Suomalaisen yhteiskunnan nopea muuttuminen 1960-luvulla, vasemmiston nousu valta-asemiin politiikassa ja valtiolojaliteetin hapertuminen sitä perinteisesti kantaneissa piireissä ajoivat suojelupoliisin kriisin, jossa ikääntyvän johdon kyvyt joutuivat kovalle koetukselle. Jäykkä ja sulkeutunut virasto ei pysynyt yhteiskunnan muutoksen tasalla.
Uutena kansainvälisenä haasteena esiin nousivat radikaalit nuorisoliikkeet, joiden toimintatapoja ja merkitystä oli hankala hahmottaa. Se ei ollut suomalainen vaan kansainvälinen kysymys, uusi vakava haaste kaikkien länsimaiden turvallisuusviranomaisille. Pariisin toukokuu 1968 johti EEC-maiden turvallisuuspoliisien yhteistyön tiivistymiseen ja vakinaistamiseen. Yhdysvaltain uusi presidentti Richard Nixon tilasi ensimmäisenä työpäivänään virassa CIA:n arvion maailman nuorisoliikkeistä.
Suojelupoliisia oli alusta asti arvosteltu kansandemokraattien lehdistössä, joskaan ei taajaan. Muu julkinen sana suhtautui virastoon pidättyvän suopeasti, silloin harvoin kun se mainittiin. Mutta vuoden 1967 kriittisiä kirjoituksia näkyi muuallakin. Herätteet saatiin Ruotsista, mutta alun perin ne juontuivat Yhdysvalloista, missä Vietnamin sota ruokki kriittisiä mielialoja ja vuotoja, niin että tiedustelupalvelu CIA:n toiminnasta tehtiin suuria paljastuksia. Ne heijastuivat Suomeen, kun SAJ:n tutkimussihteeri Niilo Koljonen kertoi oikeistososiaalidemokraattien saaneen tukea CIA:lta.
Taajimmin kritiikkiä esiintyi radikaalin nuoren polven piirissä. Sitä suojelupoliisissa oli aluksi vaikea hahmottaa, koska usein kriitikoiden kotitausta oli oikeistolainen ja heillä oli korkea koulutus. Kun ylietsivä Esko Kerttula joulun välipäivinä 1967 yöpyi Kokkolan virastotalon majoitushuoneessa, sinne osui Kälviän nuori vt. nimismies Kari Lehtola. Poliisialan mies siis, joten ylietsivä mainitsi työpaikkansa. Yllättäen nuori sijaisnimismies ilmoitti, ettei hyväksynyt suojelupoliisin eikä valtion muutakaan salaista toimintaa, ei myöskään pääesikunnan tutkimustoimintaa, jonka majurille hän juuri oli kieltäytynyt antamasta tietoja asevelvollisista.
Supo-kritiikki ulottui nuorten sosiaalidemokraattinen piiriin. Marraskuussa liikkeen Kimmo Kevätsalo lähetti lehdille, järjestöille ja henkilöille kirjeen pyytäen kampanjointia varten tietoja suojelupoliisista. Porilainen ylietsivä raportoi hämmentyneenä, että Kimmo oli hyvässä asemassa olevan kauppiaan (toiminimi Villen valinta) poika Kyläsaaresta; isä ei ollut koskaan ottanut osaa politiikkaan.
Kaikkialla läntisessä maailmassa vuoden 1968 nuorisoliike otti radikalisoituessaan poliisin eli ”siat” vihollisekseen, monessa maassa täydestä syystä. Vanhan ylioppilastalon valtauksessa järjestyspoliisi noudatti maltillista taktiikkaa. Syyskuussa 1968 Teinilehden välissä lähetettiin oppikoululaisille juliste, jossa presidentti Lyndon Johnson, hänen vaimonsa ja varapresidentti Hubert Humprhey oli vuoden hittielokuvan Bonnien ja Clyden innoittamina puettu gangstereiksi, konepistoolit käsissään. Ylietsivä Veikko Bärgvist meni puhumaan päätoimittaja Jertta Roosille ja varapuheenjohtaja Erkki Tuomiojalle. Nuoret kokivat vierailun asiattomana väliintulona. Historian viekkautta edusti se, että juliste oli painettu Kilama Oy:n kirjapainossa, jonka omisti Veikko Puskala, Supon vakinainen tiedustelukollega. Teinilehti teki käynnistä ison jutun, ja Tuomioja sanoi haastattelussa, että vaikka suojelupoliisiin ”voisi suhtautua naureksien” se ”saattaa kehittyä hyvin vakavaksi”.
Helsingin Sadankomitean ja sen dominoiman Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan rauhantoimikunnan teach-in veti Vanhalle ylioppilastalolle 11. helmikuuta 1969 yli 600 henkiä. Puheessaan ylioppilas Erik Schuller yllytti tutkijalautakunnan hylkäävän päätöksen saaneita aseistakieltäytyjiä jatkamaan kieltäytymistä. Lopuksi Schuller kehotti reserviupseeriliiton edustajaa dosentti Toivo J. Paloposkea tai tuntematonta, mutta varmaankin läsnä olevaa suojelupoliisin edustajaa saattamaan rikoksena yleisen syyttäjän tietoon. Suojelupoliisi otti haasteen vastaan ja teki ilmoituksen keskusrikospoliisille. Schuller tutkittiin, myönsi teon ja pantiin syytteeseen. Maanantaina 14. huhtikuuta 1969 Sadankomitean Ilkka Taipale, Erkki Tuomioja ja Pentti Laine toivat Ratakadulle ”jatkotoimenpiteitä varten” viisi nimilistaa, joissa Schullerin yllytykseen yltyi 122 allekirjoittajaa. Nimilistassa oli mukana SDP:n kansanedustaja Arvo Salo ja Suomen YK-liiton pääsihteeri Hilkka Pietilä ja SDP:n tutkimussihteeri Paavo Lipponen.
Oikeudenkäynnin vastaisen yönä kaksi poliisilaitoksen konstaapelia huomasi, että Suurkirkon ja Yliopiston kirjaston pylväisiin, oviin ja seiniin. Porthanin ovilaseihin ja Aleksanterinkadun näyteikkunoihin oli liimattu monisteita. Yhdessä oli miehen kuva ja sen päällä teksti ”Oikeusmurha” ja toisessa naisvartalo ja teksti ”Make love not war”. Ja ”Kieltäydy tappamasta kieltäydy aseista”, ja sama ruotsiksi.
Päivällä oikeuden edustalla jaettiin Sadankomitean monistetta, jossa sanottiin 122 kanssarikollisen ilmestymisen osoittavan ”suurta epäluottamusta edustuksellista demokratiaamme kohtaan” ja ennustettiin kieltäytyjien syksyllä järjestäytyvän ”työtaistelutoimenpiteiden kaltaisiin suoran toiminnan keinoihin kykeneväksi orgaaniksi”. Moniste pani raastuvanoikeuden paljon vartijaksi: ” Se tuomari tuolla sisällä, joka Schullerin kohtalosta päättää, päättää samalla tämän yhteiskunnan rakenteista hyvin pitkälle tästä eteenpäin”. Tuomari langetti Schullerille 1 vuoden ja 2 kuukautta vankeutta. Heti seuraavana aamuna Pentti Laine toi Ratakadulle 350 allekirjoitusta lisää ja kyseli, miksei aikaisempia ollut viety eteenpäin. Halusiko suojelupoliisi ”peittää asian”? Kun lain nojalla oli toimittava, ei keksitty muuta kuin viedä asiat keskusrikospoliisiin, siis prosessiin. Yllytysliike levisi ympäri maata.
Toinen teach-in 14. toukokuuta houkutteli Vanhalle ylioppilastalolle lähes tuhat henkeä, joukossa kaksi kiinalaisdiplomaattia ja kaksi venäläiskollegaa. Lähes jokaisessa puheenvuorossa toivotettiin tervetulleeksi suojelupoliisin edustaja. Avaaja Erkki Tuomioja asetti kyseenalaiseksi suojelupoliisin merkityksen. Kesäkuun lopussa Sadankomitean edustajat toivat Ratakadulle 735 allekirjoitusta lisää.
Heinäkuussa järjestettiin Vanhalla kolmas teach-in, jossa Ilkka Taipale toivotti yleisön ja suojelupoliisin edustajat tervetulleiksi. Yllytysliike ylikuormitti poliisitutkinnan ja oikeuslaitoksen. Kymmenen kärkiyllyttäjää ehdittiin tuomita yli vuoden vankeusrangaistukseen, mutta oli selvää, ettei tuhatta kansalaista voitu panna vankilaan rikoksesta, joka ytimeltään oli poliittista toimintaa eikä vahingoittanut ketään.
Lähdeaineisto Matti Simola Ratakatu 12 ISBN 978-951-0-35243-4
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti