tiistai 12. huhtikuuta 2011

Idässä kauppaa käyden, länteen tähyillen


















Suomen ja Neuvostoliiton väliselle kaupalle oli jo pitkään ollut tunnusomaista huomattava epätasapaino. Se juonsi juurensa vuoteen 1979 ja öljyn hinnan voimakkaaseen nousuun. Sen seurauksena Suomi velkaantui nopeasti, mutta pystyi kaupan clearing-periaatetta hyödyntäen kuitenkin kuromaan vajeen umpeen suhteellisen nopeasti. Suomen vienti jatkui korkealla tasolla vielä silloinkin, kun energian hinta ensin vakiintui ja sitten reaalihinta jopa aleni. Kun energian osuus koko Suomen Neuvostoliiton-tuonnista oli lähes 90 prosenttia, vientienemmyys johti siihen, että Neuvostoliitto vuorostaan velkaantui Suomelle 1980-luvun alussa. Suurimmillaan Neuvostoliiton clearing-velka oli vuonna 1982, jolloin jouduttiin turvautumaan erityisjärjestelyihin: clearing-tilin rinnalle perustettiin korollinen erityistili, jolle siirrettiin lähes puolet velasta. Tili sovittiin kuoletettavaksi vuosien 1984-1986 aikana.

Clearing-kaupassa viennin ja tuonnin edellytetään tasapainottavan toisensa. Siksi Suomi etsi ensi vaiheessa ratkaisua viennin supistamisesta. Vuoden 1984 kuluessa, jolloin Suomen viennin yleinen kasvu jatkui nopeana, Neuvostoliiton viennin arvo supistui tammi-kesäkuun aikana arvoltaan 15 prosenttia. Samaan aikaan länsivienti kasvoi peräti 28 prosenttia. Ulkomaankauppaministeri Jermu Laineen mukaan samalla pyrittiin kohottamaan Neuvostoliitosta tapahtuvan tuonnin arvoa. Jos tahtoa ehkä olikin, kyvyissä oli toivomisen varaa, mikä oli pääteltävissä suurlähettiläs Sobolevin kritiikistä. Toukokuussa Lappeenrannan Paasikivi-Seurassa puheessaan hän toisti samat valitukset, joita neuvostoliittolaiset olivat esittäneet jo vuosien ajan. Neuvostoliiton kone- ja laitetoimitusten vienti Suomeen ei ollut lisääntynyt. Suomen puolelle ei ollut synnytetty yhtään ainoata mittavaa yhteistyökohdetta, rakennushanketta, jossa myös neuvostoliittolaiset olisivat mukana. Yhtä huonosti oli menestytty yhteistyökohteiden luomisessa kolmansiin maihin.

Sobolevin mielestä yli- tai alijäämää ei kuitenkaan tullut nähdä niin suurena mörkönä kuin se mediassa oli nähty. Tärkeintä on keskinäisen kaupan korkean tason säilyttäminen ja sen edelleen kehittäminen, hän tähdensi. Ainakin julkisuudessa suomalaiset näyttivät ajattelevan samalla tavoin. Pyrkiessään kaupan tasapainottamiseen suomalaiset löysivät lopulta oikeat lääkkeet. Tehokkaimmaksi keinoksi lyhyellä tähtäyksellä osoittautuivat öljyn välityskaupat, sinällään epäterve ilmiö. Vientiä rouhittiin supistamalla nimenomaan suomalaisten rakennusliikkeiden urakointia Neuvostoliitossa. Maksuliikennettä tasapainotti myös suomalaisista riippumaton tekijä: Neuvostoliiton päätös muuttaa laivaennakkojen maksukäytäntöä aiempaa takapainotteisemmaksi. Se ehti jo vuoden 1984 kuluessa hermostuttaa suomalaistelakat perin juurin.

Suomen kauppa Neuvostoliiton kanssa muuttui alijäämäiseksi, ja syyskuun ensimmäisellä viikolla alijäämä nousi jo 630 miljoonaan markkaan. Käänteestä syytettiin nyt trading-öljyn lisätuontia sekä Suomen viennin ”liiallista” supistamista. Sorsa lähti viralliselle vierailulle Neuvostoliittoon. Järjestyksessä kahdeksatta viisivuotista kaupan runkosopimusta oli loppuvaiheessa päästy viimeistelemään ilman suurempia paineita. Se näkyi myös tuon 25.9.1984 allekirjoitetun sopimuksen sisällössä. Allekirjoitetun uuden sopimuksen arvon laskettiin nousevan 28 miljardiin ruplaan eli noin 200 miljardiin markkaan silloisella kurssilla.

Aivan oman lukunsa muodostivat suurten suomalaisten yhtiöiden ja rakennusliikkeiden voiteluun, ”lahjoituksiin”, käyttämät huomattavat rahamäärät. Summien suuruudesta antaa osviitan esimerkki, jossa suomalaiset rakentajat maksoivat 250 miljoonan terminaaliurakasta 10 miljoonan ”lahjoituksen”. Neuvostoliiton suurlähetystä Helsingissä kaitsi suomalaisia liikemiehiä kaidalle tielle ja Moskovassa heitä otettiin kiinni kuulusteluja varten. Ahtaimmille joutuivat suurimmat urakoitsijat, ja monet vuorineuvokset saivat tutustua KGB:n kuulustelumenetelmiin. Joidenkin osalle ei riittänyt edes yksi pidätys. Erään suuren monialayrityksen pääjohtaja otettiin kesällä vielä pitkälliseen uusintakäsittelyyn peräti Lefortovossa, mikä johti moninaisiin kirjallisiin tunnustuksiin. Vaikka asianomaisen jauhot eivät UM:n virkamiesten mielestä puhtaat olleetkaan, hänen pelättiin aiheuttavan tunnustuksillaan ja monitasoisella pelillään vaikeuksia rehellisillekin viejille. Siksi UM:ssä käännyttiin Koiviston puoleen pyynnöllä, että asiassa saataisiin ottaa yhteyttä Vladimiroviin toivomuksella, että asianomainen välittömästi vapautettaisiin. Lupa saatiin, keskustelu käytiin, ja kahden vuorokauden kuluttua syntisäkki palasi Suomeen. Lähdeaineisto: Juhani Suomi: Epävarmuuden vuodet ISBN-13 978-951-1-20957-7

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti