Ajatus ETYK:n kymmenvuostisjuhlakokouksen järjestämisestä syntyi Madridin seurantakokouksen aikana, eikä meidän aloitteestamme. Ajatuksen esittivät sveitsiläiset seurantakokouksen siinä vaiheessa, kun näkymät oivat kovin huonot. Ajateltiin, että pitäisi ylimalkaan voida jostakin sopia. Ja tästä voitiin. Kun kokouksen pitämisen aika lähestyi, saatoimme todeta sen tulevan kreivin aikaan: ETYK:n jäsenmaitten piti kokoontua, koska niin oli päätetty, eikä juhlakokousta voitu ajatella pidettäväksi muulla kuin poliittisesti edustavalla tasolla.
Suoritin tunnusteluja, voitaisiinko se pitää korkeimmalla poliittisella tasolla, mutta siihen ei löytynyt yhteisymmärrystä. Tunnusteluja tehdessämme meidän tuli varoa sitä, ettei syntyisi tilannetta, joka sopisi yhdelle, mutta ei toiselle maalle. Yhteen aikaan näytti siltä, että Neuvostoliitto olisi halukas pitämään kokouksen valtionpäämiestasolla. Valaisin tilannetta kirjeessäni George Bushille 29. huhtikuutta: ”Olemme saaneet sen käsityksen, että Yhdysvallat on ottanut varautuneen kannan eikä ole erityisen kiinnostunut pitämään juhlakokousta korkeimmalla poliittisella tasolla. Mitä Neuvostoliittoon tulee, meillä ei ole heidän ajattelustaan täysin kirkasta kuvaa. Vaikuttaa siltä, että he ovat lykänneet lopullisen päätöksen tekemistä asiassa. Ei kuitenkaan ole epäilystä siitä, etteivätkö he olisi valmiit tapaamiseen korkeimmalla tasolla, josta voitaisiin sopia osanottajavaltioiden kesken konsensuksella. En voi sulkea pois mahdollisuutta, että he ovat edustettuna korkeimmalla tasolla vaikka tarkkaa yhteisymmärrystä osallistumisen tasosta ei saavutettaisikaan. Jos tilanne muodostuisi sellaiseksi, olisimme mielissämme mutta kokouksen isäntinä saattaisimme joutua erikoiseen tilanteeseen.”
Kävi selville, että Yhdysvaltain valtuuskuntaa tulisi johtamaan ulkoministeri George Shultz. Heti tämän jälkeen Neuvostoliitto ilmoitti saman tason sopivan heillekin. Neuvostoliitosta tuli vielä viesti, jossa tiedusteltiin käsitystäni siitä, missä hengessä Yhdysvallat kokoukseen tulisi. Neuvostoliitolle tämä tieto oli hyödyllinen, koska he joutuisivat omalta osaltaan käyttämään puheenvuoron ennen Yhdysvaltoja. Yhdysvalloilta tuli tässä suhteessa rauhoittava vastaus.
Kokous sai osakseen suurta kansainvälistä huomiota senkin vuoksi, että 28 vuoteen Neuvostoliitolla oli muu ulkoministeri kuin Andrei Gromyko. Neuvostoliiton valtuuskuntaa johti Eduard Shevardnadze, joka Helsingissä esittäytyi läntisille tiedotusvälineille. Shultz ja Shevardnadze tapasivat Helsingissä ensimmäisen kerran. He eivät selvästikään olleet sopineet kahdenkeskisestä tapaamisesta etukäteen, minkä vuoksi ulkoministereille tarjoamani työlounaan yhteydessä pyysin Shultzin ja Shevarnadzen yhtä aikaa keskustelemaan kanssani. Näin syntyi mahdollisuus myös kahdenkeskiseen keskusteluun, ilman että kummankaan tarvitsi tehdä aloitetta.
Kokouksen kunniaksi seuraavana päivänä järjestetyllä vastaanotolla Kalastajatorpalla havaitsin, että molemmat ulkoministerit liikkuivat seurueineen etäällä toisistaan. Pyysin heitä kumpaakin tulemaan hotellin paviljonkiin. Pian heidän ympärilleen alkoi ryhmittyä avustajakaarti ja kohta oli asiakeskustelu käynnissä. Jonkin ajan kuluttua havaitsin Shultzin tulevan levottomaksi. Ilmoitin, että minun pitää nyt poistua täältä muihin tehtäviin. Shultz ilahtui. Hänenkin piti poistua muiden kiireiden takia, mutta hän ei katsonut voivansa tehdä sitä ennen minua.
Lähdeaineisto: Mauno Koivisto Historian tekijät ISBN 951-26-4082-1
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti