tiistai 8. helmikuuta 2011

Presidenttiehdokkaaksi



















Minulle oli helpotus, että Johannes Virolainen voitti keskustapuolueen sisäisen kamppailun, Mauno Koivisto kirjoittaa. Tästä huolimatta teollisuuden taholta saatettiin julkisuuteen eriskummallinen kannanotto, joka voitiin tulkita vain minua vastaan tähdätyksi ja Karjalaisen mustan hevosen kaavussa tapahtuvaa esilletuloa manaavaksi. Puhe mustasta hevosesta viritti paljolti vaalien vaiheilla käytyä keskustelua, mutta vahingoitti minua vähemmän kuin Harri Holkeria ja Johannes Virolaista.

Teollisuuden keskusliiton sivun kokoinen vaalijulistus julkaistiin 30. joulukuuta 1981 ja sen oli allekirjoittanut sata teollisuuden ja kaupan vaikuttajaa. Ilmoituksessa varoiteltiin sosialismin vaaroista edessä olevissa vaaleissa. Myöhemmin monet allekirjoittajat halusivat mieluusti unohtaa koko asian. Julistuksen otsikko kuului: ”Mietipä tätä suomalainen: Presidentin vaali ei ole vain henkilövaali”.

Mitä Moskovaan tuli, en ollut suosiossa. Lienen ollut toiseksi suosituin. Vähiten suosiota oli SKDL:n ehdokkaalla Kalevi Kivistöllä, kuten käy selville mm. Viktor Vladimirovin muistelmakirjasta. Vladimirov sanoi minulle syksyllä 1981, hänelle ominaiseen tapaan, ettei häntä oltu lähetetty vastustamaan minun presidentiksi tuloa, vaan edesauttamaan Karjalaisen valintaa. Moskova vaikeni varsin pitkään, mitä saatoin pitää lähinnä neutraalina suhtautumisena. Aivan vaalikamppailun 1982 loppuvaiheessa tuli sitten Leonid Brezneviltä viesti, joka sisälsi sanat ”Teidän johdollanne”, mitä saattoi pitää sen tosiasian tunnustamisena, että olin tulossa valituksi joka tapauksessa.

Kun Kalevi Kivistö valittiin SKDL:n presidenttiehdokkaaksi, saatoin lähteä siitä, ettei hänen taholtaan olisi odotettavissa vihamielisiä temppuja ja että lopullisessa ratkaisussa hänen valitsijamiehensä voisivat hyvinkin tulla tuekseni. Henkilökohtaisten ominaisuuksiensa ja kokemuksensa nojalla Kalevi Kivistö olisi ollut sovelias presidentin tehtäviin. Vaikeutena hänellä tuli olemaan riittävän kannatuksen saaminen porvarilliselta puolelta ja NKP:n vastustus.

Vaasa-lehti teki haastattelun vuoden 1981 lopussa. Lehti totesi, että kannattajikseni oli ilmoittautunut myös kaksi muuta puoluetta: Suomen maaseudun puolue ja Suomen perustuslaillinen oikeistopuolue. Kun kysyttiin, olenko kiusaantunut näiden kahden puolueen tuesta, vastasin, että ei se ole kovin väärä ilmaisu.

Forssassa 8. marraskuuta 1981 pidin puheen Suomi-Neuvostoliitto-seuran järjestämässä tilaisuudessa, jota, minusta aivan oikein, tulkittiin ensimmäiseksi esiintymisekseni syntyneessä tilanteessa erityisesti ulkopolitiikan alueella. Kuten lehdet totesivat, ennen minua esiintyi neuvostoarmeijan kuoro ja orkesteri ja niin se teki minun puheeni jälkeenkin. Puheeni oli huolella valmistettu Paavo Lipposen johdolla. Siinä oli kaikki tärkeät asiat sanottu ja oikeita henkilöitä siteerattu; ensin Paasikiveä, sitten Kekkosta ja vähän Brezneviäkin.

Toisella pääministerikaudella minulle ei esitetty kutsua vierailla Neuvostoliitossa. Kun kulttuuriministeri Pjotr Demitshev, joka oli NKP:n politbyron ehdokasjäsen, kävi Suomessa ja otin hänet vastaan, Demitshev poislähtiessään kysyi, koska käyn Moskovassa. Vastasin, että silloin kuin heille ja minulle sopii.
Pyysin tämän jälkeen valtioneuvoston kansliaa tiedustelemaan Neuvostoliiton suurlähetystöstä, oliko kyseessä kutsu. Seurasi kiusaantunut hiljaisuus. Jokin ajan kuluttua Viktor Vladimirov kertoi, ettei Demitshevillä ollut oikeutta kutsua minua Moskovaan. Sanoin, että älkää käsittäkö minua väärin, en minä väkisin pyri teillä käymään.

Ensimmäinen vaalitilaisuuteni oli Porissa, johon matkustimme junalla. Porista menimme Turkuun ja Helsinkiin. Porissa ja Turussa puhetilaisuuteni oli organisoitu lähinnä perinteiseen tyyliin. Sen sijaan Joensuusta 2. tammikuuta 1982 liikkeelle lähtenyt vaalikiertue oli jotakin aivan muuta. Oli iloinen meininki. Oli esiintymässä tunnettuja taitelijoita.
Kun vaalikiertueen päätilaisuus pidettiin Helsingissä 14. tammikuuta, minulla oli valmiiksi kirjoitettu teksti, jonka suhteen itse olin nähnyt myös aika paljon vaivaa ja jonka myös sitten tilaisuudessa esitin.

Sorsan kolmas hallitus nimitettiin 19. helmikuuta 1982. Se syntyi loppujen lopuksi varsin sopuisasti, sillä neuvottelut kestivät vain hiukan yli kaksi viikkoa. Samalla jäi historiaan toinen hallitukseni, joka ehti tuhannen päivän ikään.

Lähdeaineisto:
Mauno Koivisto: Kaksi kautta ISBN 951-26-3947-5

Ei kommentteja: