Puuhastelu Nordekin ympärillä meni SDP:ssä jäsenväliseksi. Leskinen kutsui sosiaalidemokraattisen hallitusryhmän koolle siinä tarkoituksessa, että Nordek-neuvottelut lopetetaan. Koivistolle asiasta ei ilmoiteta mitään. Koivisto matkusti kiireesti Helsinkiin ja ehti nuijan varteen ennen Leskistä. Myöhemmin Koivisto osasi päätellä, että Leskinen oli yrittänyt temppuansa Kekkosen tieten. Ulkopolitiikkaa, erityisesti sisäpolitiikkaa, pidettiin pelikenttänä, jolla kaikki konstit olivat sallittuja.
Kun Nordek lopullisesti Reykjavikissa haudattiin, Kekkonen saattoi olla tyytyväinen mahdollisen kilpailijansa vastoinkäymisestä. Mutta muitakin Koivistolle kateita oli. Tapahtumasta oli ”jonkinlaista pahaa omaatuntoa” jäänyt myös Karjalaiselle, Leskiselle ja Paavo Aitiolle, jotka paluumatkalla Reykjavikista juopottelivat hillittömästi ja pitivät ”katastrofaalisen” lehdistökonferenssin Helsinkiin tullessaan.
Karjalainen vaikutti Koiviston mielestä vapautuneelta ratkaisun jälkeen. Myöhemmin Koivisto sanoi, että kun allekirjoittamisesta ei Suomen hallituksessa edelleenkään syntynyt yksimielistä päätöstä, kun allekirjoitetulla sopimuksella olisi ilmeisesti ollut vaikutuksensa Tanskan ja Norjan EEC-jäsenyyspyrkimyksiin ja kun ei ollut mitään tietoa, kuinka Suomen hallitukset suhtautuisivat valmiiksi neuvoteltuun ja allekirjoitettuun Nordek-hankkeeseen, hän katsoi olevan viisainta, että Suomen hallitus ei sopimusta allekirjoita.
Kekkosen mukaan Koivisto pani Nordekin alulle ja että hän ei tiennyt siitä etukäteen oikeastaan mitään. Koiviston mielestä miehillä oli perin erilaiset lähestymistavat ja erilaiset intressit Pohjoismaiden suuntaan. ”Voin vain hyvin arvailla Kekkosen ajattelutavan lähtökohtia, mutta niiden julkiseen pohdiskeluun en ryhdy”, hän sanoi muistelmissaan.
Jälkeenpäin Kekkonen oli kirjoittanut Jakobssonille, joka silloin oli Tukholman lähettiläs, kirjeen, jossa sanoi olleensa Nordek-sopimuksen allekirjoittamisen kannalla ja Koivisto oli sitä vastaan. Koivisto sanoo, että Kekkosella oli kirjeessä perin ”katala” ajatus. Kekkonen kirjoitti: ”Käsitykseni mukaan sopimus olisi ollut allekirjoitettava, ei suinkaan sen takia, että se olisi johtanut Nordekin syntymiseen, vaan sen takia, että me olisimme taktisesti saaneet paremman aseman, kun Tanska olisi kohta tämän sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen pyrkinyt virallisesti EEC:n jäseneksi”.
Koivisto haluaa uskoa, että Kekkonen kehitti tämän ajatuskulun jälkeen päin. Neuvostoliittolaiset huomasivat vuosia myöhemmin, että sopimuksen allekirjoittaminen olisi ollut Neuvostoliiton etujen mukaista. Tanska liittyi pian EEC:n jäseneksi, Suomi ja Ruotsi vasta Neuvostoliiton hajottua ja Norja ei ole siellä vieläkään.
Vielä jälkeenpäin Nordekin kohtalo mietitytti Kekkosta. Juuri kansliapäälliköksi pestattu Antero Jyränki sai joulun alla 1971 kuulla presidentin jupinoita ”itsepäisestä” pääministeristä ja virkamiehistä, jotka ”vesittivät” Kekkosen suullisesti antamat ohjeet. Kekkonen ei todellakaan halunnut Nordek-junailusta syytä niskoilleen. Häntä kismitti erityisesti Olof Palmen esittämä käsitys, että Suomi oli perääntynyt Neuvostoliiton painostuksesta. ”Jos minun neuvoa olisi noudatettu, voitaisiin nyt koko ajan viitata Tanskan menettelyyn”, Kekkonen sanoi. ”Mutta Koivisto oli itsepäinen. Ja Koivisto sai tahtonsa läpi, sai lopettaa Nordek-hankkeen haluamallaan tavalla, niin kuin koko hankekin oli ollut hänen ajatuksensa ja johtamansa!”
Koivisto oli Kekkosen pääministeriksi nostama, mutta Kekkosen harmiksi kovin omanarvontuntoinen. Kun Koivisto meni Tamminiemeen, oli normaali asetelma, että Kekkonen katsoi Koivistoa vihamielisen näköisenä: ”Hän antoi siten jo alkajaisiksi ymmärtää, että jos minua ei olisi, ei olisi ikäviä asioitakaan. Koska asiani olivat säännöllisesti ikäviä, en hänen puheilleen mennytkään, jos ei tarvinnut kertoa ongelmista. Voin tietysti kysyä itseltäni, paninko tarkoituksella hänen pöydälleen vain hankalia kysymyksiä.” Vaikka Kekkosen ja Koiviston välit Koiviston ensimmäisenä pääministerikautena oli jonkinasteista läheisyyttä, Koivisto pyrki pitämään etäisyyttä ja Kekkosta epävarmuuden tilassa omista suunnitelmistaan. ”Varmuuden vuoksi.”
Koiviston ensimmäisestä pääministerikaudesta Kekkonen oppi ainakin sen, että Koivisto ei suostunut hänen tahdottomaksi toimijakseen. Jos Nordek olisi toteutunut, se olisi ollut sulka Koiviston hattuun. Kirjallinen toiminta antaa yleensä viitteitä poliittisesta pyrkyryydestä. Luultavasti Mauno Koiviston kirja ”Linjan vetoa” vuodelta 1968 ei jäänyt Kekkoselta, Karjalaiselta, Leskiseltä, Kuuselta ja muilta mahdollisilta kilpakumppaneilta lukematta.
Vuoden 1968 presidentinvaalien jälkeen Sos.dem Nuorison Keskusliiton tiedotussihteeri Lauri Sivonen painatti t-paidan, jossa oli teksti ”Maukka 74”, mutta Koivisto keräytti paidan pois myynnistä.
Lähdeaineisto: Lasse Lehtinen: Aatosta jaloa ja alhaista mieltä ISBN 951-0-26705-8
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti