selvitetään. Aho, Viinanen ja Suomen Pankin johtajat tulkitsevat tämän niin, että Lundh ja Mäki ovat hyväksyneet sopimuksen. Suomen Pankista lähdettäessä Ihalainen ei uskalla luvata, että uuttakaan sopimusta hyväksyttäisiin SAK:n hallituksessa.

Tiedotusvälineille on ilmoitettu, että Säätytalossa pidetään kello kolme iltapäivällä tiedotustilaisuus, ja se on pidettävä. SAK:n hallituksen päätöstä ei kuulu, ja Aho soittaa Ihalaiselle. Ihalainen lupaa suositella hallituksen sopimuksen hyväksymistä; Aho vaatii hallituksen myönteistä päätöstä ennen kello kolmea. Sitä Ihalainen ei pysty hankkimaan.
Aho, Sorsa, Kullberg kävelevät Suomen Pankista kadun yli Säätytalolle lehdistötilaisuuteen, jonka alakamista on moneen kertaan jouduttu siirtämään.

Lähdeaineisto: Antti Tuuri Elosta ja maailmasta ISBN 951-1-16599-2

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti