Veikko Helle kirjoittaa kirjassaan Puuseppä Suomen eduskunnasta, että olin ollut eduskunnassa miltei 25 vuotta ja näistä neljästä viimeisimpänä eduskunnan varapuhemiehenä, kun minut 1976 valittiin eduskunnan puhemieheksi. Yksi ja toinen voi nuoruudessaan unelmoida tai peräti päättää, mitä hänestä isona tulee. Olosuhteet olivat minun puolestani päättäneet, että minusta tuli puuseppä. Se oli hyvin selvää. Mutta että samaisesta puusepästä joskus tulisi eduskunnan puhemies, sitä ei kai voi nähdä hurjimmissa unissakaan.
Itse puhemieheksi tulo sujui sangen mutkattomasti. Maassa oli hallitus vaihtunut. Martti Miettusesta oli tullut hätätilahallituksen pääministeri marraskuun lopussa 1975. Suomen parlamentaarisessa elämässä on sellainen kirjoittamaton laki, että puhemies ja pääministeri eivät ole samasta puolueesta. Oli siis vaihdettava puhemiestä. Se tapahtui vuoden 1976 valtiopäivien alkaessa. Kalevi Sorsan ja eduskuntaryhmän puheenjohtajan Matti Ahteen kanssa asiasta käytiin pieni keskustelu. Ryhmässä minulla oli sen vanhimpana jäsenenä tietty asema ja olin jo muutamia kertoja tullut ryhmän ehdokkaana valituksi varapuhemieheksi. Vaalissa sain 178 ääntä. Valtakunnan hierarkiassa eduskunnan puhemies on toinen mies heti tasavallan presidentin jälkeen.
Vuonna 1977 tulin valituksi uudelleen puhemieheksi, nyt peräti 189 äänellä. Myöhemmin keväällä tuli eteen uusi tilanne. Miettusen hallitus jätti paikkansa, ja Kalevi Sorsa muodosti toisen hallituksensa. Kepu hermoili. Heidän puhemiesehdokkaansa oli Ahti Pekkala, ja hänen vaalipiirinsä eli Oulun läänin Keskustapuolueen piirijärjestö tätä vaihdosta kovasti kiirehti. Puhemies on myös eduskunnan kansliatoimikunnan puheenjohtaja ja varapuhemiehet sen jäseniä. Tämä toimikunta mm. valmistelee eduskunnan budjetin ja päättää kiinteistöä ja henkilökuntaa koskevista asioista.
Eduskunnan arvovaltaa saattavat murentaa ja häiritä sellaiset eduskuntatalossa esitetyt näytelmät, jotka pistävät kansanedustuslaitoksen ellei nyt juuri naurunalaiseksi niin saavat kansalaiset ainakin hymähtelemään. Eräs tällainen mielestäni kaikin puolin tarpeeton ja sopimaton tapahtumaketju elettiin helmikuun 3. päivänä, jolloin eduskunta tavanomaisesti oli kokoontunut valitsemaan valtiopäivien puhemiehiä.
Olin pannut viikonvaihteessa merkille, että kokoomuspuolueen puheenjohtaja Ilkka Suominen oli pitänyt puheen, jossa hän suositteli eduskunnan siihenastista toista varapuhemiestä Juuso Häikiötä valittavaksi nyt puhemieheksi. Perusteluna oli se, että tehtävään tulisi valita suurimman porvarillisen eduskuntaryhmän edustaja. Näin voitaisiin kehittää porvarillisten ryhmien yhteistoimintaa.
Asia meni osaltani ohitse vähin ajatuksin. Mutta kun tulin tiistaiaamuna eduskuntataloon, sain heti kutsun Matti Ahteen työhuoneeseen neuvotteluun, jossa myös Kalevi Sorsa oli paikalla. Kuulin, mitä oli tekeillä. Ei se niin vähäistä ollutkaan. Suunnitelmiin kuului ajaa Häikiö puhemieheksi ja sivuuttaa Virolainen arvatenkin kokonaan. Sain kuulla, että liikkeellä oli Keskustapuolueen puheenjohtaja Paavo Väyrynen. Tämä oli soittanut Sorsalle peräti Madridiin saakka, missä Sorsa oli eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan matkalla. Kokoomus tietysti oli innolla mukana hankkeessa, koska se näin ollen saisi oman miehensä puhemiehen paikalle. Tukea oli saatavissa myös muista keskiryhmistä, sanottiin.
Sorsalta ja Ahteelta oli tiedusteltu, miten demarit tulevat tällaiseen asiaan suhtautumaan. Asia meni ryhmäkokoukseen. Puheenjohtaja Ahde kertoi, että toissapäivänä Keskustapuolueen taholta oli ilmoitettu, että he hyväksyvät kokoomuksen ehdotuksen Juuso Häikiön valitsemisesta eduskunnan uudeksi puhemieheksi. Kepun ryhmä perääntyi hankkeesta tai ei lähtenyt siihen mukaan, miten vain. Virolainen sai vaalissa 185 ääntä, mikä osoittaa eduskunnan halunneenkin valita hänet.
Seuraavana päivänä kävelimme puhemiehistönä juhlallisen kulkueen kärjessä avajaisjumalanpalvelukseen Tuomiokirkkoon. Virolainen otti siinä asian puheeksi ja sanoi: - Onpa se tuo Suominenkin lapsellinen mies ja kokematon poliitikko, kun ryhtyy tällaiseen hommaan. Virolainen siis katsoi, että Kokoomuksesta hanke oli lähtöisin niin kuin virallisesti olikin. Koko tässä äkillisessä ja oudossa pelissä oli ikävä maku.
Lähdeaineisto:
Veikko Helle: Puuseppä Suomen eduskunnasta ISBN 951-30-5500-0
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti