14.1.1971 Hän on ollut sairaana. Kuumetta ei ole ollut paljon, mutta Belgian vierailun aiheuttaman keuhkonkuumeen opettamana hän on ottanut nyt varovaisesti.
24.1. Hän on koettanut tavoittaa minua, mutta ei ole onnistunut. Hän on pitkään suunnitellut yhteistä hiihtoretkeä.
26.1. Hän on todella huolissaan minusta ja on murheissaan valvonut ja ajatellut. Tänään tullut kirje on tulosta näistä aatoksista.
12.2. Kirje, joka on enemmän poliittinen raportti kuin viesti ystävälle. Ilmeisesti hän on huomannut sen itsekin, koska käskee hävittämään kirjeen, joka on ”kuin liikekirje”.
18.2. Erikoinen kirjelähetys. Päällimmäisenä tussikynällä ja raskaalla kädellä ison kirjaimin: Älä kiukuttele minulle puhelimessa. Äläkä muutenkaan. Minä masennun siitä aika pitkäksi aikaa.
1.4. Hän valittelee kiireitään sekä sitä, ettei pääsiäisen ajan ohjelma ole vielä valmistunut. Rakkain terveisin! Hmmm…
3.4. Tervetuloa Suomen hän toivottaa. Muista olla paljon ulkona ja hengittää raitista ilmaa oikein sydämen kyllyydestä, hän evästää.
17.5. Hänen mielestään mielialani täällä on kohentunut, vaikkei se erikoinen ole vieläkään. Minua hän vannottaa ”polvillaan pyytäen” hoitamaan itseäni. Ota positiivinen asenne elämään ja ihmisiin. Paraskin opettaja!
22.6. Tervetuloa, tervetuloa! Näin hän toivottaa minut tervetulleeksi kesälomalle. Lupaa soittaa ensi tilassa.
4.10. Pitkä kirje, jota hän on kirjoitellut eri vaiheissa alkaen jo 21.9. Jos Sinä ymmärtäisit jotakin – mutta kun et ymmärrä – niin tietäisit, että minä kaipaan Sinua. Toivon, että aina saisin olla lähelläsi.
9.10. Tavata hän haluaisi ja kyselee jälleen, olisiko minulla mahdollisuuksia piipahtaa Helsingissä joinakin määrättyinä päivinä, jotka hänelle ovat ohjelman osalta tyhjempiä.
15.10. Jälleen ajauduimme puhelimessa sanaharkkaan.
20.10. Kirje Persepolista. Pitkien ja unettavien puheiden aikana hän on tarkkailut naisia. Podgornyilla oli mukanaan tytär, joka oli kuulemma tyypillinen venakko, ”josta tulee aikanaan lihava, vaalea maatuska”.
Sinua olen täällä kaivannut, hän päättää.
26.11. Vannomisistaan huolimatta hän soittelee taas, aivan kuten ennenkin. Haluaisin todella tavata ja keskustella kaikessa rauhassa, sillä tämä on ollut repivien ristiriitojen vuosi meille molemmille. Se on kysynyt voimia. Ja myös vienyt niitä.
17.2.1972 Lämmin kirje, jossa hän vielä purkaa mielihyväänsä siitä, että kävin Suomessa. Se on ilahduttanut häntä suuresti.
11.3. Suuri postikortti. Täyteen kirjoitettu. Meidän hän toivoo tapaavan seuraavan kerran Mörrum-joella kalastuksen merkeissä.
25.3. Hän on niin iloinen siitä, että pääsin Mörrum-joelle ja Svängstaan. Saamansa kirjeen hän kokee rakkauskirjeenä ja toteaa iloisena, että ”se oli jo toinen yhdeksän vuoden kuluessa”.
29.3. Hän palaa samaan asiaan. Kyllä hän on vakavissaan. Olen saanut Sinulta rakkauskirjeen ja haluaisin vastata siihen, hän kirjoittaa. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.
8.4. Vielä kerran hän palaa kirjeeseeni ja moittii nyt minua siitä, että olen salannut niin monen vuoden ajan taitoni kirjoittaa rakkauskirjeitä.
24.4. Hän lähtee Lappiin, aivan kuten ennustin.
10.5. Hän oli tullut kovin iloiseksi soitostani. Oli sitä salaisesti odottanut.
2.6. Hän lähettää kirjeen mukana Eeva-lehden, jonka haastattelussa hän tunnustaa naisen (minun) voittaneen hänet kalastuksessa usein.
28.9. Kaunis rakkauskirje. Mitään asiaa hänellä ei ole. Hän on taitava puhuja. Mutta vielä taitavampi kirjoittaja.
6.10. Puhelinkeskustelumme jälkeen hän on tullut alakuloiselle mielelle.
13.10. Nyt hän onnistui pelästyttämään minut. Kirje, joka tänään tuli, saattoi minut ymmälle ja levottomaksi.
21.10. Hän kertoo kuvitelleensa, että hän merkitsee minulle edes sen verran, että tietoisuus hänen olemassaolostaan ja rakkaudestaan on minulle edes jonkinlainen valonpilkahdus. Tule Helsinkiin! Ota etäisyyttä siellä oleviin huoliin, hän kehotta ja uskoo, että se olisi minulle sielullisesti helpottavaa.
9.12. Hänellä on ollut lähtöni jälkeen ikävää, yksinäistä ja haikeaa. Kaipaan sinua hän päättää.
26.1.1973 Hän on ollut jälleen kovin yksinäinen. Juuri lähtösi jälkeen tunne on voimakkain, ja ties kuinka kauan se kestää, hän kuvailee.
22.2. Hänen keväänsä on todella ohjelmaa täynnä. Kaipaan sinua. Tule pian, hän pyytää. En minä niin vain voi lähteä!
1.3. Hän on pettynyt, kun en pääse.
6.3. Hän on pahoillaan siitä, että ärtyi. – Soitin, Sinä moitit minua ja niin se vain kävi, hän selittää ja pyytää anteeksi.
12.5. Hän taas hyvällä tuulella ja ilkikurinen. Itse kirje sinällään on yllätys. Hän kiittää kuluneista kymmenestä vuodesta: ”Ne ovat olleet vaihtelevaisia sekä ulkonaisesti että sisäisten suhteiden kannalta, mutta ne ovat antaneet sisältöä elämälleni”. Hän tunnustaa, ettei hän uskonut kiihkeän alkuihastuksen voivan kehittyä sen pitemmälle: ”en silloin ajatellut, miten se kehittyy ja minkälaiseksi.”
5.6. Hän kirjoittaa olleensa lähtöni jälkeen alakuloisella mielellä. Soittaa hän on yrittänyt, mutta ei ole saanut minua kiinni.
9.7. Kortti, jossa hän puuttuu kipeään asiaan, joka on painanut minua ja painaa päivä päivältä enemmän.
20.9. Kirje. Vain sen vuoksi lähetetty, että olen kaukana.
4.10. Hän lähettää Jaana-lehden, jossa on pitkä juttu kuvien kera siitä, miten Glazunov maalaa hänestä muotokuvaa. Itse hän vierastaa kuvan nykyistä versiota: ” Se on niin nuollun tuntuinen, siloinen, temperamentiton.”
Mahdollisen tapaamisen lokakuussa hän koettaa järjestää.
29.11. Ei hänellä asiaa ole, mutta haluaa vain olla näin yhteydessä. Seuraavalla kerralla hän lupaa kirjoittaa toisenlaisen kirjeen, sellaisen, jossa on TUNNETTA. Mutta kyllä sitä on tähänkin piilotettu, hän vakuuttaa,
14.12. Minulla on hiton ikävä Sinua, hän kirjoittaa. Hän kirjoittaa, että kaipaisi myös hellyyttä ja kysyy: tiedätkö Sinä edes mitä hellyys on?
Lähdeaineisto:
Anita Hallama: Sydämen kieltä sydämelle ISBN 951-1-17636-6
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti