Vuoden 1991 eduskuntavaaleissa hallituspuolueet kärsivät selvän vaalitappion, lähes 300 000 ääntä ja yhteensä 24 eduskuntapaikkaa. Eniten eli 13 paikkaa menetti kokoomus, SDP:n tappio oli 8 paikkaa, RKP:n 1 ja SMP:n 2 paikkaa. Suurin voittaja oli keskustapuolue 15 lisäpaikallaan. Keskustan vaaliliittokumppani kristillinen liitto voitti sekin 3 lisäpaikkaa. Sosiaalidemokraattiseen puolueen johto teki vaalien jälkeen tuloksesta nopeat johtopäätökset. Pertti Paasio soitti 20. maaliskuuta, kun olimme palaamassa hiihtomatkalta Kittilästä ja ilmoitti, että SDP menee nyt oppositioon. Puoluesihteeri Ulpu Iivari vieraili pyynnöstäni Linnassa seuraavana päivänä kertomassa SDP:n puoluetoimikunnan yksimielisestä päätöksestä jättäytyä oppositioon. Samana päivänä myös Suomenmaan päätoimittaja Seppo Niemelä vieraili Linnassa. Hän oli pyytänyt tapaamista jo ennen vaaleja. Hän korosti moneen otteeseen arvostustaan kannanottojani kohtaan ja totesi tukeneensa niitä eri yhteyksissä lehtensä palstoilla. Ymmärsin hänen saaneen joskus niistä moitteita omiltaan.
Uusi eduskunta järjestäytyi torstaina 4. huhtikuuta 1991 ja valitsi puhemiehekseen keskustapuolueen puheenjohtajana Esko Ahon. Minulle selvisi vasta vuonna 1993, että Paavo Väyrynen olisi halunnut puhemiehen paikan itselleen. Siihen, että vuoden 1991 hallitusneuvottelut sujuivat ilman dramatiikkaa, vaikutti ratkaisevasti se, että Aho teki niin kuin teki. Jos Väyrynen olisi tullut puhemieheksi näin ei olisi käynyt.
Hallitusneuvottelut alkoivat maanantaina 8. huhtikuuta perinteisellä presidentin kierroksella. Ensimmäisen Linnaan saapui Esko Aho. Keskusteluumme osallistui myös kansliapäällikkö Jaakko Kalela.
Eduskuntaryhmien kierroksen aloittivat sosiaalidemokraatit: ryhmän puheenjohtaja Antti Kalliomäki, varapuheenjohtajat Liisa Jaakonsaari ja Erkki Tuomioja sekä sihteeri Kari Laitinen. Kerroin että takoitukseni ei ollut tällä kertaa osallistua kovin aktiivisesti hallituksen muodostamiseen.
Kokoomuksen eduskuntaryhmästä Linnasta kävivät puheenjohtaja Ilkka Suominen, puoluesihteeri Pekka Kivelä, ryhmäjohtaja Iiro Viinanen sekä varapuheenjohtajat Pirjo Rusanen ja Ben Zyskowitz. Kerroin heille, mitä olimme puhuneet Ahon kanssa tunnustelutehtävästä ja aikataulusta.
Keskustan eduskuntaryhmää edustivat ryhmän puheenjohtaja Kauko Juhantalo sekä varapuheenjohtajat Eeva Kuuskoski ja Mauri Pekkarinen. Ryhmän edustajat olivat iloisella mielellä vaalivoiton jälkeen. Juhantalo kertoi, että he olivat arvioineet saavansa kymmenen lisäpaikka, mutta 15 oli yllätys.
Presidentikierroksen jälkeen puhemies Aho sai tehtäväkseen ”tunnustella mahdollisuuksia uuden, eduskunnan enemmistön tukeen nojaavan hallituksen muodostamiseksi”. Aho aikoi viedä tunnustelijan tehtävän läpi nopealla aikataululla.
Ahon tunnustelutehtävät etenivät nopeasti ja hän soitti aamulla torstaina 11. huhtikuuta 1991 ja pyysi tapaamista. Sain hänen raporttinsa tunnusteluista iltapäivällä Linnassa. Sen mukaan kaikki puolueet SDP:tä lukuunottamatta olivat valmiit hallitusvastuuseen. Ohjelmaselvityksen pohjalta puhemies päätyi johtopäätöksiin: 1. Uusi enemmistöhallitus on rakennettavissa vain Keskusta, kokoomuksen ja RKP:n yhteistyön varaan. 2. Kaikki kolme puoluetta pitävät tarpeellisena pohjan täydentämistä ottamalla mukaan joko Vihreän liiton tai Suomen kristilliset tai ne molemmat. 3. Vasemmistoliiton ja kokoomuksen ohjelmatavoitteet ja käsitykset hallituspohjasta osoittavat, ettei niiden osallistuminen samaan hallitukseen näytä mahdolliselta. 4. Suomen Maaseudun Puolueen ja Liberaalisen Kansanpuolueen osallistumista uuteen hallitukseen eivät esittäneet mitkään muut puolueet. Sen sijaan RKP katsoi mahdottomaksi osallistua samaan hallitukseen SMP:n kanssa.
Hallitusneuvottelut käynnistyivät seuraavana päivänä 12. huhtikuuta ja keskiviikkona 17. huhtikuuta Aho vierali Linnassa raportoimassa neuvottelujen kulusta. Pari päivää aikaisemmin hallituspohja oli kaventunut, kun vihreät ilmmoittivat, etteivät he ole halukkaita osallistumaan hallitusvastuuseen.
Jaakko Kalelalta kuulin 19. huhtikuuta illansuussa, että halllitusneuvotteluissa oltiin pääsemässä kompromissiin ministerisalkkujen jaosta. Sen mukaan kokoomus saisi valtionvarainministerin salkun ja keskusta ulkoministerin salkun. Keskusta ei ollut vielä päättänyt, ketä se ehdottaa ulkoministeriksi. Ehdokkaiden joukossa oli myös Väyrynen ja Aho halusi kuulla mielipiteeni. Pyysin Kalelaa välittämään Aholle terveiset, että on parasta, että keskustapuolue tekee niin kuin sen kannalta luontevinta on. Minulla ei ole mitään sitä vastaaan, jos keskusta esittää Väyrystä ulkoministeriksi.
Hallituksen vaihdos tapahtui perjantaina 26. huhtikuuta, eli uuden hallituksen kokoaminen vietiin läpi alle kolmessa viikossa. Holkerin hallitukselle elonpäiviä kertyi 1458, kun niitä Sorsan neljännellä hallituksella oli 1456. Neljä ministeriä jatkoi tässä uudessa kokoonpanossa. He olivat kokoomuslaiset ulkomaankauppaministeri Pertti Salolainen ja työministeri Ilkka Kanerva sekä RKP:n ministerit, puolustusministeri Elisaberh Rehn ja liikenneministeri Ole Norrback.
Lähdeaineisto: Mauno Koivisto Kaksi kautta ISBN 951-26-3947-5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti