Mannerheim valittiin Tasavallan presidentiksi (4.8.1944-8.3.1946), koska vain hänen katsottiin pystyvän vievän maan rauhaan.
Kun rintamatilanne oli heinäkuun lopulla 1944 saatu vakiinnutetuksi, aloitettiin kiireelliset toimenpiteet sodasta irtautumiseksi. Heinäkuun alussa vihjaistiin Pravdassa, ettei Suomelta vaadittaisi ehdotonta antautumista. Rauhasta oli mahdollista neuvotella suurin piirtein samoilla ehdoilla kuin talvella. Ryti ja Tanner oli syrjäytettävä. Mannerheimistä oli tehtävä valtion päämies. Ryti suostui eroon. Presidentinvaihdoksella haluttiin korostaa idänpolitiikan muutosta ja vapautumista Saksalle annetusta sitoumuksesta. Pääministeriksi löytyi 5.8. kansanedustaja Antti Hackzell. Ulkomministeri tuli Mannerheimin yhteistyökumppani Carl Enckell.
Kun rintamatilanne oli heinäkuun lopulla 1944 saatu vakiinnutetuksi, aloitettiin kiireelliset toimenpiteet sodasta irtautumiseksi. Heinäkuun alussa vihjaistiin Pravdassa, ettei Suomelta vaadittaisi ehdotonta antautumista. Rauhasta oli mahdollista neuvotella suurin piirtein samoilla ehdoilla kuin talvella. Ryti ja Tanner oli syrjäytettävä. Mannerheimistä oli tehtävä valtion päämies. Ryti suostui eroon. Presidentinvaihdoksella haluttiin korostaa idänpolitiikan muutosta ja vapautumista Saksalle annetusta sitoumuksesta. Pääministeriksi löytyi 5.8. kansanedustaja Antti Hackzell. Ulkomministeri tuli Mannerheimin yhteistyökumppani Carl Enckell.
Mannerheimin nauttima luottamus takasi sen, että neuvotteluja Neuvostoliiton kanssa ei katsottu petokseksi ja että koko armeija noudattaa rauhansopimusta. Mannerheim sanoutui irti presidentti Rytin allekirjoittamasta erillisrauhan estävästä sopimuksesta ja suostui aselepoon.
Välirauhansopimuksen (19.9.1944) jälkeen Mannerheim pyrki aktiivisesti löytämään uuden, Suomelle niissä oloissa mahdollisimman edullisen ulkopoliittisen ratkaisun. Hän katsoi, että puolustusliitolla Neuvostoliiton kanssa voitaisiin vakaannuttaa Suomen suvereeninen asema. Stalin ei halunnut vielä vakiinnuttaa Suomen poliittista asemaa, mutta Mannerheimin tammikuussa 1945 laatimaa luonnosta on luonnehdittu vuonna 1948 solmitun YYA-sopimuksen pohjaksi.
Liittoutuneiden valvontakomission valvoessa Suomea Mannerheimin oli pakko hyväksyä useita vastenmielisiä ratkaisuja. Hän joutui mukautumaan suojeluskuntien, Lotta Svärd -järjestön ja Suomen aseveljien liiton lakkauttamiseen, vaikka ne olivat olleet Suomen puolustuksen vankkoja tukijoita. Vastaavasti hänen aikanaan maanpetoksesta tuomittuja vapautettiin ja näitä otettiin jopa Suomen hallitukseen.
Sotasyyllisyysoikeudenkäynnin päätyttyä ajankohtaistui presidentti Mannerheimin ero. Marsalkka-presidentin eron yhteydessä puhuttiin julkisesti terveydellisistä syistä, mutta eroon johtaneen kehityksen eri vaiheissa poliittinen jännitys näytteli huomattavaa osaa.
Mannerheim oli terveydellisistä syistä virkavapaana 3-10.3., 12.9.-5.10., 18.10.45-4.3.1946.
Vaikka Mannerheim Neuvostoliiton kannalta oli ainoa, joka pystyi pitämään Suomen yhtenäisenä ja estämään vastarintaliikkeen voimistumisen, oli hän sisäpolitiikassakin Neuvostoliittoon katseensa suunnanneen ns. demokraattisen politiikan mielestä kehityksen jarru.
Poliittisissa piireissä Mannerheimin syrjäyttäminen nousi ensimmäisenä esille itselleen poliittista tilaa raivanneiden nousevien kykyjen suunnitelmissa. Palattuaan kulttuurivaltuuskunnan mukana Moskovaan tekemältään matkalata syyskuun lopulla 1945 ministeri Kekkonen puhui avoimesti asiasta Paasikiven kanssa. Kekkosen mielestä ensimmäiseksi oli välttämätöntä, että presidentti Mannerheim eroaisi virastaan. Kekkonen oli sitä mieltä, että Paasikivestä piti tulla presidentti Mannerheimin jälkeen. Pääminnisteri ja oikeusministeri alkoivat edistää Mannerheimin eropäätöksen kypsymistä.
Sotasyyllisyysoikeudenkäynnin aikana (1945-1946) esiintyi vaatimuksia myös hänen syyttämisestään, ja hän joutui käytännössä puolustuskannalle. Kekkonen esittikin, että Mannerheimin olisi parasta lähteä pian ulkomaille. Hänen mahdollisuutensa johtaa Suomen ulkopolitiikkaa tehokkaasti olivat vähäiset, ja sairauden uuvuttamana hän erosi presidentinvirasta maaliskuussa 1946.
Lähdeaineisto:
Suomen historian pikkujättiläinen ISBN 951-0-14253-0
Jari Leskinen - Antti Juutilainen: Talvisodan pikkujättiläinen ISBN 951-0-23536-9
Jari Leskinen - Antti Juutilainen: Jatkosodan pikkujättiläinen ISBN 951-0-28690-7
Anni Voipio Suomen Marsalkka
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti