Presidentin terveydentilassa oli havaittavissa selviä heikkenemisen merkkejä vuoden 1981 talvesta lähtien. Hän oli ajoittain hyvin väsynyt, mutta hyviäkin päiviä oli välillä. Erityisesti keväällinen hiihtoretki Lappiin näytti olevan rakas ja voimia vaativa, mikä kuvastui niin hänen henkisestä kuin fyysisestäkin olemuksesta.
Alkukesästä hän kuitenkin piristyi huomattavasti ja oli heinäkuuhun tultaessa tyydyttävässä kunnossa. Tervehtymisensä innoittamana hän uskalsi lähteä Islantiin jo perinteiseksi muodostuneelle kalastusmatkalleen. Voimistustuttuaan Islannin matkan rasituksista hän jälleen paneutui tehtäväänsä, jotka kuitenkin vaativat häneltä kohtuuttomia ponnistuksia.
Presidentin esittelyt ovat normaalisti joka perjantai valtioneuvoston linnassa, mutta kesäkuukausina ne pidetään Kultarannassa, jonne ministerit matkustavat vain joka toinen viikko. Kesän ensimmäinen esittely oli kesäkuun 26. päivänä. Koivisto oli jäänyt jo kesälomalle, joten minä pääministerin sijaisena johdin ministerijoukkoa, Eino Uusitalo kirjoittaa. Esittelyn jälkeen tarjoaa presidentti aina lounaan. Niin nytkin. Lounaan jälkeen menin Kekkosen kanssa keskustelemaan sivuhuoneeseen toisten ministereiden odottaessa kahvia juoden. Käsittelimme lähinnä hallitusyhteistyön ongelmia, mutta puhuimme myös budjettiin liittyvistä asioista sekä kansainvälisistä kysymyksistä, joista Kekkonen oli erityisen huolestunut.
Puhuimme myös hänen terveydentilastaan ja presidenttikysymyksestä. Hän totesi, ettei hän ilmeisesti jaksa kauttansa loppuun, mutta seuraajakysymysten ollessa vielä epäselvä täytynee yrittää jaksaa hoitaa tehtäviään. Kekkosen ajatus, ettei hän mahdollisesti jaksa vaalikautensa loppuun saakka, ei ollut ensimmäistä kertaa esillä, mutta näin selvästi hän ei aikaisemmin ollut kantaansa lausunut, ainakaan minulle.
Seuraajakysymystä pohtiessaan hän mainitsi nimeltä Koiviston, Karjalaisen ja Virolaisen. Kuitenkaan hän ei tuntuvan uskovan sen enempää Karjalaiseen kuin Virolaiseenkaan, jonka ulkopoliittiseen harkintakykyyn hän ei luottanut. Virolaisen osalta Kekkonen arveli, että jos keskustapuolueen puoluekokous valitsee ehdokkaan, niin enemmistö asettuu hänen käsityksensä mukaan Virolaisen taakse. Koiviston ongelmana hän piti liiallista filosofointia ja päättämättömyyttä.
Parin viikon kuluttua, heinäkuun 10. päivänä, oli seuraava esittely Kultarannassa. Olin sopinut presidentin kanssa, että keskustelemme jälleen ajankohtaisista asioista. Välttääkseni julkisuutta menin Kultarantaan ennen esittelyn alkamista. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja Kultaranta kukoisti ruusuntuoksuineen täydessä loistossaan saapuessani hyvissä ajoin tapaamaan presidenttiä. Adjutantti oli minua ulkona vastassa ja ohjasi minut pääovelle. Kohta tuli myös Kekkonen ja kysyi, istummeko ulkona vai menemmekö sisälle. Jäimme ulos ja istuuduimme pyöreän pöydän ääreen. Vaihdoimme muutaman sanan kalastuksesta ja kauniista säästä. Keskustelimme samoista asoista, joista olimme edellisellä kerrallakin puhuneet. Kekkonen oli hyväntuulinen ja virkeä.
Syyskuun 9. päiväksi olin sopinut tapaamisen Kekkosen kanssa Tamminiemessä. Menin Tamminiemeen iltapäivällä sovittuun aikaan. Keskustelimme kesti noin tunnin ajan. Kävimme läpi useita ajankohtaisia asioita, mutta päällimmäisenä keskustelun aiheena oli seuraavan vuoden budjettiesitys, joka oli ankaran kiistelyn kohteena hallituksessa. Erimielisyydet hallituspuolueiden kesken olivat ajaneet hallituksen kriisiin, josta selviäminen ilman hallituksen kaatumista tuntui mahdottomalta. Keskiryhmien ja vasemmiston väliset näkemykset budjetin sisällöstä olivat kaukana toisistaan.
Torstaina 10. päivänä syyskuuta kokoontui keskustapuolueen puoluehallitus, kuten oli sovittu. Kokouksessaan puoluehallitus naulasi kiinni varsin tiukat raamit budjetin osalta. Liikkumatilaa ei juuri jäänyt. Vaatimukset olivat niin kovat, että vasemmisto tuskin niitä hyväksyisi. Hallituskriisi oli väistämättä edessä.
Soitin Kekkoselle kokouksen jälkeen ja ilmoitin, että keskustapuolueen ministereiden kädet on sidottu. Jos emme saa hallituksessa läpi puoluehallituksen tavoitteita, on hallituskriisiin varauduttava, sanoin. Kekkonen totesi: ”Pahalta näyttää. Tämä huomioon ottaen on kai sitten varauduttava pahimman varalta”. Sovimme siitä, että pidän hänet tilanteen tasalla ja kerron, jos tilanne jollakin tavalla muuttuu.
Samana päivänä, vain muutama tunti puhelinkeskustelumme jälkeen, tuli Tamminiemestä tieto, että Kekkonen on sairastunut ja lääkärit ovat menossa Tamminiemeen presidentin luo. Tieto järkytti minut. Budjettineuvottelujen jatkamisesta Kesärannassa oli sovittu saman päivän illaksi. Tuskin oli neuvottelu päässyt alkuun, kun presidentin kansliasta tuli puhelu. Kansliapäällikkö Perttunen ilmoitti, että hänellä on viesti pääministeri Koivistolle ja pääministerin sijaiselle, ministeri Uusitalolle. Tämä uutinen mykisti minut ja huomasin Koiviston olevan tavallista vakavampi. Kekkosen äkillinen sairastuminen vaikutti ratkaisevasti hallitustilanteeseen, vaikka sitä eivät kaikki haluakaan myöntää. Kun seuraavana aamuna valtioneuvosto kokoontui ja myönsi Kekkoselle kuukauden sairausloman, saattoi ministereiden kasvoista aistia vakavuutta ja sovinnonhalua. Kekkosen sairasloma alkoi perjantaina 11. päivänä syyskuuta, ja samana päivänä löytyi hallituksessa budjettisopu. Koivisto ryhtyi hoitamaan tasavallan presidentin tehtäviä ja minun vastuulleni tulivat pääministerin tehtävät ja hallituksen johtaminen, Eino Uusitalo kirjoitta.
Lähdeaineisto: Eino Uusitalo Jälkipeli ISBN 951-26-2439-7
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti