Maaliskuussa 1987 pidetyissä eduskuntavaaleissa kokoomus sai vaalivoiton. Se oli nyt maan toiseksi suurin puolue; edustajia vai kolme vähemmän kuin sosiaalidemokraateilla. Hallituksen muodostamisen ensimmäinen virallinen vaihe oli huhtikuun 6. päivä, jolloin eduskunnan puhemies ja eduskuntaryhmien edustajat kävivät kukin vuorollaan tasavallan presidentin luona. Niin kuin tavallista, presidentille esitetyt kannat olivat hyvin yleisluontoisia. Päällimmäiseksi niistä jäi ajatus kolmen suuren puoleen (sos.dem, kok. ja kepu) yhteishallituksesta. Puhemies Ilkka Suominen ei kertonut presidentille, että hän sekä Paavo Väyrynen ja Christoffer Taxell olivat jo ennen vaalipäivää tehneet kirjallisen vällipuheen johtamiensa puolueiden yhteishallituksesta.
Presidentti halusi ensimmäisenä vaiheena selvittää kolmen suuren puolueen hallituksen mahdollisuuddet. Hän soitti minulle saman päivän iltana pyytäen käymään luonaan, Esko Rekola kirjoittaa. Presidentti tiedusteli minua tämän selvityksen suorittajaksi. Ilmoitin olevani valmis antamaan kaiken avun, mihin kykenin. Seuraavana päivänä (7.4.) annetussa tiedotteessa lausuttiin tasavallan presidentin pyytneen minua selvittämään, onko olemassa laajaa periaatteellista yksimielisyyttä sellaisista muodostettavan hallituksen ohjelmassa sovittavista yhteiskunnallisista uudistuksista, joiden toteuttamiseen ilmeisesti tarvittaisiin poikkeuksellisen laajaa (yli 2/3) eduskuntaenemmistöön nojaava hallitus.
Esitin presidentin määrittelemän kysymyksen kolmen suurimman eduskuntaryhmän sekä pyynnöstä myös ruotsalaisen kansanpuolueen ryhmän edustajille. Muiden ryhmien kuulemista en pitänyt tarpeellisena. Pyysin vastauksia nopeasti. Paavo Väyrynen hätääntyi kysymykseni esittämisestä eduskuntaryhmän puheenjohtajalle Kauko Juhantalolle. Hän soitti ja kysyi, suostunko kuuntelemaan myös häntä. Sanoin, että en ole ennenkään pelännyt vanhoja kavereita ja sovimme hänen tulostaan kotiini seuraavana aamuna. Lehtivalokuvaajat pivystivät kaiken aikaa asuntoni edustalla ja paljastivat Paavon käynnin. Joimme kahvit ja kuuntelin. Tällöinkään hän ei paljastanut kolmen puheenjohtajan sopimusta. Asia ratkesi sosiaalidemokraattien ilmoitukseen, että ei ollut edellytyksiä nk. kolmen suureen hallituksen muodostamiseen. Toiset puolueet asettivat tavoitteekseen laajapohjaisen hallituksen.
Selvitystehtäväni, johon julkisuudessa kohdistettiin silloin ja myöhemminkin aivan kohtuuttoman suuri huomio, oli täten suoritettu. Tasavallan presidentti antoi 10.4. Harri Holkerille kaksiosaisen tunnustelutehtävän. Ensisijaisesti oli selvitettävä sosiaalidemokraattien ja kokoomuspuolueen yhteistyö ja ellei sitä tulisi, toisessa sijassa porvarillisten puolueiden hallitus. Kun olimme Harri Holkerin kanssa presidentin luona, hän kehotti minua olemaan Holkerin mahdollisesti tarvitsemana apuna hänen työssään.
Hallituksen kokoonpanoa pohdittaessa tehtiin laskelmia, jonka mukaan 18 ministeripaikan jakaminen neljän osallistuvan puolueen kesken antaisi matemaattisesti sosiaalidemokraateille 7,7, kokoomukselle 7,3, RKP:lle 1,8 ja SMP:lle 1,2 ministeripaikkaa. Paikkojen jako 8-7-2-1 oli täten aivan laskennallinen. Pekka Vennamo yritti kuitenkin vaatia SMP:lle kahta paikkaa, vaikka oli tysin selvää, että hän tyytyisi yhteen, niin kuin kävikin. Myöhemmin ilmeni, että Holkeri oli lepytellyt SMP:tä lupaamalla puolueelle pian avautuvan maaherran viran. Henkilönimeä ei varmaankaan sovittu, mutta niin valtioneuvosto kuin tasavallan presidentti tyytyivät aikanaan SMP:n nimeämään ehdokkaaseen.
Kokoomuspuolueen ministereitä nimettäessä kiintyi huomioni siihen, että Ilkka Kanervan saamista mukaan pidettiin perin tärkeänä. Olihan hänellä parhaat suhteet Tehtaankadulle. Ilkka Suominen puolestaan arvosti kovasti Neuvostoliiton kauppaa. Se olisi luonnostaan kuulunut ulkomaankauppaministerille, siis Pertti Salolaiselle. Nyt idänkauppa siirrettiin kauppa- ja teollisuusministerille itselleen; näin Ilkka Suomisesta tuli kolmas ministeri ulkoasiainministeriöön. Mutta kuinkas sitten kävikään. Ennen pitkää Neuvostoliiton kauppa romahti.
Presidentti Mauno Koiviston toimia Holkerin hallituksen muodostamisessa arvosteltiin etenkin keskustapuolueen taholta poikkeuksellisen jyrkin sanoin. Arvostelu on jatkunut vuosikausia kaikissa mahdollisissa yhteyksissä. Presidentin väitettiin jopa rikkoneen perustuslakia.
Tämän hallituksen erityislaatu korostui kahden miehen kädenpuristuksessa. Toinen oli syntyperäinen provari suojeluskuntamiehen poika Harri Holkeri, toinen sosiaademokraattisen aatemaailman syvästi omaksunut Kalevi Sorsa, jonka vanhempien antama ensimmäinen etunimi Taisto viittaa vuosikymmenien taaksen. Samalla viikolla oli ensimmäisen kerran vietetty kansallista veteraanienpäivää. Sen käyttöön otto yhdisti veteraanien kahden järjestön pitkn erillään kulkemisen jälkeen yhdessä muistelemaan yhteisesti koettuja sota-aikoja.
Lähdeaineisto: Esko Reola Viran puolelsta ISBN 951-0-22965-2
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti