Jälleenrakennuksen ihme

Suomi oli ollut sodassa viisi vuotta. Pieni hengähdysaika talvisodan ja jatkosodan välillä oli käytetty etupäässä sotilaalliseen varustautumiseen. Pelastuimme itsenäisenä vapaan yhteiskuntajärjestelmän valtakuntana, vaikka hävisimme sodan. Nyt oli huolehdittava, että verrattomien rintamasotilaittemme sankarityö ei valuisi hukkaan. Suomi oli suunnattomasti köyhtynyt raskaina sotavuosina. Yhteiskunnallinen kehitys oli ollut täysin pysähdyksissä. Kaatuneina olimme menettäneet 85 500 henkeä ja haavoittuneita oli yhteensä noin 210 000, joista monet jäivät invalideiksi. Karjalan alueluovutus oli 9,4 prosenttia Suomen pinta-alasta ja se oli kova taloudellinen isku. Siirtoväkeä oli kaikki alueet yhteen laskien lähes 400 000.

Siirtoväen määrä lääneittäin 31.10.1945
Uudenmaan lääni 60410
Turun ja Porin lääni 71228
Hämeen lääni 65704
Kymen lääni 28302
Mikkelin lääni 29110
Kuopion lääni 45421
Vaasan lääni 70314
Oulun lääni 13104
Lapin lääni 3436
Yhteensä 386830

Yhteiskunnalle oli suuri haaste sodan jälkeen puolen miljoonan sotilaan sijoittaminen siviilielämään, siirtoväen ja rintamiesten asuttaminen, Pohjois-Suomen hävitysten ja kaupunkien pommitusten vaurioiden jälleenrakennus, sotakorvausten maksaminen, tuotannon voimistaminen ja säännöstelyn purkaminen sekä valtiontalouden tasapainottaminen.

Maanhankintalaki

Maan saantiin oikeutettujen asuttaminen edellytti, että heidän sijoittamismahdollisuutensa kullekin paikkakunnalle ennakkoon selvitettiin siinä laajuudessa kuin se oli mahdollista. Ensisijaisesti tämä koski siirtoväkeen kuuluvia henkilöitä.
Jo vuoden 1944 loppupuolella oli ASO hankkinut kunnista luettelot kaikista niiden alueilla sijaitsevista yli 10:n peltohehtaarin tiloista. Näiden pohjalta laadittiin laskemat asutukseen saatavissa olevasta maasta. Ne tehtiin kunnittain ja omistajaryhmittäin siten, että ensisijaisten maanluovuttajien maat käytiin läpi tiloittain ja arvioitiin suurin piirtein, kuinka paljon niistä oli saatavissa peltoa asutukseen. Toissijaisten luovuttajien maat käytiin samalla tavoin läpi.

Juurettoman toisten nurkissa elellyt siirtoväki eläimineen tarvitsi kipeästi viljelysmaiden väliaikaista vuokraamista. Uusia tiloja ei voitu saada aikaan kädenkäänteessä. Toimeton väestö oli saatava edes rajoitetusti tuottavaan työhön. Se oli myös tärkeä mielialakysymys.
Eduskunnan hyväksymien lakien perusteella hankittiin vuokramaata ja vuoden 1944 syyskylvöjä ja vuonna 1945 kylvettävän kevätvehnän, perunan ja juurikasvien viljelyä varten.

Maanhankintalain mukaisia maanluovuttajia on arvioitu olleen noin 16 000 kappaletta. Heidän taloudellisten uhrauksiensa ansioista oli asutustoimintalain täytäntöönpano mahdollinen. Useinkaan heidän uhrauksia ei muistettu. Maanhankintalain mukainen luovutusvelvollisuus oli suhteellisen ankara ja ulottui yksityisenkin maanomistuksen piirissä aina keskikokoiseksi katsottaviin tiloihin asti. Koko maanluovutuksen todellinen paine kohdistui kuitenkin suhteellisen suppeaan viljelijämäärään.
Pääministeri Paasikiven vaatimuksesta maanhankintalakiin tuli kielipykälä, jonka mukaan asutuksella ei saanut muuttaa kuntien sisäisiä kielisuhteita. Käytännössä tämä merkitsi ruotsinkielisten omistaman maan säästymistä asutukselta. Maanhankintalain toteuttamisessa maalaisliittolaisten sydäntä lähinnä oli siirtoväki. Sosiaalidemokraatit ajoivat ensisijaisesti rintamamiesten ja kansandemokraatit maattomien etuja.

Maanhankintalain mukaisia maan saajia olivat siirtoväki sekä sotainvalidit, sotalesket ja heidän perheensä, sotaorvot, perheelliset rintamasotilaat ja tietyin edellytyksin vuokramiehet, tilalta poisjoutuneet työmiehet ja lisäalueen saajat.

Maanhankintalain toteuttaminen lopetti suurmaanomistuksen Suomesta ja sai aikaan laajan maareformin. Uusiin tiloihin maa otettiin ensisijaisesti valtiolta, seurakunnilta, rappiotiloilta, keinottelijoilta ja yhtiöiltä. Maanviljelijät, jotka lain mukaan olivat toissijaisia luovuttajia, olivat kuitenkin suurin luovuttajaryhmä.

Maanhankintalain perusteella maata jaettiin lähes 3 miljoonaa hehtaaria. Runsaat 60 % maasta sai siirtoväki. Rintamamiehet sekä sotalesket ja –invalidit saivat runsaat 60 % muodostuneista yli 94 000 tilasta.

Kotimaan kauppa oli enemmän tavaran jakelua kuin aktiivista myyntitoimintaa. Vuonna 1946 käytössä oli 53 eri ostokorttilajia. Tämän jälkeen niiden määrä alkoi nopeasti vähentyä. Vuoden 1947 inflaatio oli 47 prosenttia elinkustannusindeksillä mitattuna. Liha vapautettiin säännöstelystä vuoden 1947 alussa. Tuotannon lisääntyessä 1948 voitiin purkaa suuri osa elintarvikesäännöstelystä. Kansanhuoltoministeriö lopetettiin vuoden 1949 lopussa. Vasta vuoden 1948-49 inflaatio saatiin hillityksi.

Asutustoiminta

Maata sai siirtoväestä 46 000 perhettä, 12 000 sotaleskeä ja -invalidia tai –orpoa ja 62 000 rintamamiesperhettä.
Asutustoiminnassa pyrittiin siihen, että maataloustilat muodostettiin useamman tilan käsittäviin asutusryhmiin, asutusalueiksi. Alueiden tie- ja kuivatustyöt sekä rakentaminen voitiin toteuttaa keskitetysti ja kustannuksia säästäen. Etelä-Suomessa asutusryhmät saivat useimmiten nimensä suurtilasta, jonka maista ne oli muodostettu. Sen sijaan kylmätila-alueilla asutusalue sai nimen jonkin joen, suon tai muun maastokohdan mukaan.

Sodanjälkeisessä rakentamisessa olosuhteet ja tehtävät olivat monella tavalla vaikeita. Materiaalipula oli valtava ja koko aja oli tarvikkeista kilpailtava sotakorvausteollisuuden kanssa. Rakennuslainoja maanhankintalain tarkoituksiin myönnettiin kaikkiaan noin 170 000 kappaletta, yhteiseltä rahamäärältään noin 400 miljoonaa markkaa. Maanhankintalain mukaisia asuinrakennuksia rakennettiin yli 71 000, kotieläinrakennuksia noin 39 500 ja muita rakennuksia 53 000 kappaletta. Rakennuksista valmistettiin vuosina 1945-1950 noin 91 700 ja vuosina 1950-1955 noin 51 400. Huomattava osa rakennuksista jouduttiin rakentamaan niin sanotuille kylmille tiloille, jotka olivat raivaamattomia ja rakentamattomia. Tällaisia tiloja oli noin 15 000.

Muodostetulle tilalle nimitettiin asukas mahdollisimman pian, ja vapaaehtoisella kaupalla ostettu tila kuului heti ostajalleen. Siirtoväki oli 31.6.1946 mennessä solminut 5635 maataloustilaa
koskevaa hallintosopimusta ja ostanut vapaaehtoisella kaupalla 2057 tilaa. Kahtena seuraavanakin toimintavuotena siirtoväki sai haltuunsa vuodessa n. 7000 maataloustilaa, joista n. 3000 vapaaehtoisella kaupalla.
Vuoden 1948 puolivälissä oli kiirein tarve tullut tyydytetyksi. Tämän jälkeen alkoi hallintasopimusten ja vapaaehtoisten kauppojen määrä nopeasti supistua.
Vuoden 1950 alkupuoliskolla solmittiin enää 140 maataloustilojen hallintosopimusta ja tehtiin 213 näitä koskevaa vapaaehtoista kauppaa. 31.12.1951 mennessä siirtoväki oli saanut haltuunsa
maataloustiloja kaikkiaan 27939, mikä vastaa 84% näitten tilojen hakijoitten lukumäärästä.

Vuonna 1950 järjestettiin ensimmäinen ns. metsämarssi, jolla pyrittiin herättämään sekä maanomistajien että suuren yleisön kiinnostusta metsänparannustöitä kohtaan, joita ”marssin” aikana suoritettiin talkoovoimin.

Saksalaisten tuhojen korjaaminen

Samanaikaisesti maanhankintalain mukaisen rakentamisen kanssa suoritettiin saksalaisten tuhoaman Pohjois-Suomen jälleenrakentaminen. Sekin oli mittava urakka. Kaikkiaan tuhottiin Pohjois-Suomesta 5 460 asuinrakennusta, 4 271 karjarakennusta ja 7 070 muuta talousrakennusta. Lisäksi tuhottiin 720 yksityistä liike yms. rakennusta ja 655 kuntien ja seurakuntien rakennusta, kirkot ja koulut poisluettuna. Lisäksi oli vaurioitunut noin 5 500 asuinrakennusta, 4 200 karjarakennusta , 1 600 muuta talousrakennusta sekä 130 kuntien ja seurakuntien rakennusta. Lapin jälleenrakentaminen oli elämää hallitseva ponnistus vuosien ajan.

Sodanjälkeisen omien kotien jälleenrakentamisen piirissä lasketaan olleen välittömästi yli miljoona henkilöä eli noin 27 prosenttia koko maan silloisesta väestöstä. Suomi oli sodan päättyessä vielä voimakkaasti maatalousvaltainen yhteiskunta, Sen väestöstä yli puolet sai silloin vielä toimeentulonsa maa- ja metsätaloudesta.

Veikko Vennamo johti ASOa

Veikko Vennamo johti sodanjälkeistä omien kotien hankintaa Suomessa. Hän toimi maatalousministeriön asutusasiainosaston (ASO) päällikkönä vuosina 1944-1959. Tehtävään hänet nimitti ministeri Viljami Kalliokoski. Jatkosodan päätyttyä Vennamo järjesti Maatalousministeriön asutusasiainosaston päällikkönä kaikkiaan yli 400 000 evakolle, rintamamiehelle ja kaatuneiden omaisille uudet maatilat tai rakennustontit muualle Suomeen maanhankintalain perusteella. Vennamo näki välttämättömäksi myös pakkolunastaa yksityisiä maita uusille tiloille, mitä MTK ja eduskunnan oikeisto vastustivat. Vennamon merkittävin saavutus lienee tämä maaomistuksen uusjako, joka oli ja on yhä Suomen historian suurin maareformi. Siirtoväen ja rintamamiesten asuttamisen lisäksi kyseessä oli suuri maatalouden rakennemuutos: ennen sotia maaseudulla oli ollut noin 200 000–250 000 mäkitupalaista, maatalouden kausityöläistä. Tämä väestönosa sai nyt maata muuttuen pienviljelijöiksi. Samalla tavalla integroitiin sodasta veteraanina tai pakolaisena palaava työväestö muuhun yhteiskuntaan. Vennamon työ ASOssa kesti vuoteen 1959 asti. Poliittista merkitystä asutustilallisuudella oli muun muassa Suomen Pientalonpoikien Puolueen ja sen seuraajan Suomen Maaseudun Puolueen synnyssä ja kehityksessä.

Perustettujen tilojen kohtalo

Kaupungistuminen ja maa- ja metsätalouden rakennemuutos teki lopulta 1960-luvulla useat tilat elinkelvottomiksi. Suurten ikäluokkien kasvaessa aikuisikään moottorisahan ja traktorin laajamittainen käyttöönotto vähensivät maa- ja metsätalouden työvoimantarvetta samalla, kun maaseudun väestö kasvoi nopeasti. Samalla koulujärjestelmän voimakas laajeneminen toi opisto- ja korkeakouluasteen sivistyksen nuorten ulottuville entistä laajemmassa mitassa. Vaikka tilojen alkuperäiset omistajat jäivät yleensä kotiin, seuraava sukupolvi muutti työn perässä kaupunkeihin ja Ruotsiin. Suomesta tuli 1970-luvun puoleenväliin mennessä länsimainen teollisuusyhteiskunta.
Asutustila (myös Maanhankintatila) on asutustarkoituksiin perustettu maatila, jollaisia toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1945 säädetyn Maanhankintalain perusteella perustettiin Suomeen yli 100 000. Osa asutustiloista muodostettiin vanhoille viljelysmaille, jolloin asutustila sai jo perustamisvaiheessa pienen alan viljeltävää peltoa. Työläämmän vaihtoehdon edessä taas olivat ne asutustilalliset, jotka saivat niin kutsutun kylmän tilan. Näillä noin 16 000 tilalla työ aloitettiin metsän raivaamisella niin rakennusten kuin peltojenkin tieltä.
Muodostettuja tiloja oli kuutta eri tyyppiä: viljelystiloja (peltoa 6–15 hehtaaria) muodostettiin noin 30 000 kappaletta, asuntoviljelystiloja (peltoa 2–6 hehtaaria) muodostettiin noin 15 000 kappaletta, asuntotiloja ja tontteja (niin sanotut rintamamiestalot) noin 56 000 kappaletta, kalastustiloja noin 700 kappaletta, lisämaita noin 33 000 kappaletta ja yhteismetsiä ja -laitumia noin 1000 kappaletta.

Lähdeaineisto:
Veikko Vennamo – P.O. Väisänen: Jälleenrakennuksen ihme ISBN 951-20-3099-3
Suomen historian pikkujättiläinen ISBN 951-0-14253-0
Heikki Eskelinen: Itsenäisyytemme vuosikymmenet 1917-1966
Itsenäisen Suomen historia 3ISBN 951-35-5157-1
Jouko Vahtola Suomen historia ISBN 951-1-17397-9
Kari Hokkanen Maalaisliitto-Keskustan historia 4 ISBN 951-1-18339-7
Tasavallan vuodet 1917-1987 ISBN 951-6657-6
Pentti Virrankoski Suomen historia 2ISBN 951-746-342-1